Suomen Punainen Risti SPR

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta apua Jemeniin – tulvien ja konfliktin keskellä perheet ovat menettäneet kotinsa monta kertaa

Jaa

Rankkasateiden aiheuttamat tulvat ovat vaikeuttaneet Jemenissä miljoonien ihmisten elämää. Katastrofirahastosta tuetaan Punaisen Ristin avustusoperaatiota alueella, jossa paikallinen terveydenhuolto ponnistelee tulvaveden tuomien tautien hillitsemiseksi.

Jemenin Punaisen Puolikuun vapaaehtoinen kantaa avustustarvikkeita.
Jemenin Punainen Puolikuu on jakanut avustustarvikkeita lähes 5500 perheelle. Kotinsa menettäneille on annettu esimerkiksi keittiö- ja hygieniatarvikkeita, ämpäreitä, patjoja ja peitteitä. Jemenin Punainen Puolikuu

Suomen Punainen Risti tukee 200 000 eurolla avustustyötä Jemenissä, jossa heinä–elokuun vaihteessa alkaneet rankkasateet ovat aiheuttaneet suurta tuhoa. Tulvat vaikeuttavat arviolta 8 miljoonan ihmisen elämää. Jemenin Punainen Puolikuu arvioi, että 48 000 perhettä on välittömän hätäavun tarpeessa.

– Suuri osa näistä perheistä on jo aiemmin paennut taistelujen tieltä leireille ja telttakyliin. Nyt tulvavedet ovat vieneet teltat mennessään. Huoli likaisen veden välittämistä taudeista on suuri, ja sairaaloissa on puutetta perustarvikkeista. Esimerkiksi suonensisäiseen nesteytykseen käytettävät valmisteet ovat vähissä, vaikka juuri niitä tarvittaisiin esimerkiksi akuutin ripulin hoitoon, kertoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Marko Korhonen.

Terveydenhuoltoa vaikeuttavat myös toistuvat sähkökatkot. Tulvat ovat tuhonneet asumusten lisäksi teitä, viljelyksiä, karjaa ja vedenottopaikkoja. Tulvavedet ovat myös siirtäneet miinoja ja muita räjähteitä paikoiltaan maassa, jossa aseellinen konflikti on kestänyt lähes vuosikymmenen.

– Räjähteet ovat siirtyneet veden ja maamassojen mukana yllättäviin paikkoihin ja alueille, joissa ihmiset asuvat. Se tekee liikkumisesta entistä vaarallisempaa sekä paikallisille ihmisille että ulkopuolisille auttajille, Korhonen sanoo.

Punainen Puolikuu jakaa apua tulva-alueilla

Jemenin vaikeissa oloissa paikallinen Punainen Puolikuu pystyy tavoittamaan apua tarvitsevia myös alueilla, joihin muilla humanitaarisilla toimijoilla on vain harvoin pääsyä. Tulvakatastrofin alettua Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ja työntekijät ovat auttaneet kadonneiden etsimisessä sekä jakaneet ruokaa ja avustustarvikkeita tuhansille perheille.

Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatio, johon myös katastrofirahaston tuki ohjataan, tukee Punaisen Puolikuun työtä. Operaation tavoitteena on auttaa 600 000:ta kipeimmin apua tarvitsevaa ihmistä. Käytännössä apu on muun muassa suojaa, käteisavustuksia, puhdasta vettä, terveydenhuoltoa sekä sanitaation järjestämistä alueille, joilla likaisen veden aiheuttamat taudit uhkaavat levitä.

Katastrofirahastoon kerätään varoja Nälkäpäivän lipaskeräyksessä ensi viikolla

Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston avulla apua pystytään antamaan nopeasti siellä, missä katastrofi tai kriisi iskee. Nälkäpäivän lipaskeräys käynnistyy koko maassa ensi viikon torstaina 26.9. ja se jatkuu lauantaihin 28.9. asti. Nälkäpäivään voi lahjoittaa verkossa 12.10. saakka.

Katastrofirahaston lahjoitustiedot:

  • Lahjoita verkossa
  • Lähetä tekstiviesti SPR numeroon 16499 (15 €)
  • Lahjoita haluamasi summa MobilePayllä numeroon 10900
  • Tili: OP FI52 5000 0120 4156 73. Saaja: Punainen Risti. Viite: 5186.


Lisätietoja:

Avainsanat

Kuvat

Jemenin Punaisen Puolikuun vapaaehtoinen kantaa avustustarvikkeita.
Jemenin Punainen Puolikuu on jakanut avustustarvikkeita lähes 5500 perheelle. Kotinsa menettäneille on annettu esimerkiksi keittiö- ja hygieniatarvikkeita, ämpäreitä, patjoja ja peitteitä.
Jemenin Punainen Puolikuu
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Suomen Punainen Risti on yksi Suomen suurimmista kansalaisjärjestöistä. Punaisen Ristin tehtävänä on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla.

Punainen Risti auttaa ihmisiä katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Järjestö kannustaa ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan. Inhimillisyyden puolustaminen on yksi järjestön päätavoitteista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Punainen Risti SPR

Finlands Röda Kors Hungerdagsinsamling börjar på torsdag – pengarna som samlas in till katastroffonden används till att hjälpa i Finland och ute i världen24.9.2024 05:20:00 EEST | Pressmeddelande

Hungerdagens bössinsamling börjar runt om i Finland på torsdag 26.9 och pågår till lördag 28.9. På webben kan bidrag ges till Hungerdagen fram till 12.10. Hjälp har behövts under den senaste tiden vid plötsliga kriser i vårt eget land och ute i världen, till exempel i Gaza och i översvämningsdrabbade Etiopien.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye