Viimeinen mahdollisuus yrityksille hakea investointitukia korotetuilla tukitasoilla pohjoisessa Päijät-Hämeessä – Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä poistetaan II-tukialueesta kuun lopussa
Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä ovat kuuluneet tukialueeseen, jolla sijaitsevat yritykset ovat voineet saada korotettua tukea investoinneilleen. Alueen yritykset ehtivät hakea korkeampia tukia enää hetken, sillä lokakuun alusta tapahtuvan muutoksen myötä Päijät-Hämeen neljä kuntaa poistetaan korotettujen investointitukien piiristä. Tukea saa EU:n maaseuturahoituksesta jatkossakin, mutta matalammalla prosentilla.
Päijät-Hämeen pohjoisosissa on voinut saada korotettua tukea yrityksen investoinneille. Nyt tähän tulee muutos 1.10. voimaan tulevan asetuksen myötä, kun Hartola, Heinola, Padasjoki ja Sysmä poistetaan niin kutsutusta ”II-tukialueesta”, mikä laskee tukitasoa. Tukihakemukset, jotka ovat tulleet vireille ennen lokakuun ensimmäistä päivää käsitellään voimassa olevan tukialuekartan mukaan.
”Kun syyskuun puolella ehtii saada hakemuksen vireille, niin tukea voi saada EU:n maaseuturahoituksen puolelta vielä 5–10 prosenttiyksikköä enemmän verrattuna siihen, että hakee vasta kuun päätyttyä”, rahoitusasiantuntija Kari Palvaila Hämeen ELY-keskuksesta ja johtava asiantuntija J-P Jauhiainen Päijänne-Leader ry:stä sanovat.
Muutoksen myötä maaseudun yritystukien tukitasot investoinneissa alenevat maaseutuluokituksesta riippuen. Esimerkiksi alle kymmenen henkilöä työllistäville mikroyrityksille tukitaso on ollut harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla 35 % ja pienillä yrityksillä 30 %. Nyt nämä tippuvat 20 prosenttiin.
Mahdollisuuksia tukea yrityksiä Päijät-Hämeen maaseudulla ELY-keskuksella ja paikallisella maaseudun kehittämisyhdistys Päijänne-Leader ry:llä on hyvin.
”Sekä ELY:n että Leaderin osalta myöntövaltuutta on tälle vuodelle vielä käytettävissä ja mahdollisuus korkeampiin tukiin kannatta yrittää hyödyntää välittömästi. Tilaisuus korkeampaan tukitasoon ei todennäköisesti tule toistumaan, sillä viimeksi korotetut tuet olivat käytössä Päijät-Hämeessä melkein parikymmentä vuotta sitten ohjelmakaudella 2000–2006”, Palvaila ja Jauhiainen kertovat.
EU:n maaseuturahoituksella tuetaan yrityksiä monipuolisesti myös jatkossa
Maaseudun yritystukia voivat hakea maaseudulla sijaitsevat mikro- ja pienyritykset sekä keskisuureet elintarvikeyritykset maataloustuotteiden ensiasteen jalostustoimintaan. Yrityksen tulee sijaita maaseudulla ja sillä on oltava edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Investointitukea voi käyttää esimerkiksi tuotantotilojen hankkimiseen tai rakentamiseen, koneiden ja muun käyttöomaisuuden tai vaikkapa ohjelmistojen ja patenttien hankintaan.
EU:n maaseuturahoituksella tuetaan jatkossakin monipuolisesti Päijät- ja Kanta-Hämeen maaseudun yrityksiä, mutta investointien osalta mainituissa kunnissa jatkossa pienemmällä prosentilla. Yrityksiä ja yrittäjiä kannustetaan olemaan liikkeellä hyvissä ajoin ja jättämään hakemuksen vielä syyskuun puolella.
”Vielä ehtii, mutta nyt alkavat olla viimeiset hetket hyödyntää nykytasoiset tuet investointeihin. Päätöksestä on kaksi vuotta aikaa toteuttaa investointi”, päättävät Palvaila ja Jauhiainen.
Päijät- ja Kanta-Hämeessä EU:n maaseuturahoituksen parissa työskentelevät Hämeen ELY-keskus sekä alueen neljä maaseudun kehittämisyhdistystä eli Leader-ryhmää, joista Päijänne-Leader Päijät-Hämeen puolella. Yritystukia voi hakea sekä ELY-keskuksesta että Leader-ryhmistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja maaseudun yritystuista:
Hämeen ELY-keskus, rahoitusasiantuntija Kari Palvaila, p. 0295 025 082, kari.palvaila@ely-keskus.fi
Päijänne-Leader ry, johtava asiantuntija, J-P Jauhiainen, p. 040 087 6442, jp.jauhiainen@paijanne-leader.fi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla11.10.2024 12:08:57 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskus on rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain mukaisella päätöksellään määrännyt Lahden kaupungintalon rakennuksen ja sitä ympäröivän kaupungintalon puiston suojeltavaksi. Lahden kaupungintalo suojellaan rakennusperintölailla
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 15.–17.10. yöaikaan klo 22.00–05.00 pesua varten9.10.2024 09:11:00 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunneli suljetaan tunneliputki kerrallaan pesua varten.
Hämeenlinnan tunneli suljetaan liikenteeltä 9.10.2024 klo 10.00–14.30 pelastusharjoitusta varten2.10.2024 09:51:00 EEST | Tiedote
Valtatie 3:lla sijaitsevan Hämeenlinnan tunnelin P-tunneliputki, eli ajoreitti pohjoiseen, suljetaan 9.10.2024 kello 10–14.30.
Jokimaantie (mt 13849) Janakkalassa suljettu päällystystöiden vuoksi 25.9.–11.10.202425.9.2024 16:32:50 EEST | Tiedote
Jokimaantie Janakkalassa suljetaan Jokimaantien ja Löyttymäentien liittymästä Jokimaantien ja Turkhaudantien liittymään Kiertotie kulkee Jokimaantien ja Löyttymäentien kautta.
Palveluissa olevien työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa24.9.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueella oli elokuun lopussa 18 675 työtöntä työnhakijaa, mikä on 10 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä väheni heinäkuusta 8 prosenttia. Työttömyysjaksoja alkoi elokuussa 2 676 kappaletta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme