Labore aloittaa muutosneuvottelut
Työn ja talouden tutkimus LABORE, entinen Palkansaajien tutkimuslaitos, aloittaa koko henkilökuntaa koskevat muutosneuvottelut. Laboren hallitus päätti asiasta perjantaina.
- Julkisen talouden säästöt vaikuttavat merkittävästi sekä tutkimuslaitoksemme saamaan perusrahoitukseen että haettavien hankerahoituksien määriin. Ylipäätään tutkimuksen rahoituksessa eletään niukkoja aikoja. Meidän on pakko sopeuttaa taloudenpitoamme uuteen tilanteeseen, Laboren johtaja Mika Maliranta kertoo.
Muutosneuvottelut alkavat välittömästi ja ne koskevat koko henkilökuntaa. Neuvotteluiden tavoitteena on löytää 450 000 euron pysyvät säästöt, enintään 4 htv. Laboren palveluksessa on vajaa 30 henkilöä, joista osa työskentelee osa-aikaisena.
Labore on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos. Se keskittyy yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi se tuottaa suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisee Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.
Lisätietoja:
Laboren johtaja Mika Maliranta, mika.maliranta@labore.fi, p. 050 369 8054
Laboren hallituksen puheenjohtaja Jyrki Konola, jyrki.konola@sak.fi, p. 050 406 1093
Avainsanat
Labore eli Työn ja talouden tutkimus LABORE (ent. Palkansaajien tutkimuslaitos) on vuonna 1971 perustettu itsenäinen tutkimuslaitos, jossa keskitytään yhteiskunnallisesti merkittävään ja tieteen kansainväliset laatukriteerit täyttävään soveltavaan taloustieteelliseen tutkimukseen. Tutkimuksen painopistealueisiin kuuluvat työn taloustiede, julkistaloustiede sekä makrotaloustiede ja toimialan taloustiede. Lisäksi teemme suhdanne-ennusteita ja toimialakatsauksia sekä julkaisemme Talous & Yhteiskunta -lehteä ja podcasteja.
Vahvuuksiamme ovat tutkijoiden korkea tieteellinen osaaminen sekä tiivis yhteistyö kotimaisten ja ulkomaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Tutkijoillamme on tärkeä asiantuntijarooli eri yhteyksissä ja he osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työn ja talouden tutkimus LABORE
M&A-podcast: Onko hoito pahempi kuin tauti?27.9.2024 07:00:00 EEST | Tiedote
Eurooppalaisen tietosuojasäännöstön, eli GDPR:n, tarkoitus on hyvä: turvata kuluttajien yksityisyys. Mutta onko hinta noussut liian korkeaksi? Onko se halvaannuttanut eurooppalaisten yritysten innovoinnin ja hyydyttänyt talouskasvun? Asiaa on pohtimassa M&A:n vieraana Aija Leiponen, joka on strategian ja yritystaloustieteen professorina Cornellin yliopistossa. M&A miettii myös aluepolitiikan tarvetta sekä julkaisee uuden biisin. Revolverihaastattelussa Matti tulittaa Mikaa hänen uudesta kirjastaan.
KUTSU | Esimerkkiperheet -raportti julki torstaina 10.10.26.9.2024 18:25:15 EEST | Kutsu
Miten perheiden reaaliansiot kehittyvät inflaation hidastuessa? Tuoko korkojen lasku helpotusta asuntovelalliselle? Pienenevätkö eläkeläisten reaaliansiot verotuksen kiristyessä?
Talouskasvun tekijöiden etsintä jatkuu26.9.2024 14:31:08 EEST | Tiedote
Hallitus nimennyt uuden työryhmän talouden kasvutoimien valmisteluun. Laboren johtaja ja Jyväskylän yliopiston professori Mika Maliranta on mukana Petteri Orpon hallituksen tänään asettamassa, Risto Murron vetämässä työryhmässä.
Ovatko korkeakouluopiskelijat huono-osaisia?25.9.2024 14:09:14 EEST | Blogi
Petteri Orpon hallituksen politiikan vaikutukset opiskelijoiden toimeentuloon jo tehtyjen ja suunnitteilla olevien leikkausten osalta ovat selvät. Muutosten myötä opiskelijan on jatkossa elätettävä itsensä yhä enemmän joko opintolainalla, työssäkäynnillä tai jollakin muulla keinolla. Ovatko suomalaiset korkeakouluopiskelijat huono-osaisia, kysyy Laboren projektitutkija Marko Ikävalko Labore-blogissaan.
Tuottavuuden kasvu uudessa ympäristössä – Miten vihreä siirtymä ja geopolitiikka vaikuttavat tuottavuuteen?24.9.2024 09:30:00 EEST | Tiedote
Tuottavuuslautakunta on tänään julkaissut raportin, joka käsittelee tuottavuuden kasvun haasteita ja mahdollisuuksia Suomessa. Raportissa tarkastellaan tuottavuuskasvun hidastumisen syitä sekä arvioidaan vihreän siirtymän ja geopolitiikan merkitystä Suomen taloudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme