Kainuuseen 5 uutta muovinkeräystä, 2 ekopistettä lopetetaan
Rinki lisää Kainuuseen 5 uutta muovinkeräyspistettä. Samalla lopetetaan 2 ekopistettä, joilla jätekertymät ovat jääneet pieniksi.
Kainuussa lopetetaan syksyn aikana kaksi maksutonta pakkausjätteiden lajitteluun tarkoitettua Rinki-ekopistettä. Lopetettavat pisteet sijaitsevat Kuhmossa osoitteessa Koulukatu 13 sekä Hyrynsalmella osoitteessa Ahokuja 1.
Ekopisteet suljetaan pienten kertymämäärien vuoksi. Tavoitteena on keskittää Rinki-ekopisteet jatkossa entistä enemmän sinne, missä ihmiset muutenkin liikkuvat, kuten päivittäistavarakauppojen yhteyteen. Lajittelusta tulee helpompaa, kun pakkausjätteet voi viedä kierrätettäväksi kauppareissun yhteydessä.
”Vähän käytettyjen pisteiden ylläpitäminen ei ole kannattavaa taloudellisesti eikä ympäristön kannalta”, alueen Rinki-ekopisteistä vastaava aluepäällikkö Harri Patana toteaa.
Muovipakkauskeräys kaikkiin Rinki-ekopisteisiin
Muovin lajittelu helpottuu pian Kainuussa, kun Rinki lisää alueelle syksyn aikana viisi uutta keräysastiaa muovipakkauksille. Kajaanissa uudet muovipisteet tulevat Myötärinteentien, Nakertajantien sekä Lohtajan Salen ekopisteille. Näiden lisäksi Vuolijoen Salen sekä Suomussalmen Kirkonkylän K-Marketin ekopisteille lisätään muovipakkausten keräys.
Ringin tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilta Suomen Rinki-ekopisteiltä löytyy muovipakkausjätteen keräysastia. Tällä hetkellä muovipakkausten lajittelumahdollisuus on noin 1 000:lla Ringin 1 600 ekopisteestä.
”Yleisin saamamme palaute on toive muovinkeräyksen saamisesta lähiekopistelle. On aina ilo, kun voimme vastata toiveeseen", kommentoi Patana.
Rinki-ekopisteverkosto palvelee kotitalouksien lajittelijoita
Kotitalouksille tarkoitetuille Rinki-ekopisteille voi tuoda maksutta kodin pakkausjätettä: kartonki-, lasi-, metalli- ja muovipakkauksia. Lisäksi Ringin kumppanit keräävät useilla ekopisteillä paperia ja vaatteita.
Rinki-ekopisteitä on ympäri Manner-Suomea Hangosta Utsjoelle. Kaikki Rinki-ekopisteet löytyvät osoitteessa rinkiin.fi/ekopisteet. Ringin verkkosivuilta löytyvät myös pakkausmateriaalien lajitteluohjeet.
Lajittelu kannattaa – kun pakkaukset tuodaan Rinki-ekopisteeseen oikein lajiteltuna, materiaali saadaan kiertoon. Kierrätys säästää energiaa ja luonnonvaroja, sillä sen ansiosta vähenee tarve käyttää uutta materiaalia tuotteiden valmistamiseen. Kierrätetyistä muovipakkauksista voidaan tehdä esimerkiksi muovipusseja, kartonkipakkauksista monenlaisia hylsyjä, lasipakkauksista lasipulloja ja metallista polkupyörän runkoja. Jokainen kierrätetty pakkaus on tärkeä.
Anna palautetta
Asukkaiden palaute Rinki-ekopisteiden toiminnasta on tärkeää. Rinki seuraa pisteiden täyttymistä ja siisteyttä päivittäin valvonnan ja punnitusten avulla. Jos ekopisteen keräyssäiliö on täynnä, siitä kannattaa ilmoittaa heti. Jätteitä ei tule jättää maahan.
Palautetta voi antaa Ringin maksuttomaan asiakaspalveluun numeroon 0800 133 888 (ark. 7–21 ja la 9–18) ja sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@rinkiin.fi. Palautetta voi antaa myös osoitteessa rinkiin.fi/asiakaspalvelu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri PatanaAluepäällikköSuomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
harri.patana@rinkiin.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Tuottajayhteisöille ja yrityksille tuotamme tehokkaita ja kestäviä ratkaisuja pakkausten tuottajavastuun toteutukseen. Yli 4 800 pakkausten tuottajavastuullista yritystä hoitaa velvoitteensa kuulumalla tuottajayhteisöön. Kuluttajille tarjoamme valtakunnallisen Rinki-ekopisteverkoston, jonne kuluttajat voivat tuoda maksutta käytetyt pakkauksensa kierrätettäviksi. Rinki-ekopisteissä ympäri Suomen kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia ja noin 1000 ekopisteessä kerätään lisäksi muovipakkauksia. www.rinkiin.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pakkauskierrätys RINKI Oy
Rinki avaa Orimattilassa uuden muovipakkausten lajittelupisteen7.10.2024 08:15:00 EEST | Tiedote
Muovipakkauksia voi pian lajitella Orimattilan Sinivuokonkujan Rinki-ekopisteellä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilla Rinki-ekopisteillä kerätään muovipakkauksia kierrätettäväksi.
Rinki avaa Hämeenlinnaan uuden muovipakkausten lajittelupisteen7.10.2024 07:50:00 EEST | Tiedote
Muovipakkauksia voi pian lajitella Hämeenlinnan Viertokadun Rinki-ekopisteellä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilla Rinki-ekopisteillä kerätään muovipakkauksia kierrätettäväksi.
Rinki avaa Valkeakoskelle uuden muovipakkausten lajittelupisteen7.10.2024 07:25:00 EEST | Tiedote
Muovipakkauksia voi pian lajitella Valkeakosken Sorrilankadun Rinki-ekopisteellä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilla Rinki-ekopisteillä kerätään muovipakkauksia kierrätettäväksi.
Rinki avaa Valkealaan ja Kuusankoskelle uudet muovipakkausten lajittelupisteet4.10.2024 14:25:00 EEST | Tiedote
Rinki lisää Kouvolan alueelle kaksi uutta muovinkeräyspistettä. Tavoitteena on, että tulevaisuudessa kaikilla Rinki-ekopisteillä kerätään muovipakkauksia kierrätettäväksi.
Rinki-ekopiste suljetaan Karkkilassa4.10.2024 14:20:00 EEST | Tiedote
Karkkilan S-Marketin pihalla sijainnut Rinki-ekopiste joudutaan sulkemaan toistaiseksi pihatöiden vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme