Mediaaniansiot lähes identtiset hyvinvointialueilla ja kunnissa – koulutustaustoissa isoja eroja
Kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöiden mediaaniansiot olivat lähes samalla tasolla vuonna 2023, vaikka sektorien palkansaajien ammatit ja koulutustaustat eroavat selvästi toisistaan. Näistä sektoreista julkaistiin tietoa nyt ensimmäistä kertaa paikallishallinnon palkat -tilastossa, sillä hyvinvointialueiden toiminta alkoi sote-uudistuksen myötä vuoden 2023 alusta.
Kokoaikaisten ja täyttä palkkaa saaneiden kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan mediaaniansiot olivat kunnissa ja kuntayhtymissä 3 306 euroa ja hyvinvointialueilla ja -yhtymissä 3 319 euroa. Eroa oli siis keskimäärin vain 13 euroa kuukaudessa. Taustalla on silti paljonkin eroja.
Kuntien palkansaajissa oli huomattavasti varhaiskasvatuksen ja koulutuksen alan palkansaajia: lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen opettajia ja opettajia. Hyvinvointialueilla ja -yhtymissä palkansaajat luokitellaan valtaosin terveys- ja sosiaalipalvelujen toimialalle ja yleisimmin sairaanhoitajiksi tai lähihoitajiksi.
“Korkeampi koulutustausta näkyykin kunnissa ja kuntayhtymissä siten, että ylemmän korkeakouluasteen tutkinto oli 33 %:lla palkansaajista, kun taas hyvinvointialueilla ja -yhtymissä osuus oli 15 %”, toteaa Tilastokeskuksen yliaktuaari Johanna Arvonen.
Hyvinvointialueilla ja -yhtymissä oli yleinen alemman korkeakouluasteen koulutus, joka oli 30 prosentilla sektorin palkansaajista. Tavallisimmin kyseessä oli sairaanhoitajan koulutus. Toisen asteen koulutus oli molemmilla sektoreilla yhtä yleinen: reilu kolmannes.
Vaikka kunnissa ja kuntayhtymissä oli huomattavasti korkeammin koulutettuja palkansaajia, sektorilla työskenteli toisaalta paljon esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajia, joiden koulutustausta ja myös ansiot olivat matalammat.
Tarkimman ammattiluokituksen tason mukaan yleisin ammattiryhmä koko paikallishallinnossa olivat sairaanhoitajat, joita oli 11 % palkansaajista. Heidän säännöllisen työajan mediaaniansionsa olivat 3 456 euroa kuukaudessa. Toiseksi yleisimmän ammattiryhmän muodostivat päiväkotien ja muiden laitosten lastenhoitajat, joiden mediaaniansiot olivat 2 583 euroa kuussa. Kolmanneksi yleisin ammattiryhmä olivat muut peruskoulun yläluokkien ja lukioiden opettajat, joiden mediaaniansiot olivat 4 365 euroa kuussa.
Kuntien matalapalkkaisimpien ansiot pienemmät kuin hyvinvointialueilla
Kunnissa matalimmin palkattu kymmenys palkansaajista tienasi 2 400 euroa tai vähemmän, kun taas hyvinvointialueilla matalimmin palkatuilla oli isommat ansiot, 2639 tai vähemmän. Lisäksi kunnissa parhaiten ansaitsevaan kymmenykseen kuuluneet saivat 4 880 euroa tai enemmän, kun taas vastaava luku oli hyvinvointialueilla 4731 tai enemmän.
“Kunnissa siis palkkahaitari oli isompi ja ammattien ja ansioiden kirjo laajempi kuin hyvinvointialueilla”, tiivistää yliaktuaari Heli Udd.
Tilastoa tulkitessa on huomattava, että Helsingin kaupungin ja Ahvenanmaan tiedot määritellään tilastossa edelleen kuntasektorille. Tilaston tiedot kuvaavat yhden kuukauden ansioita. Jos työntekijälle on maksettu kuukautta pidemmältä ajalta olevia palkkaeriä, huomioidaan näistä vain yhden kuukauden osuus. Takautuvasti maksetut palkkaerät jäävät tilaston ulkopuolelle.
Paikallishallinnon palkkatilasto perustuu kunnilta ja kuntayhtymiltä sekä hyvinvointialueilta ja -yhtymiltä kerättyyn aineistoon, joka kattaa kaikki työnantajat ja palkansaajat. Paikallishallinnon palkkatietoja julkaistaan jatkossa tulorekisterin pohjalta osana Tilastokeskuksen palkkarakennetilastoa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heli UddYliaktuaari
Puh:0295 513522heli.udd@stat.fiJohanna ArvonenYliaktuaari
Puh:0295 513 752johanna.arvonen@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Kutsu Tilastokeskuksen Väestöennuste 2024 -tiedotustilaisuuteen 24.10.7.10.2024 15:41:23 EEST | Kutsu
Tule kuulemaan, miten syntyvyys, kuolleisuus ja muuttoliike vaikuttavat Suomen väestökehitykseen. Miten Suomen väestörakenne ennusteen mukaan muuttuu? Mitä olisi luvassa tulevaisuudessa, jos väestökehitys jatkuu vastaavanlaisena?
Harva palkansaaja voi vaikuttaa paljon työnsä ekologiseen kestävyyteen1.10.2024 08:02:00 EEST | Tiedote
Vain 3 % palkansaajista koki voivansa vaikuttaa työtapojensa tai oman työnsä ekologiseen kestävyyteen paljon ja 9 % melko paljon vuonna 2023. Jonkin verran pystyi vaikuttamaan 47 % palkansaajista. Asiaa selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa Tilastokeskuksen työolotutkimuksessa.
Julkisyhteisöjen velkasuhde nousi uudelle kymmenluvulle30.9.2024 08:00:51 EEST | Tiedote
Julkisyhteisöjen EDP-velka eli nimellishintainen sulautettu bruttovelka nousi vuoden 2024 toisella neljänneksellä reiluun 219 miljardiin euroon. Velka kasvoi vuodentakaiseen verrattuna 15,6 miljardilla. Edellisestä neljänneksestä velkasumma nousi 5,7 miljardilla eurolla.
Vuokralla asuvia asuntokuntia jo yli miljoona20.9.2024 08:02:41 EEST | Tiedote
Vuokralla asuvien asuntokuntien määrä ylitti miljoonan rajan vuonna 2023. Vuoden lopussa vuokralla asui 1,02 miljoonaa asuntokuntaa. Määrä nousi 2,2 prosenttia vuotta aiemmasta.
Innostus sijoittamista kohtaan kasvaa: Jo yli kolmanneksella väestöstä rahastosijoituksia tai osakkeita19.9.2024 08:01:10 EEST | Tiedote
Sijoitusrahastojen ja pörssiosakkeiden omistaminen on yleistynyt viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana. Kun vuonna 2013 omistajia oli noin neljännes asuntoväestöstä, vuoden 2023 lopussa heitä oli jo yli kolmannes eli liki kaksi miljoonaa henkilöä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme