Tutkimus tuo vaikuttavuuden arvioinnin osaksi hyvinvointialueiden arkea
Oma Häme on mukana kehittämässä vaikuttavuuden arviointimallia sosiaali- ja terveyspalveluihin.
Sisä-Suomen yhteistyöalueella on käynnissä tutkimus, jossa kehitetään malli sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuuden arviointiin. Mallin avulla voidaan parantaa palveluita niin, että ne vastaavat paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Sisä-Suomen yhteistyöalueeseen kuuluvat Kanta-Hämeen lisäksi Etelä-Pohjanmaan ja Pirkanmaan hyvinvointialueet.
Hyvinvointialueuudistuksen myötä sosiaali- ja terveyspalvelujen tietovarannot yhdistyivät. Tämä avasi uusia mahdollisuuksia seurata palveluiden ja asiakkaiden palveluketjujen toimivuutta. Kanta-Hämeen hyvinvointialue tarttui tilaisuuteen ja aloitti vuoden alussa Systeemitasoisen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointialueella -tutkimuksen. Tutkimus on osa laajempaa EU-rahoitteista tutkimushanketta, joka liittyy vaikuttavuuden tietojohtamiseen.
Kehitettävän arviointimallin tarkoituksena on selkeyttää asiakkaan tarvitsemaa palveluketjua ja poistaa hyvinvointialueilla päällekkäistä palvelutuotantoa. Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tieto- ja vaikuttavuusjohtaja Katja Antikainen kertoo mallin voivan tuottaa tietoa ennakoivasti myös riskitekijöistä. Nämä ovat oleellista tietoa, jota voidaan hyödyntää asiakkaiden ohjaamisessa oikeisiin palveluihin.
– Asiakkaan tarpeiden ajoissa tunnistaminen ja vaikuttava hoito parantavat asiakkaan toimintakykyä. Ennakointi vähentää palveluiden kysyntää ja hyvinvointialueet pystyvät vastaamaan palvelutarpeeseen kustannustehokkaasti nykyisillä resursseilla, Antikainen toteaa.
Miksi vaikuttavuus on tärkeää?
Hyvinvointialueet tarvitsevat keinoja palvelujen ja toimintojen vaikutusten arvioimiseen. Meneillään olevassa tutkimuksessa kehitetään malli, jolla voidaan arvioida, miten erilaiset palvelut tai laajat toimenpiteet vaikuttavat asiakkaisiin. Mallilla on mahdollista arvioida, miten siirtyminen laitoshoidosta kotihoitoon tai uusien digipalveluiden käyttöönotto vaikuttaa asiakkaiden elämänlaatuun ja hyvinvointiin.
Käynnissä on siis merkittävä kehitystyö, joka keskittyy sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuteen ja asiakasohjauksen parantamiseen.
– Aiemmin on pystytty arvioimaan yksittäisiä toimenpiteitä, kuten haavanhoidon tai tietyn lääkityksen vaikutusta asiakkaan hoitoon. Vaikuttavuuden arviointimallilla voidaan tuoda suurten kehittämiskohteiden vaikutukset esille ja vaikuttavuustiedolla johtaminen johdon päivittäiseksi työvälineeksi, kertoo Antikainen.
Arvioinnin keskiössä asiakkaan hyvinvointi
Perinteisesti vaikuttavuutta on arvioitu erikseen terveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa, keskittyen yksittäisiin toimenpiteisiin tai palveluihin. Nyt hyvinvointialueet ovat uuden edessä, kun sosiaali- ja terveyshuollon tietoa voidaan yhdistää. Tutkimuksen kohteena ovat asiakasryhmät, joiden hoitojen ja palvelujen tarkoituksenmukaisuutta ja sujuvuutta pystytään arvioimaan kokonaisvaltaisesti yli palvelurajojen.
– Arviointimallilla voidaan arvioida esimerkiksi moniammatillisen tiimityön vaikutuksia. Tätä voidaan tarkastella seuraamalla monialaisia palveluja tarvitsevien asiakkaiden palvelukäyttöä ennen ja jälkeen tiimin asiakkuuden. Arvioinnissa voidaan tarkastella, onko palvelujen käyttö vähentynyt, ovatko toimintakyky, terveydentila tai elämäntavat parantuneet sekä miten asiakkaan elämänlaatu ja palvelukokemus ovat kehittyneet, selittää Kanta-Hämeen hyvinvointialueen tieto- ja vaikuttavuusjohtaja Katja Antikainen.
– Tietoa saadaan asiakkaiden elämänlaatukyselyistä ja asiakaskokemuksista, toimintakyvystä kertovista terveys-, elintapa- ja lääkitystiedoista, sekä pyöröovimittareista, jotka mittaavat asiakkaiden toistuvia ja suunnittelemattomia käyntejä palvelujärjestelmässä, jatkaa Antikainen.
Tutkimuksen tavoitteena on edistää asiakkaan hyvinvointia siten, että asiakas lopulta hyötyy hyvinvoinnin tai terveydentilan paranemisena.
Tuloksista hyötyvät kaikki hyvinvointialueet
Vuoden 2025 loppuun kestävän tutkimuksen tulokset tulevat kaikkien hyvinvointialueiden käyttöön. Lisäksi tutkimushankkeessa tuotetaan hyvinvointialueiden johdolle suunnattu vaikuttavuusjohtamisen käsikirja. Käsikirja tulee sisältämään käytännön työvälineitä, joka auttaa alueiden johtoa ottamaan vaikuttavuustiedon osaksi arjen päätöksentekoa.
Pirkanmaan hyvinvointialue hallinnoi Vaikuttavuuden tietojohtaminen Sisä-Suomen yhteistyöalueella -tutkimushanketta. Tutkimus koostuu kahdesta osasta, vaikuttavuuden tietojohtamisesta ja sosiaalihuollon tutkimuksesta. Tutkimushanke toteutetaan ajalla 1.1.2024 - 31.12.2025, ja siihen osallistuvat Sisä-Suomen yhteistyöalueen hyvinvointialueet, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme, yhdessä sosiaalialan osaamiskeskusten Pikassos Oy ja SONet BOTNIA kanssa.
Lue lisää: Asiakaskeskeinen ajattelutapa parantaa sote-palveluja ja mahdollistaa kustannussäästöt Kanta-Hämeessä
Tutkimushanke toteutetaan Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (RRP), joka on rahoitettu Euroopan unionin kertaluonteisesta elpymisvälineestä (Next Generation EU). Suomen kestävän kasvun ohjelmalla tuetaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää kasvua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katja Antikainentieto- ja vaikuttavuusjohtaja
Puh:040 1274190katja.antikainen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Blogi: Hyvinvointialueen toiminnan ja talouden johtaminen nykyisessä rahoitusjärjestelmässä on vaikeaa3.10.2024 14:17:56 EEST | Tiedote
Rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen avaa blogissaan tarveperusteisen rahoituksen haasteita.
Kanta-Hämeen keskussairaalan verkkosivut siirtyivät Oma Hämeen sivustolle3.10.2024 12:38:57 EEST | Tiedote
Kanta-Hämeen keskussairaalan verkkosivut ovat nyt osa Oma Hämeen laajempaa verkkosivustoa. Tämä muutos on osa hyvinvointialueen digitaalisten palveluiden kehittämistä ja tähtää asiakaslähtöisempään, helppokäyttöisempään ja kustannustehokkaampaan ratkaisuun. Kaikki Kanta-Hämeen hyvinvointialueen palvelut löytyvät jatkossa yhdestä ja samasta paikasta.
Yhteistoimintaneuvottelut ikäihmisten asumispalveluissa ovat päättyneet2.10.2024 16:38:39 EEST | Tiedote
Neuvottelut koskivat noin 110 työntekijää, joiden kaikkien työsuhde jatkuu.
Oma Häme avaa selviämisaseman Hämeenlinnaan2.10.2024 15:08:23 EEST | Tiedote
Selviämisasemaa pilotoidaan poliisin tiloissa talven aikana.
Suun terveydenhuollonpalveluissa 9.10.2024 alkaen kaksi Ensilinjanumeroa2.10.2024 10:02:21 EEST | Tiedote
Oma Hämeessä suun terveydenhuollossa yhtenäistetään puhelinnumerot 9.10.2024 alkaen, jonka myötä puhelinnumerot muuttuvat. Jatkossa suun terveydenhuollon palveluihin on kaksi yhteistä numeroa, jonka kautta palveluun otetaan yhteyttä. Vanhat puhelinnumerot hammashoitoloihin poistuvat käytöstä samaan aikaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme