Pohteen nimityö on ehdolla Vuoden selväsanaiseksi
Pohteen nimityö on valittu kolmen finalistin joukkoon Vuoden selväsanainen -kilpailussa. Kilpailun järjestään Kotimaisten kielten keskus.

Vuoden selväsanainen -kilpailun voitto ratkeaa Selkeän kielen päivän tilaisuudessa 10.10.2024.
Kotimaisten kielen keskuksen eli Kotuksen mukaan Vuoden selväsanainen -kilpailun kolmikkoon valitut ehdokkaat edustavat laajasti julkishallinnossa tehtävää työtä hyvän virkakielen edistämiseksi. Pohteen nimityön lisäksi kaksi muuta ehdokasta ovat Kelan selkeän kielen oppimispolut sekä Tullin verkkosivu-uudistus.
- Kärkiehdokkaaksi pääseminen ilahduttaa kovasti. On hienoa, että kansallisellakin tasolla meidän tekemä nimityö nähdään merkittävänä ja hyvänä. Ison organisaation nimityötä ei voi kuitenkaan tehdä mikään työryhmä yksin, vaan on tarvittu myös hyvän ja selkeän nimistön hyödyt ymmärtävä henkilöstö ja johto, sanoo viestinnän suunnittelija Sanna Krook, joka vetää nimityötä.
Kaikkiaan ehdokkaita oli 19. Heidän joukostaan finalistit valitsi esiraati. Raatiin kuului edustajat valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hankeesta, Kotimaisten kielten keskuksesta, Selkokeskuksesta sekä sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Tavoitteena on asukkaille selkeät nimet
Tavoitteena on, että Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen nimet ovat yhtenäisiä, ymmärrettäviä ja selkeitä. Nyt samaa työtä tekevillä yksiköillä saattaa olla hyvin erilaisia nimiä, sillä eri kunnissa on ollut erilaisia nimeämiskäytäntöjä. Hyvinvointialueuudistuksen myötä on tullut tarve lisätä yksiköiden nimiin esimerkiksi kuntien nimiä.
- Nimet eivät ole pelkkiä sanoja, vaan niihin latautuu mielikuvia, arvoja ja tunteitakin. Siksi niiden muuttaminen on usein vaikeaa. Minua on ilahduttanut, että Pohteella nimityö on sujunut yllättävän sujuvasti, Krook sanoo.
Pohteella nimityötä tekee Niminyrkki-niminen työryhmä, johon kuuluu viestinnän ja tietohallinnon asiantuntijoita, asiantuntijalääkäri ja sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntijoita. Niminyrkki valmistelee nimet ja pyytää nimistä lausunnot toimialueilta.
- Tarkoitus ei ole keksiä uusia hienoja nimiä, vaan nimissä suosimme asukkaille tuttuja sanoja, kuten hammashoitola, neuvola, palvelukoti tai kotihoito, Krook tiivistää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna KrookViestinnän suunnittelija, selkoviestintäPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 352 8238sanna.krook@pohde.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Oppilaitosten ja Pohteen yhteistyönä syntyy yliopistollinen sosiaali- ja terveyskeskus4.12.2025 13:20:59 EET | Tiedote
Yliopistollinen sosiaali- ja terveyskeskus tarjoaa perustason sosiaali- ja terveyspalveluja asukkaille ja kokoaa yhteen eri alojen ammattilaisia ja opiskelijoita. Se toimii alustana yhteiselle oppimiselle, harjoittelulle, kehittämiselle ja tutkimukselle. Moniammatillisesta kokonaisuudesta hyötyvät niin asukkaat kuin tulevat ammattilaiset.
Pohde on allekirjoittanut sopimuksen kattavista työterveyspalveluista – henkilöstön hyvinvointi keskiössä3.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen uusi työterveyshuollon sopimus vahvistaa Pohteen henkilöstön työkykyä ja hyvinvointia entistä kattavammilla ja yhdenmukaisilla työterveyspalveluilla. Sopimus tukee myös Pohteen strategisia tavoitteita: hyvinvoivat osaajat ovat yksi Pohteen strategisista painopisteistä. Pohde allekirjoitti 2.12. sopimuksen Pihlajalinna Lääkärikeskukset Oy:n kanssa työterveyspalvelujen järjestämisestä.
Pohteen talousarvioesitys: Palveluja kehitetään tiukasta taloustilanteesta huolimatta2.12.2025 16:59:11 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 2.12.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus lähetti talousarvioesityksen aluevaltuustolle päätettäväksi kokouksessaan 15.12.2025. Talousarvio on laadittu niin, että ensimmäisinä toimintavuosina kertyneet alijäämät katetaan vuoden 2028 loppuun mennessä.
Pohteen kesätyöpaikat haettavana – rekrytointi avautuu vaiheittain1.12.2025 11:15:49 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kesätyöhaku on nyt avattu. Ensimmäisessä vaiheessa ovat haettavissa sosiaali- ja terveysalan työtehtävät, joita tarjotaan laajasti 30 kunnan alueella. Haku on avoinna maaliskuun loppuun saakka.
Pohteen tietojärjestelmähäiriö ohi27.11.2025 15:38:59 EET | Tiedote
Pohteella käynnissä ollut tietojärjestelmähäiriö on ohi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme