Aluehallitus sai katsauksen uuteen sairaalaan muutosta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 1.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen uuden sairaalan muuton tilanteesta. Ensimmäiset toiminnot ovat aloittaneet uusissa tiloissa syyskuun alussa.
Uusi sairaala avataan potilaille vaiheittain
Oulun yliopistollisen sairaalan uudet A- ja B-rakennukset otetaan käyttöön vaiheittain syksyn 2024 aikana. Kaikki sairaalan toiminnot eivät muuta, vaan toimintaa on edelleen myös vanhoissa tiloissa.
Ensimmäiset muutot on tehty onnistuneesti syyskuun aikana. Uusissa tiloissa toimivat muun muassa lasten ja naisten poliklinikat, lisääntymislääketieteen yksikkö ja kuvantamisen toimenpidesali. Myös yleislääketieteen akuuttiosasto, geriatrinen akuuttiosasto ja geriatrian poliklinikka ovat muuttaneet. Maanalainen pysäköintitalo Kuuraparkki on avattu.
Muutot jatkuvat lokakuussa, jolloin muuttovuorossa ovat muun muassa hoitologistiikka, välinehuolto sekä sydän- ja sisätautikeskusten toimintoja.
Nyt muuttavien ja tiloissa jo toimivien yksiköiden lisäksi A- ja B-rakennuksiin sijoittuvat esimerkiksi sairaalan leikkaus-, teho- ja synnytysosastot, päivystys sekä suuri osa vuodeosastoista. Nämä muuttavat uusiin tiloihin myöhemmin syksyn aikana. Niin sanottujen kuumien toimintojen muuttopäivä on suunnitelmien mukaan marraskuun alussa. Tulevista muutoista tiedotetaan lähempänä niiden ajankohtaa.
Erilaisiin ongelmiin ja häiriötilanteisiin on varauduttu. Muutot tehdään vaiheittain, jolloin esiin nouseviin ongelmiin voidaan tarttua ennen seuraavia muuttoja. Parhaillaan on menossa erilaisia simulointeja, joissa ammattilaiset harjoittelevat ja testaavat esimerkiksi hätätilapotilaan siirtoa ja hoitoa, leikkaussalien tiedonsiirtoa ja ruuanjakoa.
Yli 8000 työntekijää suorittanut turvallisuuskoulutuksen, joka vaaditaan kaikilta uudessa sairaalassa työskenteleviltä. Henkilöstöviestintää on tehostettu.
Muutossa on tullut vastaan myös haasteita. Ongelmia on ollut joidenkin ICT-järjestelmien ja laitteiden toimivuudessa. Muutostöitä tehdään kiireellisyysjärjestyksessä. Opastus on vielä osin puutteellista, ja opasteita päivitetään.
Lisätietoa sairaalan muutosta: Muutto uuteen sairaalaan - OYS
Muut kokousasiat
Lisäksi aluehallitus käsitteli muun muassa seuraavia asioita ja hyväksyi ne esityslistan mukaisesti:
- OYS sairaalapalvelut ja ensihoito -toimialueen toimialuejohtajan viran auki julistaminen ja täyttäminen 1.1.2025 alkaen
- Jäsenmuutokset hyvinvointialueen nuorisovaltuustossa
- Valtuustoaloitteet 9/2024
Kokousajat ja pöytäkirjat Pohteen sivuilla
Aluehallitus kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 8.10.2024.
Kokousajat, esityslistat ja tarkastetut pöytäkirjat löydät Pohteen verkkosivuilta aluehallituksen sivulta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tapani TölliAluehallituksen puheenjohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 511 3180tapani.tolli@pohde.fiIlkka LuomaHyvinvointialuejohtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:040 767 1609ilkka.luoma@pohde.fiJouko LuukkonenKonsernipalvelujen johtajaPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Puh:050 564 6947jouko.luukkonen@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tyrnävän sosiaali- ja terveysaseman ja hammashoitolan palvelunumerot ovat muuttuneet7.10.2024 10:05:50 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on uusinut palvelunumeroitaan. Viimeisin muutos koskee Tyrnävän sosiaali- ja terveysaseman ja hammashoitolan palvelunumeroita. Sosiaali- ja terveysaseman vastaanoton uusi asiakaspalvelunumero on 08 669 1323 ja hammashoitolan uusi asiakaspalvelunumero on 08 669 1345.
Influenssarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaalla loka-marraskuussa7.10.2024 08:12:03 EEST | Tiedote
Influenssarokotukset alkavat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella Pohteella paikkakunnan mukaan joko lokakuussa tai marraskuussa 2024. Paikkakuntakohtaiset rokotustiedot löytyvät Rokotukset-sivulta. Samalla on mahdollista ottaa koronarokote, jos sitä ei ole käynyt ottamassa vielä tänä syksynä. Rokotukset toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositusten mukaisesti.
Millaista arki ja elämä Pohjois-Pohjanmaalla on? Vastaa kyselyyn, vaikuta tulevaisuuteen ja osallistu arvontaan2.10.2024 10:13:11 EEST | Tiedote
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta?
Kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa vietetään 7.-13.10.20241.10.2024 13:50:13 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa potilaan hoidon tarpeen ja toiveiden mukainen oikea-aikainen hoito oikeassa paikassa. Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon teemana vuonna 2024 on Palliatiivinen hoito – Muutoksessa mahdollisuus.
Pohteen nimityö on ehdolla Vuoden selväsanaiseksi30.9.2024 14:20:04 EEST | Tiedote
Pohteen nimityö on valittu kolmen finalistin joukkoon Vuoden selväsanainen -kilpailussa. Kilpailun järjestään Kotimaisten kielten keskus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme