Millaista arki ja elämä Pohjois-Pohjanmaalla on? Vastaa kyselyyn, vaikuta tulevaisuuteen ja osallistu arvontaan
Mikä arjessasi ja elämässäsi Pohjois-Pohjanmaalla on hyvin? Mikä huolettaa? Mihin kaipaat muutosta?
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde ja kaikki Pohjois-Pohjanmaan 30 kuntaa keräävät yhdessä asukkailta tietoa hyvinvoinnista. Tietoa kerätään lokakuussa Minun arkeni ja elämäni -kyselyllä.
Kysely on tarkoitettu täysi-ikäisille asukkaille. Kysely on saatavilla suomen, englannin ja ruotsin kielellä. Tietoa hyvinvoinnista kerätään myös alle 18-vuotiailta, mutta eri tavalla.
Kyselyssä vastaaja arvioi, millaiseksi hän tuntee oman hyvinvointinsa ja sen osa-alueet. Kyselyssä vastaaja myös kertoo, mitkä asiat saavat hänet voimaan hyvin ja kaipaako hän muutosta voidakseen hyvin. Jos kaipaa, häntä pyydetään kertomaan, mitkä ovat 1–3 tärkeintä asiaa, joihin hän kaipaa muutosta.
Vastaaminen on vapaaehtoista. Kyselyn tuloksista tehdään raportti, jota esitellään muun muassa Pohteen ja kuntien päättäjille, johdolle, henkilöstölle ja asukkaille. Raportista ei voi tunnistaa ketään vastaajaa.
Tulokset auttavat kuntia, Pohdetta, järjestöjä ja muita tahoja kehittämään yhdessä asukkaille tarkoitettua apua, tukea ja palveluja. Yhteistyötä tekemällä pystytään vastaamaan paremmin asukkaiden tarpeisiin.
Miten kyselyyn voi vastata?
unnat kertovat kyselystä omille kuntalaisilleen, joten asukkaiden kannattaa seurata oman kunnan viestintää. Kyselyyn voi vastata kaikissa kunnissa sähköisesti. Monessa kunnassa asukkaille on tarjolla myös paperisia kyselylomakkeita.
Kyselyyn vastanneet asukkaat voivat halutessaan osallistua arvontaan. Arvonnassa palkintoina on S-ryhmän lahjakortteja (yksi 100 euron ja 18 kappaletta 50 euron lahjakorttia).
Kyselyyn pääsee vastaamaan alla olevasta linkistä:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna SalmelaHyvinvoinnin edistämisen päällikkö
Puh:040 589 0132sanna.salmela@pohde.fiPohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Aluehallitus sai katsauksen uuteen sairaalaan muutosta1.10.2024 18:02:34 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 1.10.2024 puheenjohtaja Tapani Töllin johdolla. Aluehallitus sai katsauksen uuden sairaalan muuton tilanteesta. Ensimmäiset toiminnot ovat aloittaneet uusissa tiloissa syyskuun alussa.
Kansainvälistä palliatiivisen hoidon ja saattohoidon viikkoa vietetään 7.-13.10.20241.10.2024 13:50:13 EEST | Tiedote
Palliatiivisen hoidon kehittämisen tärkeimpänä tavoitteena on mahdollistaa potilaan hoidon tarpeen ja toiveiden mukainen oikea-aikainen hoito oikeassa paikassa. Kansainvälisen palliatiivisen ja saattohoidon viikon teemana vuonna 2024 on Palliatiivinen hoito – Muutoksessa mahdollisuus.
Pohteen nimityö on ehdolla Vuoden selväsanaiseksi30.9.2024 14:20:04 EEST | Tiedote
Pohteen nimityö on valittu kolmen finalistin joukkoon Vuoden selväsanainen -kilpailussa. Kilpailun järjestään Kotimaisten kielten keskus.
Esitys Oulaskankaan sairaalan muutoksista etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen27.9.2024 17:50:18 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta käsitteli kokouksessaan 27.9.2024 Oulaskankaan sairaalan toiminnan muutoksia. Lautakunnan esitystä käsitellään seuraavaksi aluehallituksessa ja aluevaltuusto tekee päätöksen toiminnan muutoksista kokouksessaan 29.10.
Pohteen sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa tarkastellaan syksyn aikana, asukastilaisuus etäyhteydellä 2.10.26.9.2024 12:27:27 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde valmistelee periaatteita, joiden pohjalta tarkastellaan sosiaali- ja terveyskeskusten verkkoa alueella. Sosiaali- ja terveyskeskusten verkon uudistaminen liittyy Pohteen sote-järjestämissuunnitelman päivittämiseen, joka on osa Pohteen tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimenpiteitä. Periaatteet ovat tulossa päätöksentekoon lokakuun lopussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme