“Meille kaikki valtuutetut ovat sankareita” – Kokoomuksen kampanja nostaa esille valtuutettujen ison arvon

Kokoomus on käynnistänyt kampanjan, jonka tavoitteena on osoittaa arvostusta kaikille niille, jotka osallistuvat yhteisten asioiden hoitoon kunnissa ja alueilla.
Kunnallissankari -kampanja tuo esille tavallisten valtuutettujen ja ehdokkaiden ajatuksia sekä monikanavaisessa mainoskampanjassa että kokoomuksen omissa viestintäkanavissa.
Koko syksyn jatkuva kampanja on samalla osa kokoomuksen ehdokashankintaa.
“Paikallinen päätöksenteko on mittaamattoman arvokasta. Monelta tämä työ voi jäädä huomaamatta. Meiltä ei. Haluamme kampanjassa antaa arvostusta kaikille niille, jotka käyttävät aikaansa ja osaamistaan yhteisten asioiden hoitoon. Puolueesta riippumatta”, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo.
Kunnanvaltuutettuja on Suomessa lähes 9000 ja aluevaltuutettuja lähes 1400. Usein päätöksenteko vaatii yhteistyötä – myös puoluerajojen yli. Kampanjan tarkoituksena on kannustaa suomalaisia osallistumaan päätöksentekoon niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla.
“Asukkaat tietävät parhaiten, mitä ratkaisuja löytyy haastaviinkin pulmiin. Parhaat päätökset syntyvät yhdessä”, Orpo kiteyttää.
Tuore kunta- ja aluepoliittinen kannanotto ohjenuorana
Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesäkuussa puolueelle kunta- ja aluepoliittisen kannanoton. Kannanotto toimii perustana ensi huhtikuussa järjestettävien kunta- ja aluevaalien ohjelman tekemisessä.
Kannanotto painottaa kuntien roolia sivistys- ja elinvoimatehtävän toteuttamisessa. Kannanoton mukaan kuntien ja kaupunkien tulee voida ammentaa omista vahvuuksistaan sekä hakea itselleen parhaat tavat toimia ja kumppanit tehdä yhteistyötä.
"Esimerkiksi kunnanvaltuutetut huolehtivat asuinalueensa elinvoimasta ja ympäristönsä viihtyvyydestä. Päätöksillään he turvaavat lasten ehjän koulupolun sekä toimivan liikenteen, muutamia mainitakseni. Ennen kaikkea he antavat omaa aikaansa ja osaamistaan yhteisen hyvän luomiseen.” Orpo kiteyttää.
Kunta- ja aluevaalien ennakkoäänestys käydään 2.-8.4.2025. Varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025.
Linkki: Kokoomuksen kunta- ja aluepoliittinen kannanotto
Yhteyshenkilöt
Raine TiessaloViestintä- ja yhteyspäällikkö
Puh:+358 50 435 5898raine.tiessalo@kokoomus.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Kokoomuksen Sazonov: tiukka “ei” musiikkiluokkien alasajolle6.2.2025 13:33:50 EET | Tiedote
Vasemmistoliitto esittää vaaliohjelmassaan painotetuista luokista luopumista. Kokoomuksen pormestariehdokas Daniel Sazonov tyrmää ehdotuksen.
Orpo: Kokoomus tarjoaa parasta vastinetta verorahoille2.2.2025 12:15:20 EET | Tiedote
Vain huolehtimalla taloudesta on mahdollista turvata suomalaisille hyvän elämän edellytykset ja laadukkaat palvelut. Hyvinvointi kunnissa ja hyvinvointialueilla voi perustua vain työhön ja yrittämiseen, ei velkaan eikä veronkorotuksiin. Näin linjasi kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo puheessaan puolueen kunta- ja aluevaalien vaalistartissa sunnuntaina.
Kokoomus: Kun kunnissa ja hyvinvointialueilla käytetään sekä sydäntä että laskutaitoa, olemme oikealla asialla1.2.2025 18:15:00 EET | Tiedote
Kokoomus avasi lauantaina kunta- ja aluevaalikampanjansa ja julkisti vaaliohjelmansa. Kuntien ja hyvinvointialueiden taloudesta on huolehdittava niin, että hyvän elämän edellytykset ja toimivat palvelut toteutuvat koko Suomessa, puheenjohtaja Petteri Orpo linjaa. Kampanjan slogan on "Oikealla asialla".
Kokoomus nimitti puoluehallituksen vuodelle 20251.2.2025 14:50:24 EET | Tiedote
Kokoomuksen puoluevaltuusto on nimennyt uuden puoluehallituksen vuodelle 2025. Puoluevaltuusto päätti asiasta lauantaina kokouksessaan Bottalla Helsingissä. Puoluehallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuodelle 2025 nimettiin: Juha Hakola (Helsinki) Henrik Vuornos (Uusimaa) Anna-Leena Yli-Jama (Varsinais-Suomi) Jarkko Stenfors (Satakunta) Mika Järvinen (Häme) Jari Andersson (Pirkanmaa) Oskari Valtola (Kaakkois-Suomi) Aulikki Sihvonen (Savo-Karjala) Niilo Nissinen (Keski-Suomi) Jesse Luhtala (Pohjanmaa) Tomi Kaismo (Pohjois-Pohjanmaa) Jyri Saastamoinen (Kainuu) Riitta Savukoski (Lappi) Binga Tupamäki (KNL) Pihla Keto-Huovinen (KNaL) Henriina Rantala (Tuhatkunta) Puoluehallituksen varajäseniksi vuodelle 2025 nimettiin: Maarit Vierunen (Helsinki) Sakari Mäkinen (Uusimaa) Janne Aso (Varsinais-Suomi) Terhi Uusitalo (Satakunta) Maria Orzech (Häme) Ida Leino (Pirkanmaa) Lilla Saaristo (Kaakkois-Suomi) Markko Rohtström (Savo-Karjala) Katja Isomöttönen (Keski-Suomi) Kai Pöntinen (Pohjanmaa) Sari N
Kokoomuksen kansanedustajat kiertävät Suomea – yli 50 tapahtumaa tällä viikolla27.1.2025 07:48:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat kiertävät tällä viikolla Suomea ja tapaavat kansalaisia kaikkiaan yhteensä yli 50 tapahtumassa. Politiikan pulssi-kiertueen tarkoituksena on kuunnella suomalaisten ajatuksia siitä, miten Suomen kunnat ja hyvinvointialueet voisivat paremmin palvella asukkaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme