Keskustan Kettunen: Orpon ja Purran palkkakuoppalaki ei maistu duunarille eikä Keskustalle

Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen arvostelee kovin sanoin hallituksen vientivetoista palkkamallia. Hallitus päätti jo hallitusohjelmassa, että muiden kuin vientialojen palkkakehitystä jarrutetaan lailla, ja valtakunnansovittelijan toimintaa rajoitetaan voimakkaasti.
Erityisesti Kettunen hämmästelee perussuomalaisten linjaa, koska puolue on mainostanut olevansa suurin työväenpuolue.
- Perussuomalaiset kumartaa elinkeinoelämän palatseihin ja pyllistää duunarille. Unohdettu kansa on taas unohdettu heti vaalien jälkeen, Kettunen harmittelee.
- Poliisit, rajavartijat, sotilaat, raksaduunarit, kaupan kassat, siivojat, hoitajat ja monet muut painetaan syvenevään palkkakuoppaan vuosikymmeniksi lain voimalla. Tätä saa äänestämällä perussuomalaisia.
Orpon hallitus yrittää käsiohjailla palkkaneuvotteluja, mikä ei Kettusen mielestä kuulu vapaaseen markkinatalouteen ja työmarkkinoihin. Ruotsissa hallitus ei lähtenyt lailla sotkeentumaan palkkaneuvotteluihin, vaan siellä työmarkkinajärjestöt itse sopivat tavasta, jolla vientialat huomioidaan.
- Tämä on Suomessakin ollut tapana jo Kekkosen ajoista. Nyt Orpon hallitus toimii väärällä tavalla ja vie Suomen vaaralliselle ladulle, Kettunen toteaa.
- Kun palkat ja valtakunnansovittelijan asema politisoidaan Orpon ja Purran toimesta, tehdään näistä asioista samalla monien tulevien vaalien kestoaihe. Eikö kokoomus oppinut Sari Sairaanhoitajasta mitään?
- Tällainen repivä laki tuodaan eduskuntaan juuri kun palkkaneuvottelut ovat käynnissä. Ei tarvitse olla suuri nero tietääkseen, että hallitus sotkee keväälle jatkuvia palkkaneuvotteluja pahanpäiväisesti touhullaan, Kettunen paheksuu.
Nykyisen hallituksen saldo työllisyydenhoidossa on 46 000 lisätyötöntä, kun hallitus lupasi 100 000 työllistä lisää.
- Hallituksen työelämäpolitiikka on karautettu karille. Työnjako on ollut, että kokoomus pettää talouslupaukset ja perussuomalaiset pettää duunarit.
- Hallituksen tulisi ottaa järki käteen ja vetää esitys vientivetoisesta palkkamallista pois eduskunnasta. Kuopassa olevan ei kannata jatkaa kaivamista, Kettunen neuvoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas KettunenKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 40 8655 246tuomas.kettunen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen: Soten tilanne on kestämätön - rahoituslakia päivitettävä pikaisesti11.11.2025 15:08:36 EET | Tiedote
Suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tilanne on äitymässä kestämättömäksi.
Antti Kaikkonen: Hallitus ja EK eivät voi päättää, mistä suomalaiset tekevät työnsä13.10.2025 11:14:36 EEST | Tiedote
Viime viikkoina on käyty vilkasta keskustelua etätyön hyödyistä ja haitoista. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan keskustelussa on unohtunut, että etätyö on monelle suomalaiselle arjen mahdollistaja.
Keskusta huolissaan huumeiden tulvasta – Kettunen kysyy hallituksen vastuuta11.10.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Keskustan varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen vaatii hallitukselta välittömiä toimia sen selvittämiseksi, miksi Suomeen on päässyt markkinoille uusia, erittäin vaarallisia huumeita, kuten Alfa-PVP:tä, jota ei ole havaittu esimerkiksi Ruotsissa.
Keskustalta maahanmuuttopoliittinen linjapaperi: ”Keskiössä suomalaiset arvot ja pelisäännöt”.8.10.2025 09:59:56 EEST | Tiedote
Keskustan maahanmuuttopoliittisen paperin viesti on, että maahanmuuton vaikutuksista suomalaiseen yhteiskuntaan on pystyttävä keskustelemaan asiallisesti ihmisarvoa kunnioittaen. Avoin keskustelu onnistuu vain, jos maahanmuuttoa käsitellään avoimesti sen hyvine ja huonoine puolineen.
Antti Kaikkonen: Huijaukset kuriin – pankkien on kannettava vastuunsa21.9.2025 11:00:40 EEST | Tiedote
Suomalaisilta huijattiin erilaisissa pankkihuijauksissa viime vuonna kymmeniä miljoonia euroja. Nettimaailman huijarit ovat yhä taitavampia ja häikälemättömämpiä, ja moni viisaskin voi mennä vipuun. Tilanne on kestämätön, ja huijausten ehkäisemiseksi on tehtävä nykyistä enemmän. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii, että pankit ja viranomaiset ottavat asiassa selvästi nykyistä tiukemman otteen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme