Tampereen taidemuseon pitkäaikainen johtaja Anneli Ilmonen on menehtynyt
Tampereen taidemuseon aiempi johtaja Anneli Ilmonen (s. 1940) on menehtynyt Tampereella 24.10.2024. Anneli Ilmonen toimi Tampereen taidemuseon johtajana vuosina 1968–2004. Häntä ennen museonjohtajina toimivat kuvataiteilijat Gabriel Engberg sekä Reino Viirilä.
Anneli Ilmosen pitkällä johtajakaudella taidemuseo siirtyi vuonna 1985 Tampereen Taideyhdistykseltä Tampereen kaupungin ylläpitämäksi taidemuseoksi. Ilmosen aikana taidemuseo järjesti mm. menestyksekkäitä suurnäyttelyitä muinaisista kulttuureista. Tampereen taidemuseo perusti Vuoden nuori taiteilija -tapahtuman vuonna 1984. Vuonna 1986 Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä lahjoittivat taidemuseolle muumitaiteen kokonaisuuden, jonka pohjalta perustettiin Tampereen taidemuseon Muumilaakso vuotta myöhemmin. Ilmoselle myönnettiin museoneuvoksen arvonimi vuonna 2001.
Tampereen taidemuseossa on suruliputus lauantaina 26.10.2024. Taidemuseolle avataan surunvalittelukirja, johon voi jättää tervehdyksiä museon aukioloaikana 10.11. asti. Kirja luovutetaan omaisille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Selma GreenmuseonjohtajaTampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Puh:+358 (0)40 689 3800selma.green@tampere.fiTampereen taidemuseo
Tampereen taidemuseo järjestää vaihtuvia näyttelyitä taiteen historian teemoista ja esittelee vanhoja mestareita sekä nykytaiteen tuoreimpia tekijöitä. Esille nostetaan niin paikallisia taiteilijoita kuin kansainvälisiäkin tekijöitä. Vuoden kohokohta on Vuoden nuoren taiteilijan julkistus ja palkintonäyttely. Pirkanmaan vastuumuseona taidemuseo tutkii paikallista taidehistoriaa ja tukee alueen toimijoita. Tampereen taidemuseo hallinnoi ja hoitaa Suomen toiseksi suurinta taidekokoelmaa, joka käsittää yli 15 000 teosta.
Tampereen taidemuseo
Puutarhakatu 34, 33230 Tampere
puh. 041 730 3104
tampereentaidemuseo.fi
Maailman ainoa Muumimuseo
Muumimuseo perustuu Tove Janssonin vuonna 1986 lahjoittamaan muumikuvitusten kokoelmaan. Muumimuseo on elämyksellinen taidemuseo, joka viehättää kaikenikäisiä muumien ja kuvataiteen ystäviä. Laajan muumitaiteen näyttelyn lisäksi Muumimuseossa on vaihtuvia näyttelyitä ja museo on mukana kansainvälisessä näyttelytoiminnassa. Muumimuseo on osa Tampereen taidemuseon organisaatiota. Molemmat museot kuuluvat Tampereen museoihin.
Muumimuseo
Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Tampere-talon vaihde 03 243 4111
muumimuseo.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo
Tampereen taidemuseo ja Muumimuseo vuonna 2026 – Omien kokoelmien juhlaa ennen museon sulkeutumista sekä muumimukimaniaa4.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Tampereen museot julkistivat tänään vuoden 2026 näyttelynsä. Koko taidemuseon kattava Encore!-näyttely tuo keväällä ihailtavaksi rakastetut klassikot, isot nimet ja nykytaiteen helmet omista kokoelmista ennen kuin museo sulkeutuu uudisrakennushankkeen vuoksi. Kokoelmanäyttelyä täydentää toukokuussa harvinainen Helene Schjerfbeckin näyttely Nordea Taidesäätiöltä. Kesän Taidevaltakunta ’26 -biennaali nähdään jo väistötiloissa samoin kuin Vuoden nuori taiteilija -näyttely. Muumimuseon seuraava vaihtuva näyttely syventyy muumimukeihin ja niiden keräilyn filosofiaan – miksi lähes jokaisella suomalaisella on kaapissaan muumimukeja?
KUTSU: Tampereen museot julkistavat vuoden 2026 näyttelynsä23.10.2025 12:41:24 EEST | Tiedote
Tampereen museot kutsuvat median edustajia museonjohtajien tarjoamalle aamiaiselle Museo Milavidaan tiistaina 4.11. klo 8.30–10.00. Aterioinnin lomassa kuullaan, mitä Tampereen museoissa nähdään vuonna 2026. Samalla kuullaan muista museoiden ajankohtaisista asioista.
Lotta Svärd -muistomerkki julkistetaan Tampereen Tuomiokirkonpuistossa 28.9.202528.9.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Tampereelle on valmistumassa Lotta Svärd -muistomerkki kunnianosoituksena lottien työlle ja perinnölle. Kuvanveistäjä Anne Koskisen toteuttama teos Läpi harmaan kiven sijaitsee Tampereen Tuomiokirkonpuiston pohjoisosaan. Lotta Svärd -muistomerkki paljastetaan yleisölle julkistustilaisuudessa 28.9.2025. Teos liitetään Tampereen taidemuseon hallinnoimaan Tampereen kaupungin taidekokoelmaan.
Vuoden nuoren taiteilijan Man Yaun sekä mediataiteilija Hanna Haaslahden näyttelyt avautuvat Tampereen taidemuseossa 27.9.202526.9.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen taidemuseossa avautuu lauantaina 27.9.2025 kahden näyttelyn kokonaisuus. Vuoden 2025 nuoren taiteilijan Man Yaun näyttely esittelee teoksia varhaisista prototyypeistä tuoreimpiin kokonaisuuksiin, mukaan lukien ensimmäistä kertaa esitettävä Peep show -teossarja. Museon alakerrassa mediataiteilija Hanna Haaslahden uusi immersiivinen installaatio Kaltaiset tekee museovieraista virtuaalisia kaksoisolentoja ja sukulinjan esivanhempia.
Valogalleria 2025: Tove Janssonin ensimmäinen muumitarina valotaiteena Tampereella6.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Muumi 80 -juhlavuoden kunniaksi Tampereen taidemuseon kokoelmataiteilija Tove Jansson on valittu vuoden 2025 Valogallerian taiteilijaksi. Keskustan rakennusten seiniin heijastettava valotaidekokonaisuus kantaa nimeä Muumien matka kotiin. Kuvitukset on valittu Janssonin ensimmäisestä muumitarinasta. Valogalleria on osa lokakuussa avautuvien Tampereen Valoviikkojen kokonaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme