Vihreiden Harjanne: Tutkijoiden poliittinen sensuuri ei kuulu Suomeen
Helsingin Yliopiston polarisaatiota käsittelevä raportti oli alun perin tarkoitus julkaista osana sisäministeriön julkaisusarjaa. Sisäministeriö päätti lopulta toisin perustellen päätöstään raportin liian kriittisellä otteella suhteessa perussuomalaisiin, jota ministeriön mukaan olisi pitänyt muokata suotuisammaksi.

Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanne pitää sisäministeriön päätöstä erikoisena ja epäilee sen olevan poliittisesti ohjattu. Sisäministeriön mukaan hallituksen ja sen muodostamien puolueiden arvostelu ei kuulu ministeriön tehtäviin.
– Ilmeisesti ministeriön mielestä tutkijoiden työhön ja tutkimuksen lopputuloksiin puuttuminen sen sijaan kuuluu ministeriön tehtäviin. Tämä on vaarallinen kehityssuunta vapaan tieteen kannalta. Tiedettä ja tutkimusta on toki jo tätä ennen hallituksen toimesta ylenkatsottu ohittamalla tutkijoiden näkökulmat kerta toisensa jälkeen päätöksenteossa, Harjanne toteaa.
Harjanne pitää polarisaatiota äärimmäisen tärkeänä tutkimusaiheena, sillä yhteiskunnallisen jakautumisen kiihtyminen on demokraattisen yhteiskunnan kannalta tuhoisaa. Tästä todisteena toimivat Harjanteen mukaan muun muassa parhaillaan käynnissä olevat Yhdysvaltain presidentinvaalit.
– Puolueilla ja poliitikoilla läpi poliittisen kentän on keskeinen asema siinä, kärjistyvätkö yhteiskunnallinen keskustelu ja päätöksenteko. Kun raportin lukee läpi huomaa, ettei se sisällä mitään sellaista kritiikkiä, jonka perusteella ministeriön olisi perusteltua kieltäytyä sen julkaisusta, Harjanne toteaa.
– Onko kyse siis oikeasti ollut siitä, etteivät tulokset miellyttäneet perussuomalaista ministeriä? Selvää joka tapauksessa on, ettei tutkijoiden poliittinen sensuuri kuulu Suomen kaltaiseen yhteiskuntaan, Harjanne päättää.
Yhteyshenkilöt
Atte HarjanneVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 591 5565atte.harjanne@eduskunta.fiIida TaniPoliittinen avustaja, viestinnän yhteyshenkilö
Puh:+358 50 520 1210iida.tani@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ministeri Mikkoselta tiukka vaatimus: “Hallituksen ilmastopaperit julki”14.11.2025 14:28:27 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö sekä suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat ajautuneet oikeuskiistaan siitä, ovatko hallituksen ilmastopolitiikkaan liittyvät asiakirjat julkisia. Entinen ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen pitää ministeriön toimintaa käsittämättömänä.
Sofia Virta: Sote ja suomalaiset eivät kaipaa syyttelyä vaan toimivia palveluita, ratkaisuja ja puoluerajat ylittävää yhteistyötä13.11.2025 15:40:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoo, että soten pelastamisesta ei pidä tehdä puoluepoliittista asiaa. Virran mukaan on poliitikkojen yhteinen velvollisuus varmistaa, että sote-ammattilaiset voivat tehdä työnsä niin, että jokainen ihminen voi luottaa saavansa apua, kun sitä tarvitsee.
Vihreiden Harjanne: Suomen on otettava mallia Islannista ja herättävä Atlantin AMOC-romahduksen riskeihin13.11.2025 14:38:32 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan Atlantin AMOC-kiertoliikkeen pysähtymisen määritteleminen kansalliseksi turvallisuusuhaksi on Islannilta perusteltu teko, josta Suomen pitäisi ottaa mallia.
Vihreiden Forsgrén paperittomien terveydenhuollosta: “Oikeus terveyteen on ihmisoikeus – tämä hallituksen syrjivä päätös on korjattava hyvinvointialueilla”13.11.2025 11:30:39 EET | Tiedote
Vihreitä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Bella Forsgrén jätti valiokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa paperittomana Suomessa oleskelevilta rajataan oikeutta julkiseen terveydenhoitoon.
Sofia Virta: kokoomus taipui perussuomalaisten talutushihnassa lykkäämään metsäkatoasetusta, vaikka faktat velvoittavat toimimaan päinvastoin12.11.2025 14:58:42 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi komission metsäkatoasetuksen toimeenpanoa lykkäävää esitystä ja hallituksen päätöstä tukea komission linjaa. Suuri valiokunta päätti keskiviikkona puoltaa valtioneuvoston kantaa, joka tukee komission esitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme