Kirjanpainajatoukkien tuhoamia kuusia kaadetaan Otaniemessä
Espoossa sijaitsevan Otaniemen kappelin kiinteistön alueelta joudutaan kaatamaan pystyyn kuolleita kuusia. Työmaa-alue sijoittuu Servin Maijan tie 5:n paikkeille sekä kappelin kiinteistön alueelle. Metsänhoitotyöt alkavat torstaina 31.10.2024 aamuyhdeksän aikoihin. Töiden on suunniteltu kestävän kaksi päivää. Puiden kaatamisesta huolehtii hevosmetsuriyritys.

Kaikki kaadettavat 25 puuta ovat kirjanpainajatoukkien tappamia. Huonokuntoiset, lahot puut ovat myös alueella liikkuville vaarallisia.
Tekninen isännöitsijä Sanna Kuula Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöpalveluista kertoo, että kirjanpainajatoukkien vahingoittamia puita kaadetaan tuhojen leviämisen estämiseksi ja turvallisen lähimetsän varmistamiseksi. Puiden kaadosta huolehtii Åfeltin työhevoset Oy.
Metsäalue, jolla nyt toimitaan, on Otaniemen kappelin isoista ikkunoista näkyvä maisema, kappelin alttaritaulu. Myös tästä syystä metsänhoitotyö tahdotaan tehdä mahdollisimman pienin muutoksin maisemaan.
-Otaniemen alue on valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Jos alueelle olisi tullut perinteinen metsätyökone, olisi metsäpohjaan jäänyt vuosikausiksi jälkiä työstä. Toki työstä nytkin jää jälkiä, mutta hevosmetsurit pyrkivät suojelemaan maisemaa ja metsäpohjaa mahdollisimman hyvin, Sanna Kuula toteaa.
Maisematyöluvan saaminen Otaniemen kappelin alueelle vei pitkään, sillä kappelipuistossa asustaa myös suojeltuja eläimiä, lepakko ja liito-orava.
Ennen luvan hakemista Espoon seurakuntayhtymä tilasi arboristien tekemän puustokartoituksen.
- Sen perusteella haimme maisematyölupaa 33 kuusen kaatamiseen. Lupa myönnettiin 25 puun kaatamiseen, Sanna Kuula kertoo.
Ilmaston lämpeneminen lisää puustotuhoja
Kirjanpainaja on pieni, alle puolen sentin kokoinen, tuhoja kuuseen tekevä kuoriainen. Kirjanpainaja nauttii lämmöstä. Muuttuva ilmasto on helpottanut tuhohyönteisten elinoloja, ja sen vuoksi niin ikään puustotuhot lisääntyvät.
Kirjanpainajat lisääntyvät yleensä vanhoissa kuusissa, joiden puolustuskyky on heikentynyt. Yleensä nämä puut kasvavat karummissa olosuhteissa kuin mikä on kuuselle normaalisti tyypillinen kasvupaikka. Se voi olla esimerkiksi liian kuiva tai vaikkapa metsänhakkuiden vuoksi äkillisesti paljon valoisammaksi muuttunut paikka. Kuusikossa voi olla niin ikään runsaasti tuulenkaatoja, joihin hyönteinen voi helposti iskeä.
Toukat kovertavat kuusen rungon täyteen käytäviä, jotka heikentävät puun kestävyyttä. Tästä syystä kuolleet puut kaatuvat helposti tuulessa.
- Kuuset kuolevat käytännössä pystyyn ja tämä voi tapahtua ihan muutamassa viikossa, Sanna Kuula kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petteri LeinonenKiinteistöjohtajaEspoon seurakuntayhtymä / Esbo kyrkliga samfällighet
Puh:+358503405230petteri.leinonen@evl.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Espoon seurakunnat myönsivät vuoden 2025 musiikkiapurahat – mukana myös nuoria alle 30-vuotiaita musiikintekijöitä11.4.2025 11:55:14 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntayhtymä jakaa vuosittain musiikkiapurahoja Espoossa tapahtuvaan hengelliseen musiikkityöhön, yhteensä 26 000 euron edestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme