Vaasan yliopistolle runsaat 29 miljoonaa euroa strategiarahoitusta
Vaasan yliopisto on saamassa opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuraavan neljän vuoden ajalle 29,2 miljoonaa euroa strategiarahoitusta yliopiston strategian toimeenpanoa varten. Vaasan yliopiston suhteellinen osuus yliopistojen strategiarahoituksesta kasvoi selvästi.

– Vaasan yliopisto jätti taakseen viisi muuta yliopistoa strategiarahoituksen määrässä, jota voidaan pitää isona saavutuksena yliopistollemme. Strategiamme on otettu ministeriössä vastaan erittäin positiivisesti, ja kaikki ehdottamamme toimenpiteet ovat saamassa strategiarahoitusta, sanoo Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Martikainen kertoo, että strategiarahoituksen hakemusvalmistelua tehtiin yhdessä alueen yritysten ja ekosysteemin kanssa.
– Haluan erityisesti kiittää yrityskumppaneita ja tärkeitä sidosryhmäedustajiamme yhteistyöstä asiassa. Yhdessä pystymme kehittämään Suomea sekä Pohjanmaan ja Vaasan aluetta merkittävästi eteenpäin tähdäten kansainvälisesti korkeaan vaikuttavuuteen.
Strategiarahoitusta ovat saamassa Vaasan yliopiston toimet, jotka liittyvät muun muassa energiasiirtymän tutkimusaloitteeseen, joka asemoi Vaasan yliopiston roolia kansainvälisenä energiasiirtymän ja kestävän kehityksen tutkimus- ja innovaatioveturina. Lisäksi strategiarahoitusta on tulossa yliopiston tohtorikoulutuksen kehittämiseen yritysten ja yhteisöjen CoDoc-yhteistyömallilla, yliopiston kasvuun vaikuttavana kouluttajana, kansainvälisten opiskelijoiden koulutukseen ja integrointiin yrityselämään, Vaasan yliopiston ja Vaasan ammattikorkeakoulun korkeakoulukonsernin kehittämiseen sekä opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointiin.
Näillä toimilla yliopisto vauhdittaa Suomen asettaman neljän prosentin TKI-tavoitteen saavuttamista vientivetoisen energia-alan ytimessä sekä 50 prosenttia korkeakoulutettuja -tavoitteen saavuttamista. Yliopisto haluaa varmistaa osaajien saatavuutta koko maassa ja erityisesti Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla. Samalla Vaasan yliopisto pyrkii laajentamaan osaajien rekrytointia tutkimuksessa ja koulutuksessa. Luvassa on myös toimia, jotka vahvistavat tutkimustoimintaa ja tutkimusinfrastruktuureja.
Ministeriön uusi laskennallinen rahoitusmalli voimaan ensi vuonna
Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi tiedotteessaan sopineensa neuvotteluissa yliopistojen tavoitteista ja vahvistaneensa määrärahat kaudelle 2025–2028. Yliopistojen valtiorahoituksesta kymmenen prosenttia on kohdennettua strategiarahoitusta, yhdeksän prosenttia menee yliopistojen valtakunnallisten tehtävien hoitoon ja loppuosa, eli 81 prosenttia, kohdennetaan laskennallisella rahoitusmallilla. Laskennallinen rahoitus lasketaan vuosittain käyttäen tuoreimpia koulutuksen ja tutkimuksen tilastoja.
Rahoitusmallissa tutkimustoimintaa painotetaan nyt hieman aiempaa enemmän. Lisäksi koulutukseen on tullut aiempien mittarien rinnalle uusi mittari, eli uusien ensikertalaisten opiskelijoiden määrä, joka vastaa noin kolmea prosenttia yliopistojen saamasta rahoituksesta.
Lisätiedot
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen, puh. 029 449 8611, minna.martikainen@uwasa.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Kesähaku Vaasan yliopiston Porissa toteutettaviin Automation and Robotics -maisteriopintoihin on käynnissä8.7.2025 09:32:18 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto järjestää kesähaun Porissa toteutettavaan Robotics and Automation -opintosuuntaan, joka on osa Tietojenkäsittelytieteiden maisteriohjelmaa. Opintosuunnasta valmistuvien tutkintonimike on diplomi-insinööri. Vaasan yliopiston englanninkielinen maisteriohjelma käynnistyi Porissa viime syksynä.
Vaasan yliopisto jälleen ykkönen suomalaisten yliopistojen kuntotestissä3.7.2025 15:15:42 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto on jälleen kärjessä suomalaisten yliopistojen kuntotestissä. Testissä arvioitiin yliopistojen kehitystä vuosina 2018–2024 viidellä eri osa-alueella: julkaisut, suoritetut tutkinnot, henkilöstön kansainvälisyys, kansainväliset hakijat sekä kansainväliset opiskelijat.
Biokaasu vauhdittaa vihreää siirtymää Pohjanmaan maakunnissa – uusi digitaalinen alusta yhdistää toimijat2.7.2025 09:03:45 EEST | Tiedote
Biokaasulla on merkittävä rooli alueellisen energiaomavaraisuuden ja kiertotalouden edistämisessä. Vaasan yliopiston, Centria-ammattikorkeakoulun ja Seinäjoen ammattikorkeakoulun yhteinen tutkimushanke DigiBiogasHubs tuo biokaasumarkkinoiden toimijat yhteen digitaalisen verkkoalustan avulla ja luo pohjan uudenlaiselle yhteistyölle. Alueellisten biokaasukeskittymien kehittäminen ja niiden välisten yhtymäpintojen tunnistaminen ovat keskiössä, kun tavoitteena on moninkertaistaa biokaasun tuotanto ja käyttö.
Vaasan yliopisto monipuolisesti Wasa Future Festivalin ohjelmistossa 11.–16.8.202530.6.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Wasa Future Festival toteutuu tänä vuonna suurempana kuin koskaan. Vaasan yliopiston kanssa läheistä yhteistyötä vuosia tehnyt Wasa Future Festival on koko viikon kestoinen kansainvälinen tapahtuma, joka sisältää luentoja, paneeleja, avajaisia, näyttelyitä ja osallistavia performansseja hyvin monenlaisille kohderyhmille asiantuntijoista ja poliitikoista koululaisiin.
Vaasan yliopiston tutkijoiden uusi politiikkasuositus: Valmiutta vapaaehtoisesti – kansalaisten osaaminen käyttöön27.6.2025 09:13:31 EEST | Tiedote
Vapaaehtoisten valmiusrekisteri mahdollistaisi turvallisuuskoulutettujen kansalaisten osaamisen hyödyntämisen kriisitilanteissa – erityisesti niiden, jotka eivät kuulu asevelvollisuusrekisteriin tai reserviin. Vaasan yliopiston tutkijoiden tuore politiikkasuositus esittää, että vapaaehtoisten valmiusrekisterin suunnittelussa tulee huomioida osallistujien näkemykset. Tällöin osaaminen voidaan hyödyntää tehokkaasti ja yhdenvertaisesti osana kokonaisturvallisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme