S&S:n kevään 2025 kirjat
Keväällä jatketaan keskustelua taiteen asemasta ja merkityksestä. Esimerkiksi Maggie Nelson ja Rachel Cusk käsittelevät uusissa kirjoissaan taidetta ja kulttuuria syvällisesti, lisäksi elokuvaohjaaja Suvi West tarkastelee railakkaassa esikoisromaanissaan muun muassa saamelaisnaisen roolia taiteessa. Upea Kate Atkison julkaisee uuden Jackson Brodie -mysteerin pitkän tauon jälkeen – tämäkin tarina kytkeytyy varastetun taulun ympärille. Saapa osansa myös rakastettu ja vihattu kirjallisuuskritiikki, kun arvostettu kriitikko Maaria Ylikangas ruotii aihetta kokonaisen teoksen verran.

Tutustu S&S:n kevään 2025 kirjoihin. Liitteenä myös PDF luettelosta.
S&S:n kevään kirjat ilmestymisjärjestyksessä:
Tammikuussa
Karin Erlandsson & Karoliina Pertamo: Aurinko herättää Junon, kuvakirja, ilmestyy 9.1.
Tarjoaa pienelle lapselle ja vanhemmalle yhteisen rauhallisen aamuhetken.
Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi, novelleja, suom. Outi Hytönen, ilmestyy 14.1.
Viiltävän teräviä virolaisia novelleja.
Kate Atkinson: Kuolema kulkee kartanohotellissa, rikosromaani, suom. Kaisa Kattelus, ilmestyy 23.1.
Rakastetun Jackson Brodien paluu tauon jälkeen.
Helmikuussa
Maaria Ylikangas: Kritiikistä, essee, ilmestyy 5.2.
Ajankohtainen ja tarpeellinen pohdinta kirjallisuuskritiikin paikasta.
Jamaica Kincaid: Äitini omaelämäkerta, romaani, suom. Kaijamari Sivill ja Helka Sivill, ilmestyy 6.2.
Täydentää romaanien Annie John ja Lucy kuvan karibialaisnaisesta Yhdysvalloissa.
Laura Liimatainen: Sukellus, esikoisromaani (YA), ilmestyy 14.2.
Humoristinen ja koskettava tarina ensimmäisestä kesästä Helsingissä.
Louise Kennedy: Rikkomuksia, romaani, suom. Maija Heikinheimo, ilmestyy 18.2.
Kirjalliseksi ilmiöksi noussut romaani rakkaudesta Pohjois-Irlannin konfliktin aikaan.
Colette: Puhdas ja likainen, romaani, suom. Sampsa Laurinen, ilmestyy 25.2.
Aiemmin suomentamaton klassikko ei turhia kainostele.
Pauliina Vanhatalo: Diiva sohvallani, muistelma, ilmestyy 27.2.
Millaista on palata klassisen laulun pariin vuosien hiljaisuuden jälkeen?
Maaliskuussa
Maggie Nelson: Kuin rakkautta, esseekokoelma, suom. Kaijamari Sivill, ilmestyy 11.3.
Kurkistus Nelsonin ajatteluun 20:n vuoden ajalta.
Katri Tapola: Pudonnut, romaani, ilmestyy 19.3.
Onko rakkaudelle sijaa maahanmuuttokoneistossa?
Malin Klingenberg & Maria Sann: Vanhukset, kuvakirja, suom. Outi Menna, ilmestyy 25.3.
Hauskaa kielileikkiä kekseliäässä lastenkirjassa.
Rachel Cusk: Kulkue, romaani, suom. Kaisa Kattelus, ilmestyy 26.3.
Romaanitaiteen uudistaja raivaa jälleen uusia uria.
Huhtikuussa
Minna Mikkonen: Sydänhirviö, romaani, ilmestyy 1.4.
Menneisyyden traumat kohtaavat nykyhetken omakohtaisessa romaanissa.
Ida Kukkapuro: Sisaruuksia, tietokirja, ilmestyy 10.4.
Omakohtainen tutkielma sukulaissuhteista ja sisaruudesta.
Janne & Johnny Ramstedt: Mies joka huusi sutta, rikosromaani, suom. Iina Quist, ilmestyy 17.4.
Uuden dekkarisarjan avaus – kansainvälisistä ympäröistä kotiutunut Hanna Becker tutkii.
Eppu Nuotio & Sanna Pelliccioni: Anteeksi, kuvakirja, ilmestyy 23.4.
Kolmas osa historiaa käsitelevässä sarjassa tarttuu anteeksi antamiseen ja pyytämiseen.
Niina Kivilä: Seija – Nainen jota ei ollut, elämäkerta, ilmestyy 24.4.
Kiehtova sukellus mielenterveyden vaiettuihin ja salattuihin sokkeloihin.
Toukokuussa
Jamie Smart: Pupu vs Apina. Osa 4, sarjakuva, suom. Mirjam Ilvas, ilmestyy 6.5.
Suosittu sarjakuva metsän eläimistä jatkuu.
Suvi West: Syntien kummun naiset, esikoisromaani, ilmestyy 8.5.
Valloittava romaani luovuudesta, seksistä ja vähemmistöstressistä.
Carlos da Cruz: Pilvi joka tahtoi olla meri, kuvakirja, ilmestyy 14.5.
Ihastuttavassa kirjassa tarkastellaan maailmaa pilven näkökulmasta.
Leila Mottley: Yökulkijat, romaani (YA), suom. Helka Sivill, ilmestyy 20.5.
Kirjallinen ilmiö Yhdysvalloista.
Malin Klingenberg: Veljeni Veli, lastenromaani, suom. Outi Menna, ilmestyy 28.5.
Lasten fantasiasarja muuttuu entistä hurjemmaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna ForssLisätiedot ja haastattelupyynnöt
johanna.forss@sets.fiLiitteet
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
Maria Callas muistutti Pauliina Vanhataloa oman äänen tärkeydestä17.2.2025 09:44:05 EET | Tiedote
Miltä tuntuu laulaa vuosien hiljaisuuden jälkeen? Miksi klassista laulua rakastanut kirjailija oli hiljentynyt niin moneksi vuodeksi? Estikö täydellisyyden tavoittelu laulamisen? Muun muassa näitä kysymyksiä Pauliina Vanhatalo pohtii omaa elämäänsä sivuavassa kirjassaan Diiva sohvallani, joka ilmestyy 27.2.
Helsinki Litiin saapuva Louise Kennedy nousi esikoisromaanillaan yli 50-vuotiaana kirjallisuuden maailmankartalle14.2.2025 11:57:27 EET | Tiedote
Irlantilaisen Louise Kennedyn Rikkomuksia kuvaa nuoren katolisen naisen ja vanhemman protestanttimiehen suhdetta raastavan jakautuneessa Pohjois-Irlannissa 1970-luvulla. Ihastuneen vastaanoton saanut romaani voitti muun muassa Irish Book Awardin ja oli Women's Prize for Fiction -ehdokas. Kirja ilmestyy suomeksi 18.2. Sen on suomentanut Maija Heikinheimo.
Runeberg Junior -palkinto Malin Klingenbergille6.2.2025 10:19:59 EET | Tiedote
Malin Klingenbergin Tasangon tyttäret on voittanut Runeberg Junior 2025 -palkinnon. Tämä on Klingenbergin toinen voitto, sillä hänet palkittiin myös vuonna 2017 kirjallaan Mahtava Alfredo. Runeberg Junior -palkinto jaetaan nyt yhdeksännen kerran. Erikoisen palkinnosta tekee se, että lapsiraati valitsee voittajan.
Voisiko lapselle lukea aamusadun?31.1.2025 08:35:00 EET | Tiedote
Karin Erlandssonin ja Karoliina Pertamon rakastettu iltasatukirja Juno sytyttää kuun saa jatko-osan. Aurinko herättää Junon on kirja, joka tarjoaa pienelle lapselle ja vanhemmalle yhteisen rauhallisen hetken ennen päiväkotia tai muita arjen velvollisuuksia.
Arvostettu Puupäähattu-palkinto Ulla Donnerille16.1.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Suomen sarjakuvaseura myöntää Puupäähattu-tunnustuspalkintonsa Ulla Donnerille. Suomenruotsalaisen Ulla Donnerin tähänastiset kolme omaa sarjakuvateosta ovat keränneet osakseen runsaasti kehuja ja arvostusta ulkomaita myöten, ja hänet on aiemmin palkittu jo Ruotsin Urhunden-palkinnolla ja Sarjakuva-Finlandialla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme