Korkeakoulut tiivistävät yhteistyötä kuntoutuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi
4.11.2024 08:00:00 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Yliopistot ja ammattikorkeakoulut Suomessa ovat perustaneet yhteisen kuntoutuksen korkeakouluverkoston alan yhteistyön kehittämiseksi. Uuden verkoston nimi on Finnish Universities Network for Rehabilitation – Kuntoutuksen korkeakouluverkosto (FiRe). Verkosto tarkastelee kuntoutusta ja siihen liittyviä ilmiöitä monitieteisesti ja monialaisesti eri näkökulmista. Tavoitteena on yhteisellä tutkimus-, koulutus- ja kehittämistyöllä edistää koko kuntoutuksen kenttää Suomessa ja tuoda tutkimukseen perustuvaa tietoa kuntoutuksen työelämätarpeisiin.

Uuden kuntoutuksen korkeakouluverkoston muodostamiseksi yhdistetään kaksi Suomessa toimivaa kuntoutuksen korkeakouluverkostoa, ammattikorkeakoulujen Osaamista Kuntoutukseen (OsKu) -verkosto ja yliopistojen Monitieteinen kuntoutuksen verkosto (MOKUVE).
”Päätös verkostojen yhdistämisestä noudattelee opetus- ja kulttuuriministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön ilmaisemaa tahtotilaa yhden yhtenäisen kattoverkoston rakentamiseksi”, MOKUVE:n hankejohtaja Arto Hautala toteaa.
”Yhteistyön tiivistäminen ja verkostojen yhdistäminen on noussut myös eri tapahtumiin osallistuneiden sekä ammattikorkeakoulujen että yliopistojen kuntoutuksen kehittäjien toiveena esille”, toteaa OsKu -verkoston Sanna Sihvonen.
”On tärkeää tunnistaa ja tuoda esille sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen vahvuudet”, Sihvonen lisää.
Yhteinen kuntoutuksen korkeakouluverkosto mahdollistaa korkeakoulujen osaamisen tehokkaan jakamisen niin korkeakoulujen kuin kuntoutuksen käytännön toimijoiden kesken.
”Yhdistyminen tuo tullessaan monia positiivisia asioita. Se mahdollistaa esimerkiksi koulutusosaamisen jakamisen ja koulutuspolkujen kehittämisen aina toiselta asteelta lähtien sekä helpottaa tutkimusyhteistyötä”, MOKUVE:n projektipäällikkö Kaisa Lällä iloitsee.
”Yhteinen verkosto tuo etua kansalliselle ja kansainväliselle yhteistyölle sekä työelämään suuntautuvalle yhteistyölle”, korostaa OsKu-verkoston Johanna Holvikivi.
OsKu on vuodesta 2017 toiminut, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Metropolia-ammattikorkeakoulun koordinoima 14 ammattikorkeakoulun verkosto. Sen tavoitteena on ollut uudistaa ja kehittää kuntoutuksen koulutusta ja vauhdittaa kuntoutusalan TKI-toimintaa.
MOKUVE on 11 yliopiston muodostama verkosto, jota koordinoi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta vuoden 2024 loppuun asti. MOKUVE:n tehtävänä on ollut kehittää monitieteistä kuntoutuksen tutkimusta ja yliopistokoulutusta sekä edistää tutkimustiedon ja näyttöön perustuvan toiminnan laajempaa hyödyntämistä niin käytännön kuntoutustyössä kuin koulutuksessakin.
Lisätietoja:
Arto Hautala, apulaisprofessori Jyväskylän yliopisto
+358 469 200 313, arto.j.hautala@jyu.fi
Sanna Sihvonen, yliopettaja Jyväskylän ammattikorkeakoulu
+358 407 274 085, sanna.sihvonen@jamk.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri LehtovaaraViestinnän asiantuntija, Liikuntatieteellinen tiedekunta
Puh:+358504750815katri.lehtovaara@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta mukana juhlistamassa Pridea 7.–13.9.2026 – teemana liikuntarauha4.9.2026 10:17:16 EEST | Tiedote
Jyväskylän Pride -viikkoa vietetään 7.–13.9.2026. Jyväskylän yliopisto ja ylioppilaskunta JYY ovat tuttuun tapaan mukana tapahtumassa. Tapahtuman järjestää Jyväskylän Seta ry.
Data valjastetaan pelaajakehityksen tueksi: KalPa ja Jyväskylän yliopisto rakentavat uudenlaista pelaajapolkua3.9.2026 10:57:26 EEST | Tiedote
KalPa Hockey Oy:n ja Jyväskylän yliopiston JYU-Vuokatin yhteishankkeessa kehitetään datapohjaisia työkaluja, joiden avulla voidaan seurata nuorten jääkiekkoilijoiden kehitystä juniorivuosista aina ammattilaistasolle asti. Samalla pyritään ehkäisemään ylikuormitusta ja tunnistamaan lahjakkuuksia nykyistä yhdenvertaisemmin.
Jyväskylän yliopisto sai Nature Positive Universities -todennuksen ensimmäisten joukossa maailmassa3.9.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistolle on myönnetty kansainvälinen Nature Positive Universities –varmennus vuodelle 2026. Jyväskylän yliopisto on edelläkävijä, joka sai tunnustuksen onnistuneesta työstään luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ja luontopositiivisuuden edistämiseksi.
Rehtori Jari Ojala: Yliopistot kovien ulkoisten paineiden kourissa2.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston lukuvuoden 2026-2027 avajaiset 2.9.2026 Rehtori Jari Ojalan avajaispuhe (Vapaa julkaistavaksi 2.9. klo 14)
Kuinka paljon avohakkuita luonto kestää? Tutkimus määrittää boreaalisten metsälintujen ekologisen rajan2.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston johtama tutkimus on ensimmäistä kertaa määrittänyt raja-arvon avohakkuiden ekologisesti kestävälle määrälle boreaalisissa metsissä. Tutkimuksen mukaan vanhojen metsien lintulajit tarvitsevat säilyäkseen joko pidemmän, noin 90 vuoden kiertoajan metsätaloudessa tai sen, että noin 20 prosenttia metsistä jätetään kokonaan avohakkuiden ulkopuolelle. Tulokset tarjoavat konkreettisen tavoitteen metsien ekologisesti kestävälle käytölle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme