Olympiapurjehdus: Keskinen ja Roihu valmiina Nacra 17 EM-kisahaasteeseen Sisiliassa

Nacra 17 -luokan EM-kisat alkavat Sisiliassa keskiviikkona 6. marraskuuta. Suomen tiimissä kipparina toimii Akseli Keskinen ja gastina Katariina Roihu. Kisat ovat Keskiselle ensimmäinen merkittävä testi kipparina.
Akseli Keskinen kilpaili Pariisin ja Tokion olympialaisissa ja saavutti kaksi arvokilpailumitalia Sinem Kurtbayn kanssa. Keskinen on testannut syksyn ajan uutta roolia kipparina Joakim Wileniuksen valmennuksessa. Roihulle foilaava Nacra 17 -luokka on uusi haaste – hän on aiemmin kilpaillut ILCA-luokissa.
– Valmistautuminen kisoihin on sujunut hyvin. Uudella tiimillämme on takana kokonaisuudessaan yli 25 treenikertaa, jotka ovat sujuneet hyvin ja kehityskäyrä on nousujohteinen. Ensimmäinen kisa kipparin roolissa ja uudella tiimillä jännittää. Lähdemme kisaan avoimin mielin nauttimaan ja kehittymään, Keskinen sanoo.
Sisiliassa harjoituspäivät ovat olleet kevyttuulisia, ja kisaviikolle on ennustettu tuulen jatkuvan kevyenä. Kisat huipentuvat sunnuntaina 10. marraskuuta, jolloin ei purjehdita tavanomaista mitalilähtöä. Finaalipäivänä purjehditaan karsintasarjan viimeinen lähtö, jonka jälkeen kaksi kärkivenettä kilpailevat vastakkain match race -formaatissa. EM-kullan voittaa tiimi, joka saavuttaa kaksi lähtövoittoa. Karsintasarjan voittaja pääsee finaaliin yhden voiton etumatkalla.
Suomen Purjehdus ja Veneily seuraa EM-kilpailuja Sailing Team Finlandin Facebookissa ja Instagramissa sekä mediatiedottein kilpailun kohokohdista. Julkaisuvapaita kuvia löytyy maajoukkueen kuvapankista.
EM-kisojen kokonaistulokset ja lisätiedot löytyvät tästä.
Sailing Team Finlandin kilpailukalenteri 2024-2025 | |
6.11.-10.11. | Nacra 17 EM 2024, Palermo, Italia |
28.3.-4.4. | Palman maailmancup, Mallorca |
19.4.-26.4. | Ranskan Olympiaviikko, Hyères, Ranska |
11.5.-18.5. | ILCA 6 & ILCA 7 MM, Quingdao, Kiina |
3.6.-12.6. | 49er, 49er FX & Nacra 17 EM, Thessaloniki, Kreikka |
5.7.-11.7. | iQFoil MM, Århus, Tanska |
9.8.-16.8 | ILCA 6 & ILCA 7 EM, Marstrand, Ruotsi |
7.10.-13.10. | 49er, 49er FX & Nacra 17 MM, Cagliari, Italia |
Yhteyshenkilöt
Johan EkblomViestintäSailing Team Finland
Puh:0407707251johan.ekblom@spv.fiRobert PäkkValmennuksen johtajaSailing Team Finland
Puh:040 5496311robert.pakk@spv.fiLinkit
Suomen Purjehdus ja Veneily
Suomen Purjehdus ja Veneily ry (SPV) on suomalaisten pursi- ja veneilyseurojen etujärjestö. Se edistää, ohjaa ja valvoo suomalaista purjehdusta ja veneilyä. SPV perustettiin vuonna 2011, kun 1900-luvun alussa perustetut Suomen Purjehtija- ja Suomen Veneilyliitto yhdistyivät yhdeksi liitoksi. Liittoon kuuluu yli 300 jäsenseuraa ja noin 40 luokkaliittoa. Harrastajia seuroissa on noin 64 000.
Liiton tehtävänä on tukea toiminnallaan veneily- ja pursiseuroja sekä luokkaliittoja, jotka tuottavat harrastajille monipuolisia ja laadukkaita palveluja purjehdukseen ja moottoriveneilyyn. SPV panostaa laadukkaaseen valmennusosaamiseen ja tukee urheilijoita kansainväliseen menestykseen. Lisäksi SPV edistää veneilyturvallisuutta ja ympäristöasioita, sekä on vahvasti mukana erilaisissa edunvalvontatehtävissä, niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Fritidsbåtens radarbok – Finlands bästa guide till radarträning29.1.2025 09:53:22 EET | Pressmeddelande
Fritidsskepparens radarbok lanseras vid Vene 25 Båt-mässan. Boken är en översättning av den svenska versionen Fritidsskepparens Radarbok med AIS.
Huviveneilijän tutkakirja – Suomen paras opaskirja tutkan harjoitteluun29.1.2025 09:53:22 EET | Tiedote
Huviveneilijän tutkakirja julkaistaan Vene 25 Båt -messuilla. Kirja on käännös ruotsinkielisestä teoksesta Fritidsskepparens Radarbok med AIS.
Sinem Kurtbay päättää uransa maajoukkueessa28.1.2025 14:34:08 EET | Tiedote
Sinem Kurtbay päättää uransa Suomen purjehdusmaajoukkueessa. Kurtbay on ollut joukkueen kantavia voimia 12 vuoden ajan, Hän purjehti maajoukkueessa sekä 49er FX- että Nacra 17 -luokissa, joista jälkimmäisessä hän kilpaili Tokion ja Pariisin olympialaisissa. Hänen saavutuksensa puhuvat puolestaan: kahdet olympialaiset sekä kaksi arvokisamitalia ovat osa hänen perintöään suomalaiselle purjehdukselle. – Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta, luottamuksesta ja uskosta, jota olen saanut näiden kolmen olympiaprojektin aikana. Ensinnäkin Silja Kanervalle, joka uskalsi ottaa minut mukaan ja luotti minuun. Sitten Jannelle, joka rohkeni unelmoimaan niin kunnianhimoisesta projektista. Ja lopulta Akselille, jonka kanssa rakensimme jotain ainutlaatuista. Vaikka emme saavuttaneet korkeinta tavoitettamme, saavutimme yhdessä paljon enemmän kuin olisimme voineet kuvitella – ei vain purjehduksessa, vaan myös ihmisinä, Sinem Kurtbay sanoo. – On aina haikeaa päättää jotain niin erityistä ja palkitsevaa
Kilpaveneily: Sami Seliö MM-sarjan kuudes – Team Vietnam vei valmistajien mestaruuden9.12.2024 11:10:05 EET | Tiedote
Sami Seliö sijoittui MM-sarjan kuudenneksi, kun ratamoottoriveneiden F1-kauden 2024 viimeinen osakilpailu käytiin Sharjahissa. Team Vietnam vei valmistajien mestaruuden, ja Jonas Andersson kruunattiin maailmanmestariksi. Seliön kilpailua häiritsi moottoriongelma, mutta hän katsoo luottavaisesti tulevaan kauteen.
Kilpaveneily: Suomalaiskuskit valmiina MM-kamppailun huipennukseen Arabiemiraattien GP:ssä6.12.2024 11:00:00 EET | Tiedote
Sharjahin päätöskilpailusta on odotettavissa jännittävä kamppailu, jossa suomalaiset taistelevat sekä GP-kisan palkintopallisijoista että valmistajien mestaruudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme