Valoharju – Valotaidetapahtuma Kangasalle joulukuussa
Joulukuun 18.–20. päivä Kangasalla pääsee kokemaan valotaidetta, kun Valoharju-teos valaisee Kirkkoharjua. Valoteos toteutetaan osana Kangasalan kaupungin osallistavaa budjetointia. Kaupunkilaiset äänestivät valotapahtuman kolmen suosituimman vaihtoehdon joukkoon.

Kirkkoharjulle sijoittuva, noin 100 LED-valosta, äänimaailmasta ja sumuefekteistä koostuva teos Valoharju on yleisön ihailtavana pimeään aikaan keskiviikosta perjantaihin 18.–20.12. Tapahtuma tuo valoa ja taikaa talviseen maisemaan, valaisten Kirkkoharjun koululta harjulle vievän hiekkatien ympäristön. Valoteos alkaa harjun puolivälistä ja jatkuu aina huipulle asti, luoden eri värein valaistun maiseman, joka korostaa harjun maastonmuotoja ja puita. Myös näkötorni Kirkkoharjun huipulla valaistaan osana teosta. Teosta pääsee ihailemaan maksutta.
”Valotaide pääsee todella oikeuksiinsa, kun ympäristön valot himmenevät”, toteaa kaupungin taide- ja kulttuuriasiantuntija Eljas Suvanto. ”On ainutlaatuista, että kaupunkimme keskustassa on näin upea harju ulkoilualueineen. Nyt siellä voi kokea myös taide-elämyksen”, Suvanto jatkaa.
Valoteoksen teknisestä toteutuksesta vastaa Valoparta Oy, joka on tunnettu muun muassa Turun Valon polku -tapahtuman toteutuksesta. Valoparta Oy on toteuttanut satoja projekteja viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
”Saimme tiedon osallistavan budjetoinnin tuloksista syyskuussa, ja koska toteutus piti saada valmiiksi vielä tänä vuonna, ryhdyimme heti etsimään yhteistyökumppaneita. On hienoa, että onnistuimme saamaan kansainvälisen tason ammattilaiset mukaan näin tiukalla aikataululla. Uskomme, tämä kokonaisuus houkuttelee yleisöä kauempaakin”, iloitsee Suvanto.
Tapahtuman aikana Kirkkoharjun näkötornille ajo autolla on kielletty turvallisuussyistä. Tarkemmat tiedot tapahtumasta päivitetään marraskuun aikana Kangasalan kaupungin verkkosivuille www.kangasala.fi/tapahtuma/valoharju/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eljas Suvanto, taide- ja kulttuuriasiantuntija
Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut
040 121 6803, eljas.suvanto@kangasala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasala kokoluokkansa kärjessä kuntien EVP-indeksissä12.2.2025 16:25:20 EET | Tiedote
Alueiden elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaava indeksi tarkastelee kuntia 20 avainmuuttujan avulla. EVP-indeksissä tarkastelun kohteena olivat Manner-Suomen 293 kuntaa.
Kaavoituskatsausta 2025 esitetään hyväksyttäväksi ensiviikolla6.2.2025 09:26:10 EET | Tiedote
Alueidenkäyttölain 7 §:n mukaan kunnan tulee kerran vuodessa laatia kaavoituskatsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kaavoituskatsauksen yhteyteen on liitettävä arvio asumiseen varattujen tonttien riittävyydestä.
Björkqvist-rahaston apurahojen ja stipendien saajat vuonna 20255.2.2025 15:44:03 EET | Tiedote
Björkqvist-rahaston apurahoja ja stipendejä jaettiin Kangasalla 5.2. järjestetyssä tilaisuudessa tieteen, taiteen ja opiskelun tukemiseen yhteensä yli 50 100 euroa.
Kangasalan osallistuvan budjetoinnin ideahaku on alkanut3.2.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Osallistuva budjetointi on toimintatapa, jossa kaupunkilaiset pääsevät päättämään kaupungin osoittaman rahasumman käytöstä. Tänä vuonna osallistuvaan budjetointiin on käytettävissä 20 000 €.
Lasten Pirkkasten tämän vuoden teemana osallisuus30.1.2025 08:49:39 EET | Tiedote
Lastenkulttuurikuukausi Lasten Pirkkaset tuo Kangasalan kirjastoihin biisinikkarointia, rytmiseikkailuja ja soitinhupia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme