Jaakko Kammonen jatkaa KOVA ry:n puheenjohtajana
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n puheenjohtajana jatkaa Espoon Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kammonen. Hänellä alkaa toinen vuosi puheenjohtajana. Valinnan teki tänään Helsingissä kokoontunut KOVAn syyskokous. Samalla valittiin KOVAn muukin hallitus, johon tuli useita muutoksia. Uuden hallituksen toimikausi käynnistyy vuoden 2025 alussa.

- On kunnia johtaa KOVAa. Hyvälle, kohtuuhintaiselle asumiselle on jatkuva tarve. KOVAn jäsenten toimintaedellytyksissä on nähty useita heikennyksiä kuluvan vuoden aikana, mikä vaikeuttaa niiden toimintaa. Asumisolojen pitkäjänteinen järjestäminen edistää turvallisuutta ja hyvinvointia sekä työmarkkinoiden toimintaa. KOVA ja sen jäsenet tekevät tärkeää työtä tarjotessaan erilaisia asumisvaihtoehtoja vastaamaan näihin tarpeeseen, KOVAn puheenjohtaja Jaakko Kammonen linjaa.
Hallituksen varapuheenjohtajana jatkaa valtakunnallisesti toimivan Asuntosäätiö sr:n toimitusjohtaja Esa Kankainen. Hän on toiminut varapuheenjohtajana kuluvana vuonna ja aiemmin KOVAn hallituksen jäsenenä vuodesta 2018 lukien.
Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Teppo Forss (TVT Asunnot Oy, Turku), Kari Keränen (Niiralan Kulma Oy, Kuopio), Marja Kokko (Tyvene Oy, Helsinki), Jarmo Kuosa (KAS asunnot Oy, Helsinki), Esa Mustonen (TA-Asumisoikeus Oy, Espoo), Minna Niemi (Isonkyrön Asuntovuokraus Oy, Isokyrö), Teija Ojankoski (Y-Säätiö sr, Helsinki), Mirka Saarholma (VAV-yhtymä Oy, Vantaa) ja Tuukka Tuomala (Hämeenlinnan Asunnot Oy, Hämeenlinna). Kaikki hallituksen jäsenet ovat edustamiensa yhtiöiden toimitusjohtajia. Hallituksen jäsenistä Teppo Forss, Marja Kokko, Jarmo Kuosa ja Minna Niemi ovat uusia.
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry antoi syyskokouksessa julkilausuman. Sen mukaan kuntien asuntopoliittinen rooli ja vastuu kasvaa kuluvalla hallituskaudella valtion vetäytyessä asuntopoliittisesta roolistaan. Kunnilla on keskeinen tehtävä hyvän asumisen mahdollistajana. Samalla KOVA penää kuntia pohtimaan omia asuntopoliittisia työkalujaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni ParkkonentoimitusjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:040 593 3338jouni.parkkonen@kovary.fiJaakko Kammonenhallituksen puheenjohtajaKohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry
Puh:050 550 0836jaakko.kammonen@espoonasunnot.fiTietoja julkaisijasta
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.
KOVAlla on 135 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 150 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2024 yhteensä noin 6 200 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.
KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KOVA ry
KOVA: Kohtuuhintaiset vuokra- ja asumisoikeusasunnot tarjoavat pitkäaikaisen kodin13.2.2025 11:27:27 EET | Tiedote
Selvityksen mukaan kohtuuhintaisissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa asutaan pitkään. Asumisaika on pisin asumisoikeusasunnossa asuvien vastaajien joukossa, joista 24 prosenttia on asunut nykyisessä asunnossaan yli 10 vuotta. Vastaava luku on kohtuuhintaisissa vuokra-asunnoissa asuvilla 16 prosenttia. Jälkimmäinenkin luku on yli kolminkertainen markkinaehtoista vuokra-asuntokantaa edustavaan vertailuaineistoon nähden.
KOVA: Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöiden kiinteistökannan korjaukset ovat olleet riittäviä viime vuosina, osoittaa tuore selvitys28.1.2025 07:20:00 EET | Tiedote
Vuokratalo- ja asumisoikeusyhtiöt ovat korjanneet asuntokantaansa riittävästi ja korjaustarpeen mukaisesti. Huomioitavaa kuitenkin on, että valtaosassa yhteisöistä on toteutettu lisäksi kohteiden myynti- tai purkutoimenpiteitä, ja nämä ovat olleet korjausten ohella tärkeä keino hallita asuntokannan korjausvelkaa ja -tarvetta.
Kommentti: Ara-vuokrat kasvoivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä 4,7 prosenttia – joko voimakkain kasvu on ohitettu?16.1.2025 11:18:56 EET | Tiedote
Tilastokeskuksen tuoreen tilaston mukaan ara-vuokra-asuntojen vuokrat kasvoivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä koko maassa keskimäärin 4,7 prosenttia vuotta aiempaan verrattuna. Edeltävään vuosineljännekseen nähden ara-vuokrat nousivat 0,6 prosenttia, mikä on kolme kymmenystä vähemmän kuin kasvu vuoden toisen ja kolmannen vuosineljänneksen välillä. Keskimääräinen ara-vuokra oli vuoden viimeisellä neljänneksellä 13,17 euroa asuinneliöltä.
KOVA: Työryhmältä mielenkiintoisia ehdotuksia valtion tukeman asuntotuotannon kehittämiseksi15.1.2025 13:55:50 EET | Tiedote
Valtiosihteeri Mika Nykäsen johtama työryhmä julkaisi tänään toimenpidesuosituksensa valtion tukeman asuntotuotannon kehittämiseksi. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n mielestä työryhmä on saanut aikaan mielenkiintoisia ehdotuksia. Osa työryhmän suosituksista ovat KOVAn mielestä myönteisiä, mutta osa on valitettavasti toimialan kannalta kielteisiä.
KOVA: Kohtuuhintaisissa vuokra- ja asumisoikeusasunnoissa asuvien asumistyytyväisyys on noussut14.1.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenyhteisöiden asukkailta tiedusteltiin lokakuussa 2024 heidän asumistyytyväisyyttään sekä näkemyksiä muun muassa asumisen kohtuuhintaisuudesta. Selvitys järjestettiin yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) kanssa, ja sen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy. Tämä oli järjestyksessään kolmas valtakunnallinen kohtuuhintaisissa asunnoissa asuvien asukastyytyväisyysselvitys, ja ensimmäistä kertaa mukana oli myös asumisoikeusasuntoyhteisöt. Vastauksia selvitykseen tuli yhteensä yli 26 000. Aiemmat selvitykset toteutettiin vuosina 2019 ja 2021.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme