Kauneimmat joululaulut alkavat Espoossa – tilaisuuksia yli 80 tänä vuonna
Suuren suosion vuodesta toiseen keränneet Kauneimmat joululaulut -yhteislaulutilaisuudet alkavat jälleen joulukuun alussa. Espoossa tilaisuuksia on lähes joka päivä joulukuun alusta joulunpyhiin saakka. Yhteensä tilaisuuksia on Espoossa yli 80.

Kauneimmat joululaulut on perinteinen joulutapahtuma ja se tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä arjen keskellä, virittäytyä joulun tunnelmaan ja tehdä hyvää samalla kertaa. Tapahtumissa kerätään lahjoituksia Lähetysseuran kohteisiin.
Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat ovat Suomen Lähetysseuran järjestämiä ja niitä on järjestetty vuodesta 1973 alkaen. Vuosittain kymmenet tuhannet suomalaiset osallistuvat näihin tapahtumiin ympäri maan. Espoon seurakunnat järjestävät Kauneimmat-tilaisuuksia muun muassa kirkoissa kappeleissa ja kauppakeskuksissa.
Espoon tuomiokirkossa viimeiset Kauneimmat ennen remonttia
Pelkästään Espoon tuomiokirkkoseurakunnassa Kauneimmat-tilaisuuksia on 33. Ensi vuonna tilanne on toinen Tuomiokirkossa alkavien remonttitöiden vuoksi. Tuomiokirkkoseurakunnan johtava kanttori Sheldon Ylioja pitää Kauneimpia joululauluja tärkeinä, sillä ne tavoittavat laajalti myös niitä, joille seurakunnan toiminta olisi muuten etäistä.
– Kauneimpien suosio on vain kasvanut. Noin 20 vuotta sitten, kun aloitin täällä, tilaisuuksien määrä oli paljon pienempi ja niitä on lisätty vuosi vuodelta. Sama on esimerkiksi jouluaaton hartauksien kanssa. Niitä on jouluaattona useita, jotta kaikki varmasti pääsevät ja mahtuvat. Tuomiokirkko on paikkana aivan mahtava ja erityinen täällä Espoossa. Tilaisuuksiin tullaan kauempaakin, Ylioja kertoo.
– Nyt on viimeinen mahdollisuus hetkeen tulla laulamaan Kauneimpia Espoon tuomiokirkkoon, sillä tämän joulun jälkeen se ei onnistu kahteen vuoteen. Se vähän huolestuttaa jo etukäteen, mutta yritämme keksiä ratkaisuja siihenkin, Ylioja tuumaa.
Tarjontaa soulista iltavirkkuiluun
Perinteisten yhteislaulutilaisuuksien lisäksi ihmisillä on mahdollisuus kokea Kauneimmat esimerkiksi svengaten, soulin tai jazzin tahdissa laulettuna. Aatonaattona 23.12. järjestettävä Kauneimmat soulahtavat joululaulut on aiempina kertoina ollut yksi Olarin seurakunnan suosituimmista joulun ajan tapahtumista. Espoon tuomiokirkossa ja Leppävaaran kirkossa klo 21 pidettävissä Yön kauneimmissa joululauluissa ilta-aika tuo tilaisuuksiin oman mausteensa. Suomen ja ruotsin ohella Espoossa pääsee laulamaan myös englanniksi.
Lauluhetkien tarkemmat aikataulut ja paikat ovat luettavissa Espoon seurakuntien joulusivuilla.
Espoon seurakuntien joulusivuille on koottu koko joulun ohjelma: https://www.espoonseurakunnat.fi/joulu
Kauneimmat joululaulut aikatauluineen: https://www.espoonseurakunnat.fi/joulu/kauneimmat-joululaulut?utm_campaign=joulu-espoossa-kauneimmat-joululaulut&utm_source=joulu-espoossa&utm_medium=General
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sheldon YliojaTuomiokirkkoseurakunta
Puh:040 590 0730sheldon.ylioja@evl.fiLauri IlolaViestinnän asiantuntija, Tapahtumamarkkinointi
Puh:050 374 4826lauri.ilola@evl.fiTietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Espoossa lähes joka toinen on kirkon jäsen – jäsenmäärän lasku on hidastunut edellisistä vuosista7.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Espoon evankelisluterilaisten seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden vaihteessa 156 049 (henkilöinä 1507 vähemmän kuin vuonna 2023). Kirkkoon kuuluu 48,6 prosenttia espoolaisista. Suomen-, ruotsin- ja saamenkielisestä väestöstä 64,5 prosenttia on seurakuntien jäseniä. Muunkielistä espoolaisista evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu 2,3 prosenttia. Heitä on 1836 henkilöä, eli kaikista jäsenistä 1,2 %.
Nästan varannan Esbobo är medlem i kyrkan - nedgången i antalet medlemmar har ytterligare bromsat7.2.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande
Esbo evangelisk-lutherska församlingar hade vid årsskiftet 156 049 medlemmar (1507 personer färre jämfört med 2023). Av Esboborna hör 48,6 procent till kyrkan. Av den finsk-, svensk- och samiskspråkiga befolkningen är 64,5 procent församlingsmedlemmar. Av övriga språkgrupper i Esbo hör 2,3 procent eller 1 836 personer till den evangelisk-lutherska kyrkan och de utgör 1,2 procent av alla medlemmar i Esbo församlingar.
Veera Vuornos leder gemensamma kyrkofullmäktige i Esbo kyrkliga samfällighet de två följande åren31.1.2025 07:22:16 EET | Pressmeddelande
Vid gemensamma kyrkofullmäktiges möte 29.1 valdes nya personer till ordförandeposterna och till samdirektionen för Kirkko ja kaupunki-media.
Veera Vuornos johtaa Espoon yhteistä kirkkovaltuustoa seuraavat kaksi vuotta30.1.2025 16:10:00 EET | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui keskiviikkona 29.1. Vuosille 2025–2026 tehtiin henkilövalinnat puheenjohtajistoon, yhteiseen kirkkoneuvostoon sekä Kirkko ja kaupunki -median johtokuntaan.
Kirkkohallituksen Pro ecclesia -mitali espoolaiselle Jouni Mykkäselle30.1.2025 10:04:03 EET | Tiedote
Kirkkohallituksen täysistunto myönsi 21.1.2025 Pro ecclesia -mitalin valtiotieteen maisteri, kulttuurineuvos Jouni Mykkäselle Espoon hiippakuntaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme