Lapin jokivesistöjen jäätyminen epävakaista
Talven tulon viivästyminen on hidastanut pysyvien jääkansien muodostumista Lapin jokivesistöissä. Myöhäinen talvi kasvattaa riskiä jää- ja hyydepatojen syntymiseen. Viikonloppuna Matkakosken ja Vuennonkosken välisellä alueella jäät kasautuivat padoksi ja puskeutuivat rannoille aiheuttaen vahinkoja rantarakennuksille. Jäiden kasautumisalueilla jääolosuhteet talven aikana voivat olla tavanomaisesta poikkeavat ja jäillä liikkumisessa on noudatettava erityistä varovaisuutta.

Tornionjoella muodostui jääpato lauantaina Matkakosken ja Vuennonkosken väliselle alueelle. Padon seurauksena vesi nousi korkealle ja jäitä puskeutui rannoille vahingoittaen rantarakennuksia. Tilanne laukesi lauantaina iltapäivään mennessä. Jokien virtaamat ovat Lapin alueen jokivesistöissä olleet lämpimän ja märän syksyn seurauksena tavanomaista suuremmat. Suuri virtaama hidastaa vesistöjen jäätymistä ja aiheuttaa normaalia enemmän suppo- ja hyydejään muodostumista. Lisäksi jo muodostuneet jääkannet saattavat hajota ja lähteä liikkeelle.
Tornionjoella jäitä on kasautunut lisäksi mm. Hellälään ja Turtola-Mämmilä välille. Ounasjoella vastaavia paikkoja on mm. Kaukosen, Helpin, Jääskön, Patokoski-Meltaus välin, Tapionkylän ja Sinetän alueilla sekä Kemijoella Rovaniemen keskustan kohdalla Jätkänkynttilän ja Rautatiesillan välillä ja Olkkakoskella. Näillä muilla alueilla jäiden kasautumisesta ei ole aiheutunut vahinkoja.
Tämän ja huomisen päivän lauhemman sään ei arvioida pahentavan tilannetta, mutta Lapin ELY-keskus seuraa jääolosuhteiden kehittymistä. Keskiviikosta alkaen sää jälleen pakastuu, ja riski jäiden liikkumiseen pienenee.
Suppoa ja hyydettä syntyy yleensä alkutalvella pakkasjaksoilla ennen kuin jokivesiin on ehtinyt muodostua jääkantta. Pakkasella alijäähtyneeseen veteen syntyy jääkiteitä, joiden kasautuessa syntyy suppolauttoja. Suppo voi kasautua jo syntyneen jääkannen alle tai takertua pohjaan, jolloin uoma voi tukkeutua ja vesi nousee muodostuneen padon yläpuolella. Tällöin puhutaan yleensä hyydepadoista ja hyydetulvasta.
Vesistöjen jääkannet ovat vielä heikkoja, joten jäällä liikkumisessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta. Kasautuneet jäät ja suppo muuttavat virtausolosuhteita, jolloin jääolosuhteet voivat olla tavanomaisesta poikkeavat läpi talven. Jääkannen vahvuus jää teräsjäätä heikommaksi ja alueelle voi muodostua sulia kohtia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lapin ELY-keskus, johtava vesitalousasiantuntija Niina Karjalainen, puh. 0295 037 354
Lapin ELY-keskus, johtava vesitalousasiantuntija Juha-Petri Kämäräinen, puh 0295 037 406
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Tornion Karhakkamaan tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta17.2.2025 13:42:40 EET | Tiedote
Yhteysviranomainen on kiinnittänyt erityistä huomiota Tornion pohjoisosiin, Tervolan luoteisosiin ja Ylitornion eteläosiin sijoittuvien tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutuksiin. Yhteysviranomainen tulee edistämään hankkeesta vastaavien vuoropuhelua ja yhteistyötä, jotta eri hankkeiden jatkosuunnittelussa on mahdollista löytää toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja sekä tuotantoalueiden että sähkönsiirron osalta.
Pk-yritysbarometri: Lappi poikkeaa muusta maasta niin vahvuuksissa kuin haasteissa11.2.2025 10:00:23 EET | Tiedote
Vuoden 2025 ensimmäinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset pysyvät positiivisina. Puolet viennistä on suoraa palvelujen vientiä, mikä pitää sisällään matkailun. Lapin pk-yritysten vienti on siis hieman paremmassa turvassa kauppasodalta kuin muussa maassa. Osaavan työvoiman saatavuus taas on Lapissa edelleen merkittävä kasvun este, kun koko maassa keskustelu tästä haasteesta on jo hiipunut.
ELY-keskuksen rahoitus kannusti yrityksiä kasvamaan ja uudistumaan10.2.2025 10:11:53 EET | Tiedote
ELY-keskus myönsi rahoitusta Lappiin noin 48 miljoonaa euroa vuonna 2024. Rahoituksesta hieman yli puolet kohdistui yritysten kehittämis- ja investointihankkeisiin. Maa-, poro- ja kalatalouden investointeja ja elinkeinotoiminnan aloittamista rahoitettiin 3,9 miljoonalla eurolla. Kehittämishankkeisiin ja yhteishankintakoulutuksiin myönnettiin 18,7 miljoonaa euroa.
Tervetuloa yhteisiin tilaisuuksiin rakentamaan Lapin ensimmäistä yrittäjyysstrategiaa5.2.2025 14:09:09 EET | Tiedote
Lapin yrittäjyysstrategian valmistelu etenee, ja nyt on aika kuulla alueen yrittäjiä, päättäjiä ja yrittäjien ystäviä! Strategian tavoitteena on rakentaa tulevaisuuskuva Lapin yrittäjyyskentän mahdollisuuksista, palvelurakenteesta ja tarvittavista toimenpiteistä, jotka edistävät yritysten kasvumahdollisuuksia ja kilpailukykyä sekä lisäävät yrittäjyyttä Lapissa.
Työllisyystilanne jatkui Lapissa parempana kuin koko maassa24.1.2025 08:32:34 EET | Tiedote
Lapissa työttömyys lisääntyi joulukuussa, mutta työllisyystilanne jatkui parempana kuin koko maassa. Lapissa oli joulukuun lopussa 8 255 työtöntä työnhakijaa. Alueiden väliset erot työttömyyden kehityksessä ovat yhä huomattavia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme