Poikkeuksellinen syystulva Länsi-Suomessa
Jokien vedenpinnat ovat nousseet monin paikoin keskimääräistä tulvaa suuremmiksi Varsinais-Suomesta Vaasaan yltävällä alueella, osin virtaamat ovat olleet poikkeuksellisen suuria. Vesi jatkaa nousemista vielä tiistaina ja keskiviikkona. Etelä- ja Länsi-Suomen hulevesitulvat helpottavat tiistain aikana. Kyrönjoella Nikkolassa vesi saattaa nousta tasolle, jonka ylittyessä täytyy avata tulvapenkereet ja juoksuttaa vettä pelloille.

Sään voimakas lämpeneminen ja maanantain runsaat vesisateet ovat aiheuttaneet tulvia etenkin Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Näillä alueilla vuorokauden sadekertymä on ollut laajalti 35–45 mm.
“Maanantaina vettä satoi Satakuntaan sekä paikoin myös Pirkanmaalle ja Varsinais-Suomeen 35–45 mm, mikä yhdessä lumien sulamisen kanssa aiheutti monin paikoin hulevesitulvia. Lähipäivinä laajoja ja runsaita sateita ei ole odotettavissa, mutta keskiviikon ja torstain aikana vettä voi vielä kuitenkin sataa maan etelä- ja keskiosassa noin 5 millimetriä, ja hyvin paikallisesti yli 10 millimetriä”, kertoo meteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.
Sateet ja sulava lumi ovat aiheuttaneet pienten jokien ja purojen tulvimista myös Etelä-Suomessa. Taajamissa esiintyy hulevesitulvia, kun pakkautunut lumi tukkii hulevesireittejä eikä niiden vetokyky riitä.
Poikkeuksellisen laaja ja raju syystulva
“Poikkeuksellisen tulvatilanteesta tekee tulva-alueen laajuus sekä paikoin harvinaisen suuret virtaamat, jotka toistuvat keskimäärin kerran 50–100 vuodessa. Runsaan sateen alue kattoi lähes koko Satakunnan ja Varsinais-Suomen yltäen vielä Pirkanmaalle ja Pohjanmaan eteläosiin”, toteaa tutkija Harri Myllyniemi Suomen ympäristökeskuksesta.
Nämä marraskuun lopun tulvat olivat luonteeltaan hyvin samankaltaisia kuin talvitulvat. Tulviminen johtuu lumen sulamisen ja sateiden yhteisvaikutuksesta. Ilmastonmuutos lisää vastaavia talvitulvia Etelä-Suomessa sademäärien kasvaessa ja lämpötilan noustessa.
ELY-keskusten tiedotteissa tarkempaa tietoa tulvista
Alkutalven tulva nousussa Uudenmaan vesistöissä (Uudenmaan ELY-keskus, 26.11.2024) (sttinfo.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri MyllyniemiTutkijaSuomen ympäristökeskus
Puh:0295 251 439harri.myllyniemi@syke.fiMediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Linkit
Tulvakeskus - Ennusteita, varoituksia ja varautumista
Tulvakeskus on Ilmatieteen laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen palvelu, joka perustuu tiiviiseen yhteistyöhön ELY-keskusten ja pelastuslaitosten kanssa.
Lisää: vesi.fi/tulvakeskus

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
Viikkokatsaus 17.–21.11.202513.11.2025 12:45:29 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Clean energy transition and biodiversity featured at Syke events at the COP30 Finland Pavilion10.11.2025 11:57:59 EET | News
Finnish Environment Institute will participate in the Finland Pavilion in the upcoming UN Climate Change Conference (COP30) taking place in Belém, Brazil in November. Two seminars will be hosted by our experts from the ongoing Clean Energy System Transition – (REPower-CEST) project.
Puhtaan energian murros ja luonnon monimuotoisuus esillä Syke-tapahtumissa COP30 Suomi -paviljongissa10.11.2025 11:14:06 EET | Uutinen
Suomen ympäristökeskus osallistuu Suomen paviljonkiin tulevassa YK:n ilmastokokouksessa (COP30), joka järjestetään marraskuussa Belémissä, Brasiliassa. Käynnissä olevan Clean Energy System Transition – (REPower-CEST) -hankkeen asiantuntijat vastaavat kahden seminaarin järjestelyistä.
Viikkokatsaus 10.–14.11.20256.11.2025 12:06:38 EET | Tiedote
Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme viikkokatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.
Finlands miljöcentral inleder samarbetsförhandlingar – upp till 80 personer sägs upp3.11.2025 11:26:22 EET | Pressmeddelande
Finlands miljöcentral (Syke) har lämnat ett förslag om samarbetsförhandlingar till personalens representanter. Förhandlingarna inleds av ekonomiska och produktionsmässiga skäl och omfattar hela personalen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
