Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Vakavan nuorisorikollisuuden torjuntaan uusia keinoja – yksilöllistä tukea ja verkostotyötä nuorten rinnalla

Jaa

Pohjanmaan hyvinvointialue satsaa uuteen toimintaan, jonka tavoitteena on vähentää nuorisorikollisuutta ja uusintarikollisuutta sekä luoda pysyvä ja koordinoitu toimintamalli, joka tukee rikoksilla oireilevia nuoria. Kåppi-toimintaa rahoittaa oikeusministeriö, ja toiminta kattaa koko Pohjanmaan hyvinvointialueen.

Kaksi ihmistä kävelee puistikkoa rinnakkain
Miia Wilhelmsson ja Raimo Kivistö Pohjanmaan hyvinvointialue

Uusia keinoja nuorisorikollisuuden torjuntaan etsivät Miia Wilhemsson ja Raimo Kivistö, joilla on molemmilla vankka kokemus lastensuojelutyöstä. He tekevät tiivistä yhteistyötä esimerkiksi poliisin, rikosseuraamuslaitoksen, järjestöjen ja etsivän nuorisotyön kanssa.

Asiakkaita Pohjanmaalta on kertynyt jo yli kymmenen, ja tapaamisia on pidetty muun muassa poliisilaitoksella, vankilassa ja asiakkaiden kotona. Jalkautumalla suoraan asiakkaan ympäristöön varmistetaan palvelun saatavuus ja ketteryys – tuki tuodaan sinne, missä nuori on, vaikka kuulusteluihin.

– Asiakastapausten kautta näemme myös mitä kehitettävää rakenteissamme on, kertoo projektipäällikkö Miia Wilhelmsson.

Nuorten ohjaaminen kohti rikoksetonta elämää

Kehitettävässä Kåppi-palvelussa keskitytään 12–29-vuotiaisiin nuoriin ja nuoriin aikuisiin joilla on vakavaa tai toistuvaa rikollista toimintaa ja joiden elämäntilanteeseen liittyy syrjäytymisriskejä, kuten päihteiden käyttöä. Erityisenä tavoitteena on tukea nuoren motivaatiota muutokseen ja uudenlaisen elämänpolun avaamista. Nuoren oma kiinnostus muutokseen on avainasemassa.

– Hetki, jolloin nuori on valmis muutokseen, on usein häilyvä. Ensikontaktin ja tuen tarjoaminen nopeasti on siksi tärkeää, painottaa projektityöntekijä Raimo Kivistö.

Nuorten tukemisessa pyritään luottamukselliseen suhteeseen, jossa kuunnellaan nuoren yksilöllisiä tarpeita ja kartoitetaan elämäntilannetta. Työtä tehdään tulevaisuuteen katsovalla otteella. Myös nuoren perhe ja läheiset huomioidaan palveluiden joustavassa räätälöinnissä.

Verkoston voimin kohti muutosta

Uudessa toimintamallissa nuorista ottaa kopin laaja tukiverkosto, johon kuuluu eri alojen ammattilaisia sekä kokemusasiantuntijoita. Yhdessä tekemisen kautta luodaan luontevia kohtaamisia, joissa nuoret voivat rakentaa luottamuksellista suhdetta heitä tukeviin aikuisiin.

Nuorten toimintamahdollisuuksien lisäämiseksi on perustettu jo esimerkiksi Kåppi-gym, yhteistyössä Kris Pohjanmaan kanssa. Kåppi-gym on kuntosali, jossa nuoret pääsevät kokeilemaan ohjattua treenaamista sekä tapaamaan kokemusasiantuntijoita. Osallistujille tarjotaan myös välipalaa.

Kamppailulajeista kiinnostuneita nuoria valmentaa potkunyrkkeilyn ammattilainen Jarkko Jussila.

– Meillä asiakas määrittelee verkoston. Fyysisen tekemisen kautta nuoriin saa yhteyden, ja treenaaminen ja kamppailulajit kiinnostavat nuoria, kertoo Raimo Kivistö.

Korjaavaa ja ennaltaehkäisevää työtä

Ensimmäisen tapaamisen nopeuttaminen ja verkoston kokoaminen rikoksilla oireilevan nuoren ympärille tukevat tehokasta puuttumista nuorten elämäntilanteisiin. Tarvittaessa järjestetään myös työpajoja saman asiakkaan ympärillä työskenteleville toimijoille.

Tarkoitus onkin kehittää toimintamalli, jonka avulla eri toimijat voivat arvioida nuoren tilannetta yhtenäisemmin. Tämä nopeuttaa avun saantia, kun monialaiset palvelut voidaan ottaa käyttöön ilman viivettä.

Osana hanketta kehitetään myös verkkokurssia, jolla ammattilaisia koulutetaan ymmärtämään rikoksilla oireilevien nuorten tarpeita entistä paremmin.

– Suunnitelmissa on aloittaa myös koulusovittelut, jotta ongelmiin päästäisiin puuttumaan nopeammin myös kouluissa, kertoo Miia Wilhelmsson.

Wilhelmsson ja Kivistö uskovat, että yhteistyöllä ja yksilöllisellä tuella voidaan tukea rikoksilla oireilevia nuoria kohti rikoksetonta ja toimivaa arkea. Tavoitteena on, että myös jatkossa tämä toimintamalli auttaa nuoria rakentamaan tulevaisuuttaan ilman rikoksia – heidän omista lähtökohdistaan käsin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kommunikationsenheten - Viestintäyksikkö

Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.

kommunikation@ovph.fi

Linkit

Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.

Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue

Pohjanmaan hyvinvointialueen vaativan kuntoutuksen osasto yhä kinestetiikan laatuyksikkö12.2.2025 12:25:43 EET | Tiedote

Suomen Kinestetiikkayhdistys ry:n on myöntänyt sertifikaatin Pohjanmaan hyvinvointialueen Vaasan keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolle (VAKU) tunnustuksena siitä, että sen toiminta ja palvelut täyttävät valtakunnalliset kinestetiikan laatuyksikön kriteerit. VAKU on ensimmäinen ja edelleen ainut erikoissairaanhoidon yksikkö Suomessa, jolle sertifikaatti on myönnetty. Nyt myönnetty sertifikaatti on jatkoa vuonna 2021 saadulle tunnustukselle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye