Innovoinnilla ja työsuunnittelulla vaikutusta rakennushankkeiden valmistumiseen – Kreate kiri kaksi merkittävää hanketta etuajassa maaliin
Kaksi Kreaten väylärakentamisen kohdetta valmistui merkittävästi etuajassa. Oulussa Poikkimaantien urakkaosat luovutetaan tilaajalle vajaan vuoden etuajassa ja Helsingissä Nihdin esirakentaminen luovutettiin seitsemän kuukautta etuajassa. Molemmissa hankkeissa urakoitsijan onnistunut työsuunnittelu ja uudet ratkaisuehdotukset siivittivät onnistuneeseen lopputulokseen.

Liikennehaitta poistuu vuoden etuajassa Oulun sataman pääväylältä Poikkimaantieltä, jota pitkin ajelee jopa 16 000 autoa vuorokaudessa. Valtatiet 4 ja 22 satamaan ja terminaalialueeseen yhdistävän Poikkimaantien palvelutasoa ja turvallisuutta parannettiin rakentamalla se osittain nelikaistaiseksi. Kreaten hankkeeseen kuului 4,5 kilometrin tieosuuden rakentamisen lisäksi 10 uuden sillan rakentaminen ja kuuden sillan korjaaminen. Vaativin oli Äimäraution ylikulkusilta, jonka alla kulki 12 sähköistettyä raidetta.
– Ratapihan alueen ylittävän ja paikoilleen tunkatun Äimäraution ylikulkusillan rakentaminen sujui kaikin puolin mallikelpoisesti teknisestä haastavuudestaan ja sijainnistaan huolimatta, kertoo väylärakentamisen johtaja Juha Schönberg Kreatelta.
Kreate innovoi Poikkimaantien hankkeeseen liikennejärjestelyt, jotka sujuvoittivat merkittävästi alueella liikkumista.
– Hankkeen onnistuminen lähtee hyvästä ennakkosuunnittelusta. Ehdotimme tilaajille uusia liikennejärjestelyjä, jotka mahdollistivat työvaiheiden yhdistämisen ja liikenteelle aiheutuvien haittojen vähentämisen. Lisäksi alun perin viisi siltaa oli suunniteltu rakennettavan kahdessa vaiheessa, mutta ideamme ansiosta vain kaksi silta rakennettiin kaksivaiheisena, Schönberg sanoo.
Hankkeen aikaisten liikennejärjestelyiden aiheuttamat haitat pystyttiin minimoimaan, kun eri vaihtoehdot kartoitettiin ennakkoluulottomasti ja etsittiin ratkaisuja jo tarjousvaiheessa.
Nihdissä rakennettiin lomittain ja käsiteltiin valtavat massat paikan päällä
Helsingin Sompasaaren kärkeen sijoittuvassa Nihdin urakassa Kreate toteutti entisen satamalaitoksen alueen esirakentamisen uudeksi Nihdin asuinalueeksi. Kohde luovutettiin tilaajalle, Helsingin kaupungille, seitsemän kuukautta etuajassa.
– Avainasemassa oli töiden huolellinen suunnittelu ja toteuttaminen tehokkaasti lomittain. Vanhojen laiturirakenteiden purkutyöt, alueen syvätiivistykset ja maamassojen käsittely suunniteltiin toteutettavaksi samanaikaisesti, ja siinä myös onnistuttiin, kohteessa työmaapäällikkönä toiminut Jari Viitala Kreatelta kertoo.
Lisäksi Kreate yhteistyökumppaneineen toteutti vähähiilibetonista valmistettujen jopa 140 tonnia painavien laiturielementtien valamisen talven aikana hankealueelle.
– Päätimme hyödyntää urakka-alueella olevan tilan, kun sitä kerrankin oli tiiviissä kaupunkiympäristössä saatavilla. Laiturielementtien paikallavalu oli yksi merkittävimmistä onnistumisista. Käsittelimme myös suurimman osan maamassoista urakka-alueella, mikä vähensi ratkaisevasti kuorma-autoliikennettä ja lisäsi hankkeen päästösäästöä, Viitala toteaa.
Nihdin urakassa oli yli 40 000 kuutioita maanleikkausta, joista lähes 75 prosenttia hyödynnettiin suoraan työmaalla ja muissa kohteissa. Moottorikäyttöisellä välppäseulalla jalostettiin massoja ja seulottiin eri kivilaatuja paikan päällä. Jalostetut massat hyödynnettiin meritäyttöihin, laiturielementtien pohjatäyttöihin ja muihin rakenteisiin. Lisäksi hankkeella purkutöistä syntynyt betoni käsiteltiin murskeeksi ja hyödynnettiin laiturielementtien taustatäytöissä.
Toimiva yhteistyö eri osapuolten kanssa siivittää valmistumista
Molemmissa Kreaten nyt etuajassa valmistuneissa hankkeissa korostuu erinomaisesti sujunut yhteistyö sekä tilaajan että yhteistyökumppaneiden kanssa.
– Toimintatapaamme kuuluu fiksummin rakentaminen ja vaihtoehtojen tarjoaminen. Kummankin kohteen tilaajien myötämielinen suhtautuminen sujuvampiin rakentamisen ratkaisuihin on osaltaan edistänyt projektien nopeaa valmistumista. Tärkeänä osana on myös pitkäaikaiset ja luotettavat kumppanuudet eri toimijoiden kanssa, Schönberg vakuuttaa.
Kreatella on hyviä kokemuksia useista hankkeista, joissa ratkaisuista on pystytty sopimaan hyvässä hengessä tilaajien kanssa, parhaimmassa tapauksessa on yhdessä etsitty tehokkaampia, ympäristöystävällisempiä tai taloudellisempia ratkaisuja toteuttamiseen.
– Nihdin esirakentaminen oli vähäpäästöinen työmaa. Helsingin kaupunki hankkeen tilaajana suhtautui myötämielisesti esimerkiksi ehdotukseen toteuttaa laiturielementit entistä vähäpäästöisemmästä betonista, kertoo Viitala.
Rakentamishankkeiden tehostamisella on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, kun aikaisempi valmistuminen vähentää ruuhkista ja kiertoteistä aiheutuvia ongelmia sekä ympäristövaikutuksia.
– Uudet tai korjatut tie- ja raideliikenneyhteydet lyhentävät matka-aikoja, parantavat yritysten logistisia toimintoja ja parhaillaan jopa houkuttelevat rakentamisen myötä alueelle lisää investointeja, Schönberg sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha SchönbergJohtaja, väylärakentaminenKreate Oy
Puh:+358 40 587 9759juha.schonberg@kreate.fiJari ViitalaTyömaapäällikköKreate Oy
Puh:+358 400 263 713jari.viitala@kreate.fiKirsi-Marjut DickmanViestintäpäällikköKreate Oy
Haastattelu- ja materiaalipyynnöt
Kuvat




Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj
Kreate rakentaa lähes 11 miljoonan urakassa Ritaportin alueen kadut ja vesihuollon Oulussa30.6.2025 11:02:04 EEST | Tiedote
Kreate on allekirjoittanut lähes 11 miljoonan euron sopimuksen Ritaportin alueen katujen ja vesihuollon rakentamisesta. Valtatien 4 varteen suunniteltu alue tulee toimimaan useita Oulun kaupunginosia palvelevana kaupallisten ja muiden palveluiden keskittymänä. Kreaten väylä- ja siltayksiköt aloittavat rakentamisen Oulun kaupungin, Oulun Veden ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tilaamassa urakassa heinäkuun alussa.
Kreate vahvistaa asemiaan tunnelien sisustajana Ruotsissa: uusi 144 miljoonan kruunun sopimus allekirjoitettu25.6.2025 09:22:57 EEST | Tiedote
Kreate Sverige ja Trafikverket ovat solmineet sopimuksen mittavaan Tukholman ohitustie -hankkeeseen kuuluvan Lovön tunnelien sisustusurakasta. Välittömästi alkavan urakan arvo on noin 144 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 13 miljoonaa euroa, ja se on kirjattu Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan. Arvoltaan se kiilaa Kreate Sverigen historian suurimmaksi sopimukseksi.
Suomen tiettävästi pisimmät paalut lyötiin Koiviston sillalla ennätykselliseen 92 metrin syvyyteen17.6.2025 12:32:17 EEST | Tiedote
Valtatiellä 11 Kokemäenjoen ylittävällä Koiviston sillalla on tehty paalutushistoriaa: Kreaten urakoima silta perustetaan poikkeuksellisen pitkillä teräsputkipaaluilla, joista syvimmät on lyöty 92 metrin syvyyteen – kyseessä on mahdollisesti pisin koskaan Suomessa lyöty paalupituus. Pituutta riittää myös sillan pääpalkeilla, joista pisimmät ovat jopa 47-metrisiä. Kaikki pääpalkit nostettiin viikonlopun kestäneessä operaatiossa onnistuneesti paikoilleen.
Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Koskelan varikon purkutöissä kiertotalous keskiössä: materiaaleille uusi elämä6.6.2025 08:51:49 EEST | Tiedote
Miltä näyttää purkutyömaa, jossa vanhaa ei heitetä hukkaan, vaan lähes kaikki purettu materiaali käytetään uudelleen – jopa tiiliä putsataan käsin ja käytetään uudelleen. Helsingissä Koskelan varikon työmaalla vanhan varikkorakennuksen purkutyöt eivät ole vain vaihe isossa hankkeessa, vaan esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja tehokkuus voivat kulkea käsi kädessä. Tällä hankkeella tekemistä ohjaa kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, tarkka aikataulutus ja kekseliäs purkumateriaalin uudelleenkäyttö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme