Etelä-Suomen yleisten uimarantojen laatuluokissa kehitystä parempaan vuonna 2024
Aluehallintovirasto tarkistaa kuntien terveydensuojeluviranomaisten valvontatiedot yleisten uimarantojen vedenlaadusta. Uimakauden 2024 valvonnan perusteella suurin osa rannoista sai erinomaisen luokituksen ja laatuluokituksissa oli nousua edelliseen vuoteen verrattuna.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on laatinut raportin toimialueensa uimavesien laadusta. Alueella on 102 yleistä uimarantaa, joiden vedenlaatua kunnat valvovat EU-direktiiviin perustuvan lainsäädännön mukaisesti. Raportin mukaan:
- erinomaisessa uimavesiluokassa on 85 uimarantaa, mikä on kolme enemmän kuin edellisenä vuonna
- hyvässä uimavesiluokassa on 11 uimarantaa, mikä on yksi enemmän kuin edellisenä vuonna
- tyydyttävässä uimavesiluokassa on neljä uimarantaa, mikä on kaksi vähemmän kuin edellisenä vuonna
- huonossa uimavesiluokassa ei ole enää yhtään uimarantaa, mikä on kolme rantaa vähemmän kuin edellisenä vuonna.
”Ilahduttava muutos aiempiin vuosiin verrattuna on se, että laatuluokitusten suunta on paranemaan päin uimakauden 2024 perusteella. Myönteisenä käänteenä on myös huonossa uimavesiluokassa olleiden uimarantojen nousu parempiin luokkiin”, sanoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallio.
Kuntien terveydensuojeluviranomaiset ja toiminnanharjoittajat selvittelivät aiemmin huonoksi luokiteltujen uimarantojen tilannetta ja lisäsivät uimarantojen näytteenottotiheyttä. Ongelmien syitä on saatu selvitettyä ja poistettua. Selvitykset tai tihennetty seuranta jatkuvat vielä tyydyttävän luokituksen saaneilla rannoilla. Tyydyttävän uimavesiluokan saivat Helsingin Marjaniemi ja Rastila, Lappeenrannan Sammonlahti ja Lohjan Aurlahti.
”Lyhytkestoisen saastumistilanteen toimintamalli osoittautui toimivaksi apukeinoksi Pikkukosken uimarannalla Helsingissä”, toteaa Mustakallio. Toiminnanharjoittaja tiedottaa yhdessä terveydensuojeluviranomaisen kanssa ennakoitavissa olevasta lyhytkestoisesta mikrobiologisesta saastumisesta uimareita ja kehottaa uinnin välttämiseen kyseisenä ajankohtana. Tällöin kyseisenä ajankohtana otettuja näytteitä ei tarvitse ottaa huomioon laatuluokituksen laskennassa.
Seurantakalenterin mukaisista näytteistä tutkittiin suolistoperäisten enterokokkibakteerien ja E. coli -bakteerien määriä. Toimenpiderajan ylittäviä tutkimustuloksia oli selkeästi vähemmän kuin edellisvuonna: kaksi kertaa Helsingin ja Lappeenrannan alueen uimarannoilla sekä kerran Kotkassa ja Tammelassa. Näitä valvottiin lisänäytteenotoilla sekä tiedotettiin uimarannalla ja verkkosivuilla. Osa havainnoista johti rannan määräaikaiseen uimakieltoon tai suositukseen uimisen välttämiseksi.
Syanobakteereja eli sinileviä havaittiin selkeästi useammin kuin edellisenä kesänä: 85 näytteenottokerralla vähäinen määrä, 11 kerralla runsaasti ja kahdella kerralla erittäin runsaasti. Havaintoja oli 12 enemmän kuin edellisellä uimakaudella. Sinilevähavaintojen vuoksi kuntien terveydensuojeluviranomaiset yhteistyössä toiminnanharjoittajien kanssa muun muassa laativat tiedotteita ja antoivat uimarannoilla ohjausta, seurasivat tilannetta tehostetusti lisäkäynneillä ja tekivät yhteistyötä muiden viranomaisten kanssa.
Jätteistä oli kaksi havaintoa ja makrolevistä tai kasviplanktonista 25 haitallisen esiintymän havaintoa, mikä oli merkittävästi edelliskesää enemmän, jolloin havaintoja oli vain kaksi.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston vuoden 2023 uimavesien laaturaportissa oli 103 uimarantaa. Määrä siis väheni tänä vuonna, koska Hämeenlinnassa sijaitseva Pannujärvi muutettiin pieneksi yleiseksi uimarannaksi vähäisen kävijämäärän perusteella.
Tervajärven uimaranta Porvoossa ja Huutjärven pohjoinen uimaranta Pyhtäällä ovat uusia yleisiä uimarantoja, jotka eivät vielä saa uimavesiluokitusta, sillä luokitukseen tarvittavia näytteenottoja ei ole kertynyt riittävästi. Luokitusta varten uimarannalta täytyy olla vähintään 16 tutkimustulosta. Tavallisissa tapauksissa tämä tarkoittaa, että valvontatietoja on neljältä vuodelta ja vesinäyte on otettu vähintään neljä kertaa yhden kesän aikana, joista yksi näyte ennen uimakautta ja kolme näytettä uimakauden aikana.
Yleisten uimarantojen vedenlaadun valvonta on yksi kuntien terveydensuojeluviranomaisten lakisääteisistä tehtävistä. Aluehallintovirasto ohjaa ja valvoo kuntien vedenlaadun valvontaa sekä tarkistaa toimialueensa kuntien valvontatiedot Euroopan Unionille laadittavaa raporttia varten. Vedenlaadun luokitus ja näytteenotto perustuu EU-direktiiviin pohjautuvaan uimavesiasetukseen (sosiaali- ja terveysministeriön asetus yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista ja valvonnasta). Koko Euroopan Unionin alueen yleisten uimarantojen laatuluokitukset löytyvät Euroopan ympäristöviraston (European Environment Agency) verkkosivuilta.
Euroopan ympäristöviraston (European Environment Agency) Euroopan laajuinen kartta kaikkien yleisten uimarantojen laatuluokista ja uimavesiprofiileista (Laatuluokkia ei vielä ole päivitetty vuoden 2024 valvontatietojen mukaisiksi.)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sini Mustakallioympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Puh:0295 016 171etunimi.sukunimi@avi.fiAluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Klagomål om beväringars hälso- och sjukvård lämnas sällan in till regionförvaltningsverket13.2.2025 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Klagomål om hälso- och sjukvården inom Försvarsmakten lämnas ytterst sällan in till regionförvaltningsverket. Bara ett fåtal klagomålsärenden inleds varje år. Förra sommaren härjade adenovirus vid många garnisoner men det syntes inte i antalet klagomål. Regionförvaltningsverket i Norra Finland övervakar hälso- och sjukvården inom Försvarsmakten i hela landet.
Varusmiesten terveydenhuollosta kannellaan harvoin aluehallintovirastoon13.2.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Puolustusvoimien terveydenhuollosta kannellaan erittäin harvoin aluehallintovirastoon. Vuosittain vireille tulee vain muutamia kanteluita. Viime kesänä monessa varuskunnassa riehui adenovirus, mikä ei näkynyt kanteluiden määrissä. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto valvoo Puolustusvoimien terveydenhuoltoa valtakunnallisesti.
Regionförvaltningsverket avbryter Yrjö ja Hanna Oy:s boendeservice med heldygnsomsorg vid Riihikallio servicecenter12.2.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland avbryter Yrjö ja Hanna Oy:s boendeservice med heldygnsomsorg för äldre vid Riihikallio servicecenter i Tusby från och med den 21.2.2025. Beslutet om att avbryta verksamheten fattades den 7.2.2025.
Aluehallintovirasto keskeyttää Yrjö ja Hanna Oy:n Riihikallion palvelukeskuksen ympärivuorokautisen palveluasumisen12.2.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto keskeyttää Tuusulassa sijaitsevan Yrjö ja Hanna Oy:n Riihikallion palvelukeskuksen vanhuksille suunnatun ympärivuorokautisen palveluasumisen toiminnan 21.2.2025 alkaen. Päätös toiminnan keskeyttämisestä on tehty 7.2.2025.
Vanda och Kervo välfärdsområde åtgärdade nivån på räddningsväsendets tjänster efter regionförvaltningsverkets föreläggande om vite12.2.2025 08:35:56 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland förelade vid vite om 350 000 euro att Vanda och Kervo välfärdsområde ska avhjälpa de betydande bristerna som upptäckts i räddningsväsendets servicenivå.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme