Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valtiolta hyvää palautetta suoriutumisesta, alijäämän kattamiseen ei luvassa helpotusta
Päijät-Hämeen hyvinvointialue keräsi myönteistä palautetta toiminnastaan ja edistyksellisyydestään hyvinvointialueneuvotteluissa, jotka käytiin torstaina Helsingissä. Lakisääteiset hyvinvointialueneuvottelut käydään vuosittain alueiden ja valtiovarainministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Etelä-Suomen aluehallintoviraston edustajien kesken.

Neuvottelut ovat valtiolle keino alueiden ohjaamiseen, mutta niiden tarkoituksena on myös muodostaa yhteistä tilannekuvaa, tunnistaa järjestelmän ja lainsäädännön epäkohtia sekä kuulla hyvinvointialueiden kehitysehdotuksia.
-Päijät-Häme on kuin ravihevonen, joka hoitaa työnsä juoksemalla tasaista tahtia, vertasi neuvottelujen puheenjohtaja, valtiovarainministeriön osastopäällikkö Ville-Veikko Ahonen.
Päijät-Hämettä luonnehdittiin monella mittarilla mallioppilaaksi: Talouden tasapainotustoimet etenevät, sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan alueella kustannustehokkaasti ja digipalveluiden käyttö on laajenevaa.
Alue on pitkällä palveluverkon tiivistämisessä ja palveluiden yhtenäistämisessä, henkilöstökustannuksia on saatu pienennettyä ja toimitilakulut ovat maltilliset. Kiitosta sai myös ainutlaatuinen henkilöstöohjelma, jonka avulla Päijät-Hämeen hyvinvointialue uudistaa toimintakulttuuriaan ja tähtää Suomen parhaaksi sote-pela-työpaikaksi.
Vaikka onnistumisia ja tasaista suoriutumista on paljon, parannettavaa alueella on valtionhallinnon näkökulmasta muun muassa erikoissairaanhoidon kustannusten karsimisessa, lasten, nuorten ja perheiden palvelurakenteen keventämisessä sekä ikääntyneiden palveluiden peittävyydessä. Pelastustoimen toimintavalmius on pääosin hyvä, mutta väestönsuojelua ja varautumista pitää edelleen tehostaa.
-Olemme onnistuneet palveluiden järjestämisessä kohtuullisesti. Peruspalvelut on pystytty turvaamaan, ja monissa palveluissa saatavuus on jopa parantunut. Mutta palveluihin pääsyä pitää edelleen parantaa, erityisesti vähemmän kiireellisissä palveluissa. Kustannusten nousutahti, henkilöstön saatavuusongelmat ja toimintaan kohdistuvat riskiprofiilin muutokset ovat olleet meille odotettua suurempia haasteita, luonnehti hyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue on useasti todennut, ettei sen ole mahdollista kattaa taloutensa alijäämää hyvinvointialuelain edellyttämässä aikataulussa ilman perustuslailla turvattujen palveluiden vaarantumista. Kahden lain törmäyskurssiin ei valtiolta luvattu oikaisua.
-Sellaisia lakimuutoksia ei ole vireillä, että alijäämän kattamiseen voisi saada lisäaikaa, Ahonen totesi.
Hyvinvointialueiden tulee kattaa alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Päijät-Hämeen kohdalla alijäämän kattamiseen on aikaa vain vuoden 2025 loppuun, koska sitä on syntynyt jo valmistelun aikaisen alimitoitetun rahoituksen vuoksi. Alijäämä on kolmelta vuodelta yhteensä 106 miljoonaa euroa.
Neuvotteluissa arvioitiin myös alueen päätöksentekokykyä ja poliittisen johtamismallin toimivuutta.
-Meillä sekä aluehallitus että -valtuusto ovat kyenneet päätöksiin varsin yksimielisesti, ja asioita on pystytty tarkastelemaan alueen näkökulmasta kunta-ajattelun sijaan. Oma arvioni on, että päättäjät ovat alueella varsin ratkaisuhakuisia, kuvasi aluehallituksen puheenjohtaja Sari Niinistö.
Yhteyshenkilöt
Petri Virolainenhyvinvointialuejohtaja
Puh:050 438 3662Sari Niinistöohjausryhmän ja aluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 444 3700Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sote-keskusten yhteisen palvelunumeron käyttöönotto on sujunut mallikkaasti16.1.2026 13:26:08 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue otti runsas viikko sitten käyttöön yhteisen palvelunumeron sote-keskusten hoitajien, lääkäreiden ja terveydenhoidon ammattilaisten tavoittamiseen. Yhteisen palvelunumeron alkutaipale on sujunut mallikkaasti: asukkaat ovat löytäneet yhteisen palvelunumeron (03) 410 89 420.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialue myönsi järjestöavustukset vuodelle 202616.1.2026 10:27:17 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta myönsi järjestöavustuksia yhteensä yhdeksälle yhdistykselle.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vammaispalvelujen toimintamalli rohkaisee puhumaan väkivallasta14.1.2026 13:00:38 EET | Tiedote
Vammaiseen henkilöön kohdistuvan väkivallan tunnistaminen ei ole aina helppoa, ja haavoittuva asema lisää riskiä joutua hyväksikäytön kohteeksi ja vaikeuttaa avun hakemista. Päijät-Hämeen hyvinvointialueen vammaispalveluissa alkuvuodesta käyttöön otettu toimintamalli auttaa ammattilaisia havaitsemaan asiakkaiden lähisuhteissaan kokemaa väkivaltaa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kohti terveempää arkea Päijät-Sote-sovelluksen avulla13.1.2026 12:52:30 EET | Tiedote
Päijät-Sote-sovelluksen digipolut ja digitaaliset valmennukset tarjoavat tukea terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Digipolun tai valmennuksen voi aloittaa oman aikataulunsa mukaisesti ja se on käytettävissä ajasta tai paikasta riippumatta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Yhteisestä palvelunumerosta saa nyt yhteyden sote-keskuksiin ja voi perua ajanvarauksen7.1.2026 12:31:24 EET | Tiedote
Yhteisestä palvelunumerosta (03) 410 89 420 saa tästä päivästä lähtien yhteyden alueen sote-keskusten hoitajiin ja lääkäreihin. Samasta numerosta voi perua ajanvarauksen, saada reseptin ja varata rokotuksen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme