HelsinkiMissio

Vapaaehtoistoiminta luo kestävää hyvinvointia ja vahvistaa yhteiskunnallista luottamusta

Jaa

HelsinkiMission vuotuisessa vapaaehtoiskyselyssä suurin osa vastaajista (70 %) kertoo osallistumisen vahvistaneen luottamusta toisiin ihmisiin. Vastaajat ovat vapaaehtoistoiminnassa kohdanneet ihmisiä, joita eivät muuten olisi tavanneet.  Kyselyyn vastasi 334 vapaaehtoista. Vapaaehtoistoiminnalla on keskeinen rooli kestävän hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen luottamuksen rakentamisessa. Vapaehtoisia motivoi halu vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ja lähiyhteisön hyvinvointiin ja turvallisuuteen.

Vapaaehtoistoiminnassa syntyvä vuorovaikutus ja tuki luovat siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä puolestaan vähentää polarisaatiota ja vahvistaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta.
Vapaaehtoistoiminnassa syntyvä vuorovaikutus ja tuki luovat siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä puolestaan vähentää polarisaatiota ja vahvistaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta.

–  Nykyisessä polarisoituneessa maailmassa, jossa ihmisten eriytyminen ja yksinäisyys ovat yhä kasvavia ongelmia, vapaaehtoistoiminta tarjoaa ratkaisuja, jotka eivät ole vain yksilötasolla vaikuttavia vaan myös laajemmin yhteiskuntaa vahvistavia. Vapaaehtoisten kautta syntyvä vuorovaikutus ja tuki luovat siltoja erilaisten ihmisten välille, mikä puolestaan vähentää polarisaatiota ja vahvistaa yhteiskunnan sosiaalista yhteenkuuluvuutta. sanoo vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Falk.

Yksinäisyys on yksi suurimmista hyvinvoinnin haasteista. Se koskettaa ihmisiä kaiken ikäisinä ja heikentää yksilön elämänlaatua sekä terveyttä. Tilastokeskuksen mukaan lähes joka kolmas suomalainen kokee yksinäisyyttä ja koronapandemian aikana yksinäisyyden kokemus on vain kasvanut. Haitallista, pitkäkestoista yksinäisyyttä kokee joka kymmenes. Vapaaehtoistoiminta vähentää yksinäisyyttä tuomalla ihmisiä yhteen.

Samaan aikaan sosiaalinen luottamus, joka on elintärkeää yhteiskunnalliselle turvallisuudelle ja osallisuudelle, on vähentynyt. Vapaaehtoistoiminnalla voidaan vahvistaa ihmisten välistä luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – elementtejä, jotka ovat perusta turvalliselle ja kestävälle yhteiskunnalle.

Vapaaehtoiset haluavat vaikuttaa lähiyhteisöön

HelsinkiMissio tarjoaa vapaaehtoisilleen mahdollisuuden vaikuttaa ja tehdä merkityksellistä työtä, joka auttaa rakentamaan yhteisöjä, joissa jokainen voi tuntea itsensä kuulluksi ja nähdyksi. Tänä vuonna HelsinkiMission vapaaehtoistoiminnassa toteutuu yli  70 000 kohtaamista erilaisten, vapaaehtoistoiminnan kautta yhteen tulleiden ihmisten kesken.

 – Jokainen vapaaehtoinen on osa ratkaisua, joka edistää yhteiskunnallista turvallisuutta ja hyvinvointia. Vapaaehtoistoiminnan vaikutukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen, ja siksi on tärkeää, että yhteiskunnassa tunnistetaan ja tunnustetaan sen arvo osana hyvinvointiyhteiskuntaa. Vapaaehtoistoimintaa organisoivien järjestöjen rahoitus on turvattava, Hanna Falk sanoo.

Suomessa vapaaehtoistoiminnan arvo on arvioitu olevan noin 3,2 miljardia euroa vuosittain. Vapaaehtoistoiminta edistää sosiaalista pääomaa ja auttaa torjumaan yhteiskunnallista eriytymistä, syrjäytymistä sekä tukee ihmisten osallisuutta ja aktiivista osallistumista.

5.12. kansainvälinen vapaaehtoistoiminnan päivä

Vapaaehtoistoiminnan teemapäivänä juhlistetaan keinoja, joiden avulla vapaaehtoiset voivat omalla työllään vaikuttaa kestävän kehityksen tavoitteiden edistymiseen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vapaaehtoistoiminnan päällikkö Hanna Falk
050 585 7503
hanna.falk@helsinkimissio.fi

Viestintäpäällikkö Kristiina Backberg
044 733 1544
kristiina.backberg@helsinkimissio.fi

Linkit

HelsinkiMissio

HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Vähennämme yksinäisyyttä ja lisäämme hyvinvointia. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi. Olemme toimineet 140 vuoden ajan.

Toimimme sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä vähentäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.

Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.

helsinkimissio.fi

#yhdessäyksinäisyysvoitetaan

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio

Uusia ratkaisuja työelämän yksinäisyyteen – HelsinkiMissio yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan vakavaa ongelmaa30.1.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Kasvaneet luvut nuorten työpaikoilla kokemasta yksinäisyydestä herättävät huolta. Onneksi ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseen on olemassa. HelsinkiMission Work to Belong -ohjelma yhdistää nuoret, työpaikat ja oppilaitokset ratkomaan ongelmaa. Käytössä on jo toimiviksi havaittuja ratkaisumalleja ja lisäksi kehitetään uusia.

Helsingin Messukeskus yhteistyöhön HelsinkiMission kanssa yksinäisyyden vähentämiseksi14.1.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Messukeskus aloittaa vuoden 2025 alusta yhteistyön HelsinkiMission kanssa. Messukeskuksen tavoitteena on luoda kasvua kohtaamisista, ja yhteistyö HelsinkiMission kanssa tukee tätä tavoitetta erityisesti sosiaalisen vastuun saralla. Yhteistyön tavoitteena on edistää sosiaalista vastuullisuutta ja tukea HelsinkiMission arvokasta työtä yksinäisyyden vähentämiseksi ja yhteisöllisyyden lisäämiseksi.

Yhdessä perheiden tukena – Rettigin ja HelsinkiMission kumppanuudella tukea lapsiperheille Uudessa lastensairaalassa10.1.2025 06:30:00 EET | Tiedote

Rettigin ja HelsinkiMission kolmivuotinen kumppanuus (2025–2027) mahdollistaa kaivattua vapaaehtoisten tukea perheille Uudessa lastensairaalassa ja ratkaisuja yksinäisyyden vähentämiseksi. Yhteistyö keskittyy HelsinkiMission perhekaveritoiminnan vahvistamiseen ja laajentamiseen, tarjoten arjen apua ja tukea sairaalaan tuleville perheille. Yhteistyö on konkreettinen esimerkki yrityksen sosiaalisen vastuun kantamisesta.

HelsinkiMission joulutempaus nostaa esiin yksinäisyyden, joka piiloutuu joulunaikaan19.12.2024 06:30:00 EET | Tiedote

HelsinkiMission uuden joulutempauksen toteutus näyttää aluksi joulun iloiselta tuotemainokselta, kunnes se muuttuu muistutukseksi juhla-aikaan piiloutuvasta yksinäisyydestä. Pääkaupunkiseudun ulkomainospinnoilla huomiota herättävä toteutus kääntää joulumainonnan yhteisöllisen kuvaston päälaelleen, kun ruudulle jääkin yksinäinen lapsi tai vanhus. Tempauksella nostetaan esiin todellisuus, joka koskettaa monia yksinäisiä suomalaisia myös joulun pyhinä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye