Fingrid-lehti 3/2024: kantaverkkomaksujen uudistuksesta apua ruuhkaan verkossa
4.12.2024 13:53:36 EET | Fingrid Oyj | Tiedote
Vuoden kolmas Fingridin asiakaslehti on ilmestynyt. Tämän numeron kantavana teemana on sähkömarkkinamurros, joka edellyttää kantaverkon kehittämisen ohella muitakin keinoja, joilla varmistetaan verkon riittävyyttä.

Fingrid-lehden 3/2024 pääkirjoituksessa Fingridin talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Metsälä kirjoittaa uusiutuvan energiantuotannon voimakkaan kasvun, luotettavan sähkönsiirron ja edullisten sähkön hintojen saaneet kansainvälisten investoreiden katseet kääntymään Suomeen.
Samaan aikaan sähköverkon hallinnan kustannukset ovat kuitenkin kasvussa. Niinpä Metsälä kannustaa yrityksiä osallistumaan aktiivisesti sähkömarkkinoille – se on sekä oiva liiketoimintamahdollisuus että vastuullinen teko.
Lehden pääjutussa kerrotaan suunnitelluista kantaverkkomaksujen rakenteeseen uudistuksista, joilla edistetään verkon riittävyyttä sähköjärjestelmän murroksessa. Uusi malli kannustaa alueelliseen tasapainoon, mikä helpottaa ruuhkaa siirtoverkossa.
Juttuun haastatelluista Fingridin asiakkaista Metsä Groupin Pirita Mikkanen kertoo heitä kiinnostavan mahdollisuus tukea sähköjärjestelmää ennakkoon sovituissa tilanteissa joustamalla omassa sähkönkäytössä, mistä maksettaisiin kiinteä hyvitys.
Fingrid-lehdessä 3/2024 myös muiden muassa:
- Kantaverkon kasvuvuodet – kantaverkon rakentamisen huippuvuodet infografiikkana
- Siirtojen hallinnalla varmistetaan sähkönsiirron pysyminen kapasiteettien rajoissa
- Miksi ja miten mukaan reservimarkkinoille?
- Suomessa toimivat sähköpörssit Nord Pool ja EPEX esittelyssä
- Voimajohdoissa käytettävä vihreä alumiini vähentää päästöjä huomattavasti
Fingrid-lehden painettu versio julkaistaan asiakkaille sekä lehden tilanneille. Lehden voi lukea myös pdf-versiona Fingridin verkkosivuilla, ja lisäksi artikkelit julkaistaan vaiheittain Fingridin verkkolehdessä osoitteessa www.fingridlehti.fi. Lehti julkaistaan myös englanniksi.
Fingrid-lehden liitteenä julkaistaan kaksi kertaa vuodessa työturvallisuuden julkaisu Turvallisilla linjoilla. Tässä numerossa kerrotaan mm. Järvilinja-voimajohtoyhteyden työmaasta sekä liukkauden torjunnasta.
Turvallisilla linjoilla 2/2024 (pdf) >
Lisätiedot:
Fingrid-lehti: Marjut Määttänen, Fingrid Oyj
Turvallisilla linjoilla: Karri Koskinen, Fingrid Oyj
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
Ändringar i Fingrids ägarinnehav: Staten ökar sin andel i Fingrid5.2.2026 15:34:40 EET | Pressmeddelande
Ägarstrukturen i stamnätsbolaget Fingrid Oyj ändras delvis. Ömsesidiga Pensionsförsäkringsbolaget Ilmarinen säljer sin ägarandel i Fingrid på cirka 20 procent till finska staten och OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky.
Fingridin omistuksessa muutoksia: Valtio kasvattaa osuuttaan Fingridistä5.2.2026 15:34:40 EET | Tiedote
Kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj:n omistajarakenne muuttuu osittain. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen myy noin 20 prosentin omistusosuutensa Fingridistä Suomen valtiolle ja OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky:lle.
Changes in Fingrid’s ownership: Finnish State increases its shareholding in Fingrid5.2.2026 15:34:40 EET | Press release
The ownership structure of the transmission system operator Fingrid Oyj will partly change. Ilmarinen Mutual Pension Insurance Company is selling its holding of approximately 20 per cent of the shares of Fingrid to the Finnish State and OP Pohjola Kantaverkko Holding Ky.
Miten varmistetaan sähkön ja kantaverkon riittävyys 2030-luvulla? Fingrid julkaisee ehdotuksen konkreettisista toimenpiteistä tukemaan kasvua4.2.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Kantaverkon toimintaympäristö on pysyvästi muuttunut. Fingrid on julkaissut näkemyksensä tarvittavista toimenpiteistä, joilla suomalainen sähköjärjestelmä säilyy puhtaana, varmana ja kilpailukykyisenä myös 2030-luvulla.
Selvitys sähkön riittävyydestä Euroopassa keskipitkällä aikavälillä julkaistu3.2.2026 10:37:33 EET | Tiedote
Euroopan kantaverkkoyhtiöiden yhteistyöjärjestön ENTSO-E:n selvityksessä tarkastellaan sähkön riittävyyttä Euroopassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vuosittain julkaistavan selvityksen mukaan etenkin Keski-Euroopassa sähkön riittävyydessä on tulevina vuosina haasteita. Suomessa sähkön riittävyys on kohtuullisella tasolla lähivuosina, mutta heikkenee 2030-luvulla ja siten puoltaa tarvetta sähkön riittävyyttä tukeville toimille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme