Sisäilmapotilaan kohtaamisessa vuorovaikutus on isossa roolissa

Filosofian maisteri Suvi Kaikkonen on tutkinut väitöskirjassaan sisäilmaoireista käytyjä keskusteluja lääkärin vastaanotoilla. Tutkimuksessa videointiin 75 aitoa vastaanottoa. Niissä potilas ja lääkäri keskustelivat potilaan oireista, jotka tämä liitti jonkin arkiympäristönsä rakennuksen sisäilmaan.

– Tutkin sitä, millaisilla kielellisillä käytänteillä potilaan oireista voidaan rakentaa yhtäältä sisäilmaoireita tai toisaalta oireita, jotka johtuvat jostain muusta syystä. En siis tutki sitä, mistä sisäilmaoireet johtuvat, vaan sitä, millaisia syitä niille rakennetaan keskustelupuheessa.

Sisäilmaoireet ovat lääketieteellisesti osin kiistanalaisia, ja usein oireiden syyt nousevat keskusteluun, kun sisäilmapotilaat hakeutuvat lääkäriin.

Vuorovaikutus luo diagnoosia

Potilaan oireet voivat tulla ymmärretyksi sisäilmaoireiksi eri tavoin riippuen siitä, miten lääkäri muotoilee puheenvuorojaan ja miten potilas vastaa niihin. Viime kädessä potilaan oireet muovataan sisäilmaoireiksi vuorovaikutuksessa.

– Potilaan puheen keskeisyys näkyy esimerkiksi siinä, että tapauksissa, joissa lääkäri on esittänyt jotain muuta, ei-sisäilmaperäistä syytä potilaan oireille (esimerkiksi stressi, flunssa tai hermoston liiallinen herkistyminen), potilaan vastustava vastaus voi saa lääkärin muokkaamaan tätä syytä seuraavassa vuorossa, Kaikkonen kuvailee.

– Pääosin lääkärit pitävät kyllä kiinni ehdottamistaan selityksistä, mutta usein he muokkaavat niitä siten, että ne ottavat paremmin huomioon potilaan vastarinnan perusteet. Tällä tavoin siis myös lääkärin ammatillinen, diagnostinen näkemys potilaan oireista on vuorovaikutuksen tulosta.

Keskustelussa pyritään yhteistyöhön

Keskustelu sisäilmaoireista ei ole kaksintaistelu, vaan yhteistyötä. Potilaat ja lääkärit pyrkivät sovittamaan puheensa toisen osallistujan puheenvuoroihin mahdollisimman myötäsukaisesti.

– He esimerkiksi aloittavat vuoronsa ennemminkin ja-sanalla kuin mutta-sanalla. Myös eri mieltä ollessaan he minimoivat vuorovaikutuksen erilinjaisuutta ja vastakkainasettelua.

Erimielisyys pyritään yleensä pitämään epäsuorana ja keskustelun pinnan alla. Molemmat osapuolet myös pitävät toisen osapuolen asiantuntemusta merkityksellisenä sisäilma-asian käsittelylle. Niin lääkärin ammatillista asiantuntemusta kuin potilaan kokemukseen perustuvaa asiantuntemusta käsitellään keskusteluissa tärkeänä ja oikeutettuna.

– Tällaisen yhteistyöhakuisuuden on havaittu olevan inhimillisen vuorovaikutuksen peruspiirre.

Normalisointi voi tuntua potilaasta vähättelyltä

Potilaat vastustavat systemaattisesti selityksiä, jotka esittävät oireet harmittomina ja vaarattomina, Kaikkonen kertoo.

He vastaavat normalisointiin korostamalla oireidensa vakavuutta ja niiden elämää ja arkea rajoittavaa luonnetta.

– Ehdotankin työssäni, että kun lääkärit kommunikoivat potilaille normaaleja testituloksia ja muita sairauden puuttumisen merkkejä, he samalla korostaisivat ymmärtävänsä, että potilaan oireet ovat todellisia ja elämää rajoittavia.

Suosituksia lääkäreille ja potilasjärjestöille

Sisäilmaoireet ovat huomattavan yleisiä Suomessa ja koskettavat monia. Oireiden kiistanalaisuuden vuoksi sisäilmapotilaat ovat haavoittuvaisemmassa asemassa verrattuna potilaisiin, joiden vaiva on lääketieteellisesti vakiintunut ja tunnustettu.

Sensitiivinen lääkärikohtaaminen on erityisen merkityksellistä näille potilaille. Yleisemmin tutkimus syventää käsitystämme niistä vuorovaikutuskeinoista, joiden varassa hoidamme asioita lääkärin vastaanotolla.

– Tutkimukseni suositukset keskittyvät siihen, miten lääkäri voi edistää sisäilmapotilaan omien näkemysten esiin pääsemistä vastaanotolla ja millaiset vuorovaikutuskäytänteet toimivat keskusteltaessa oireiden mahdollisista muista syistä, Kaikkonen sanoo.

Väitöksen tiedot

FM Suvi Kaikkonen väittelee 14.12.2024 kello 12 Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa aiheesta "Discussing a contested illness during a medical consultation - The case of indoor air symptoms". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, auditorio PIII, Yliopistonkatu 3. Vastaväittäjänä on professori Johanna Ruusuvuori, Tampereen yliopisto, ja kustoksena on Salla Kurhila.

Väitöstilaisuuden tiedot yliopiston tapahtumakalenterissa.

Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa Heldassa.