Tampere-talo Oy

Pohjoismaiden suurin popduo Marcus & Martinus esiintyy elokuussa Tampere-talossa

Jaa

Norjalainen popduo Marcus & Martinus tekee paluun Suomeen. Lukuisista hiteistään, valloittavasta lavaesiintymisestään ja viime kevään Euroviisuista tunnettu kaksikko esiintyy Tampere-talossa perjantaina 22. elokuuta 2025. Konserttien liput tulevat myyntiin maanantaina 16. joulukuuta klo 10.

Norjalainen popduo Marcus & Martinus esiintyy Tampereella elokuussa 2025.
Norjalainen popduo Marcus & Martinus esiintyy Tampereella elokuussa 2025.

Norjan Troforsista kotoisin olevat Marcus ja Martinus Gunnarsen ovat ilmiö. Vasta parikymppiset identtiset kaksoset ovat nauttineet valtaisaa kansainvälistä suosiota jo yli kymmenen vuotta ja vakiinnuttaneet asemansa menestyvinä artisteina suuressa osassa Eurooppaa.

Vuoden 2012 Melodi Grand Prix Junior -laulukilpailun voiton myötä pinnalle noussut kaksikko on tunnettu tarttuvista rytmeistään sekä valovoimaisesta ja energisestä esiintymisestään. Popduon vuonna 2015 julkaistu ”Elektrisk” on Norjan kaikkien aikojen striimatuin kappale, ja heidän tekemisiään seuraa TikTokissa yli viisi miljoonaa fania. Pohjoismaiden suurimman popduon tuoreimpiin saavutuksiin lukeutuu sijoittuminen yhdeksännelle sijalle vuoden 2024 Euroviisuissa kappaleellaan ”Unforgettable”.

Uransa aikana Marcus & Martinus ovat myyneet Tukholman Globen-areenan loppuun kahdesti minuuteissa, toimineet lämmittelijöinä Jason Derulolle sekä esiintyneet arvostetussa Nobel-palkintogaalassa. Marcus & Martinus ovat konsertoineet ahkerasti myös Suomessa. Kaksikko esiintyi loppuunmyydylle Helsinki-areenalle vuosina 2017 ja 2018, Kaisaniemen puistossa kesällä 2018 sekä Töölön jalkapallostadionilla kesällä 2019.

Marcus & Martinus palaavat ensi syksynä Suomeen ilahduttamaan fanejaan tarttuvilla superhiteillään ja upealla lavashow’llaan. Popduo esiintyy Tampere-talossa perjantaina 22. elokuuta 2025. Konserttien lipunmyynti käynnistyy maanantaina 16. joulukuuta klo 10 Tampere-talon ja Lippu.fin lipunmyyntikanavissa.

Marcus & Martinus (NOR)

Pe 22.8.2025 klo 19
Iso sali, Tampere-talo
Liput 74,90/69,90/64,90/59,90 €

Aikataulu:

Ovet avataan klo 18.30
Konsertti alkaa klo 19

Konsertti kestää n. 1 h 15 min. Ei väliaikaa.

Tuotanto: Tampere-talo, yhteistyössä United Stage

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Marcus & Martinus
Marcus & Martinus
Lataa
Marcus & Martinus: Unforgettable
Marcus & Martinus: Unforgettable
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo-konserni on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin tapahtumayhtiö. Tampere-talo Oy jakaantui 1.1.2024 kahdeksi yhtiöksi. Uudessa yhtiömallissa emoyhtiönä toimii kulttuurin ja taiteen edistämiseen keskittyvät Tampere-talo Oy ja tytäryhtiönä kaupalliseen toimintaan keskittyvät Talo Events Oy.

Toimimme Tampere-talossa ja Tuulensuun Palatsissa sekä tuotamme tapahtumia ja konsertteja myös näiden tilojen ulkopuolella ympäri Suomea. 

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2023 Tampere-talon liikevaihto oli 18,1 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme yli 517 500 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa tapahtumatuloa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Tampere-talo-konsernin toimitusjohtaja on Paulina Ahokas ja hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa – Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia3.2.2025 16:07:24 EET | Tiedote

Yli 25 000 ihmistä antoi äänensä Iskelmän vuosiäänestyksessä. Äänestyksen perusteella palkitaan vuoden parhaat esiintyjät, kappaleet ja albumit Iskelmä Gaalassa Tampereen Nokia Arenalla perjantaina 14. helmikuuta. Kuumaa-yhtye keräsi eniten ehdokkuuksia. Myös Ani, Erika Vikman, Mirella ja Portion Boys ovat ehdolla useassa kategoriassa. Tapahtuman lipuista on myyty 90 prosenttia.

Tampere Chamber Music -festivaalilla vieraili 1 900 kamarimusiikin ystävää31.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Vuoden 2025 Tampere Chamber Music -festivaali keräsi 1 900 kävijää. Festivaali tarjosi 15 monipuolista tapahtumaa, joista suurin osa oli yleisölle maksuttomia, sekä striimauksen Yle Areenaan. Ohjelmassa oli konsertteja, luentoja sekä kamarimusiikin mestarikurssi. Maksuttomia musiikkielämyksiä tarjottiin myös senioreille ja koululaisille. Festivaalin 10-vuotisjuhlatapahtuma järjestetään 19.–25.1.2026.

Viimeiset kiusaukset -seminaari Tampereen tuomiokirkossa avaa suuren suomalaisen oopperateoksen 50-vuotisjuhlavuoden24.1.2025 07:30:00 EET | Tiedote

Joonas Kokkosen mestariteos Viimeiset kiusaukset -ooppera täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Teos esitetään Tampereen Oopperan ja Savonlinnan Oopperajuhlien yhteistuotantona Tampere-talossa ja Olavinlinnassa. Merkkivuoden avaa oopperan juhlaseminaari, joka järjestetään Tampereen tuomiokirkossa lauantaina 1. helmikuuta 2025 klo 16. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Tuulensuun Palatsin keväässä Värttinän paluu, Michael Monroe akustisesti, kansainvälisiä koomikoita sekä klassikkoelokuvia15.1.2025 09:15:00 EET | Tiedote

Tuulensuun Palatsiin on lisätty uutta ohjelmistoa. Tunnelmallisessa vanhassa elokuvateatterissa esiintyvät muiden muassa Värttinä, Vilma Jää, Michael Monroe, Knipi, Ari Eldjárn, Sean McLoughlin, Iiro Rantala, Martti Suosalo, Jukka Perko, Verneri Pohjola ja Linda Fredriksson. Myös suositut Leffabrunssit ja Leffaillalliset saavat jatkoa. Tapahtumien liput ovat nyt myynnissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye