SDP:n Kim Berg: Keskitytään tosiasioihin ja päätösten vaikutuksiin
Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoituksessa esitettiin vakavia väitteitä SDP:n edustajista ja erityisesti Krista Kiurusta. On tärkeää korostaa, että valiokuntatyössä on kyse suomalaisten palveluiden ja hyvinvoinnin turvaamisesta – ei henkilökohtaisista hyökkäyksistä.

SDP:n kansanedustaja Kim Berg toteaa, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on tehty poikkeuksellisen kovaa työtä, jotta hallituksen kiireessä valmistellut esitykset on saatu käsiteltyä perusteellisesti. Valiokunnan jäsenet ovat istuneet kokouksia jopa 17 tuntia kerrallaan varmistaakseen, että esitysten sisältö täyttää kansalaisten palvelutarpeet ja lain asettamat vaatimukset.
"Valiokunnan työssä on keskityttävä päätösten laatuun ja niiden vaikutuksiin. Ilkka-Pohjalaisen pääkirjoituksessa esitetyt väitteet eivät edistä tätä keskustelua, vaan ohjaavat huomion pois varsinaisista asioista. Päätöksenteossa tarvitaan vastuullisuutta ja rakentavaa yhteistyötä, panettelu ja perusteettomat syytökset eivät kuulu rakentavaan päätöksentekoon," Berg sanoo.
Berg korostaa, että SDP:n tavoitteena on varmistaa suomalaisten arjen palveluiden toimivuus ja keskittyä asiapitoiseen työskentelyyn. "Työrauhan turvaaminen on välttämätöntä, jotta voimme tehdä päätöksiä, jotka kestävät aikaa ja vahvistavat kansalaisten luottamusta palveluihin. Nyt on aika lopettaa haukkuminen ja panettelu – tarvitaan yhteistyötä ja keskittymistä siihen, mikä on tärkeää," Berg päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Saku Nikkanen: Kuluttajansuojaa on vahvistettava puhelin- ja kotimyynnissä13.2.2025 12:35:36 EET | Tiedote
Kansanedustaja Saku Nikkanen on saanut useita yhteydenottoja kuluttajansuojaan liittyen, erityisesti puhelin- ja kotimyynnin osalta. Nikkanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkäiden kuluttajansuojaa puhelin- ja kotimyynnissä.
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssiin13.2.2025 08:27:00 EET | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen osallistuu Münchenin turvallisuuskonferenssiin 14.–16. helmikuuta. Hän osallistuu konferenssiin kolmatta kertaa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Orpon hallituksen terveyspolitiikka on kansanterveydellisesti ja taloudellisesti vastuutonta12.2.2025 16:08:28 EET | Tiedote
Suomalaisen yhteiskunnan yhtä keskeistä kivijalkaa, sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmää, moukaroidaan hallituksen toimesta perustavanlaatuisella tavalla. Hyvinvointialueet on pakotettu epärealistisen säästöaikataulun ja terveydenhuollon leikkausten takia ajamaan palveluja alas ja irtisanomaan paikoin mittavissa määrin konkreettista hoitotyötä tekeviä ammattilaisia.
Eduskunnan Saaristomeriryhmä: Saaristomeren pelastamiseksi tarvitaan vaikuttavia muutoksia EU:n yhteisen maatalouspolitiikkaan12.2.2025 14:34:56 EET | Tiedote
Eduskunnan Saaristomeriryhmä keskusteli keskiviikkona 12.2. maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) kanssa Suomen tavoitteista Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauden 2028–2032 valmisteluun. Ryhmä toivoo hallituksen edistävän neuvotteluissa Saaristomeren tilaa parantavia uudistuksia maatalous- ja ympäristötukiin. Ryhmän puheenjohtaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) ja varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälän (kok.) mukaan nykyinen järjestelmä ei riittävästi tue Saaristomeren tilaa edistäviä toimia eikä vastaa nykypäivän tarpeisiin. Heidän mukaansa EU:n viljelijöiden tukien tulisi olla entistä tulosperusteisempia ja kohdennetumpia sekä ympäristötukien vaikuttavuuteen perustuvia.
SDP:n Lindén: SDP:n hoitotakuu- ja omalääkärimalli on parempi kuin Orpon hallituksen Kela-korvausmalli12.2.2025 10:17:23 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, ex-perhe- ja peruspalveluministeri Lindén suomii hallituksen julkaisemaa Kela-korvausmallia ja muistuttaa SDP:n hoitotakuu- ja omalääkärimallin hyödyistä vaihtoehtona yksityissektorin pönkittämiselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme