SDP:n Matias Mäkynen: Puoliväliriihestä tulee Orpon hallituksen päätepiste
Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ovat antaneet kuluvalla viikolla ennusteensa tulevien vuosien taloudesta. Molemmat ennustavat, että Orpon hallitus epäonnistuu kaikissa taloustavoitteissaan. Julkisen talouden velkaantuminen jatkuu ennätystasolla, talouskasvu on heikkoa ja työllisyys jää alemmalle tasolle kuin Orpon hallituksen aloittaessa.

- Ennusteet vahvistavat arvion, että Orpon hallituksen taival saattaa päättyä puoliväliriiheen. Sen leikkauksiin ja veronkorotuksiin perustuva talouspolitiikka ei tasapainota julkista taloutta. Talouskasvun ja työllisyyden heikkous kasvattaa velkaantumista. Todennäköisesti nyt annetut ennusteet ovat liian optimistisia, koska sekä Suomen Pankki että valtiovarainministeriö ovat toistuvasti aliarvioineet leikkausten ja veronkorotusten kasvua heikentävän vaikutuksen. Joka tapauksessa hallituksella on puoliväliriihessä edessään joko miljardien lisäleikkaukset ja veronkorotukset, joilla se entisestään syventää ja pidentää taantumaa, tai talouspolitiikkansa tavoitteiden ja keinojen uudelleenarviointi, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen.
Valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki ennustavat Suomen talouden palaavan kasvuun vuonna 2025. Huomionarvoista on, että ministeriön kasvuarvio on kaksinkertainen verrattuna keskuspankin arvioon. Näin on ollut myös aiempina vuosina. Kuluvalle vuodelle molemmat ennustivat toteutunutta parempaa talouskasvua.
- Ennustusmallit tuntuvat aliarvioivan toistuvasti Venäjän hyökkäyssodan, Trumpin kauppasodan ja hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikan vaikutukset Suomen talouteen. Näihin tukeutuessaan hallitus mitoittaa talouspolitiikkansa toistuvasti väärin ja tulokset näkyvät heikkona kehityksenä kaikilla mittareilla. Vahingollisinta on, että leikkauskiimassa jäävät tekemättä tulevaisuuden tuottavuudelle, kasvulle ja julkisen talouden vahvistumiselle välttämättömät investoinnit koulutukseen ja ihmisten peruspalveluihin. Talouspolitiikan suuntaa olisi nyt välttämätöntä arvioida uudelleen, mutta pidän todennäköisempänä hallituksen kaatumista puoliväliriihessä, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: On tavallisten ihmisten vuoro12.2.2025 14:26:55 EET | Tiedote
SDP:n ryhmäpuhe valtiopäivien avajaiskeskustelussa 12.2.2025.
Socialdemokratiska riksdagsledamöter i Vasa valkrets kandiderar i vårens val10.2.2025 14:56:19 EET | Tiedote
Socialdemokraternas riksdagsledamöter Kim Berg och Matias Mäkynen ställer upp i vårens val. Kim Berg kandiderar för en ny mandatperiod i Österbottens välfärdsområdesfullmäktige. Matias Mäkynen ställer upp för sin femte period i Vasa stadsfullmäktige. Under den pågående mandatperioden har riksdagsledamöterna verkat på tre nivåer: i kommun- och välfärdsområdesfullmäktige samt i riksdagen.
SDP:n kansanedustajat Vaasan vaalipiirissä ehdolle kevään vaaleihin10.2.2025 14:37:46 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Kim Berg ja Matias Mäkynen asettuvat ehdolle kevään vaaleissa. Kim Berg hakee vaaleissa jatkokautta Pohjanmaan aluevaltuustossa. Matias Mäkynen on ehdolla Vaasan kaupunginvaltuustoon viidennelle kaudelleen. Kansanedustajat ovat kuluvalla kaudella toimineet päättäjinä kolmella tasolla kunta- ja aluevaltuustoissa sekä eduskunnassa.
SDP julkisti vaaliohjelmansa: Kaiken voi tehdä reilummin8.2.2025 14:20:06 EET | Tiedote
Hoitoon pääsyä on nopeutettava ja kouluissa on turvattava riittävän pienet ryhmäkoot, SDP vaatii alue- ja kuntavaaliohjelmassaan.
SDP:n Nasima Razmyar: Kokoomus on katteettomien lupausten mestari3.2.2025 14:37:47 EET | Tiedote
Viikonloppuna vaaliohjelmansa julkistanut kokoomus osoittaa jälleen kerran olevansa katteettomien lupausten mestari, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Nasima Razmyar.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme