Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä jatkoi kasvuaan Pirkanmaalla marraskuussa
23.12.2024 08:00:00 EET | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 28 964 henkilöä, joka on 4 235 henkilöä enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli marraskuussa 11,2 prosenttia. Maakuntavertailussa Pirkanmaan työttömyys kasvoi jälleen eniten. Avoimien työpaikkojen määrä on laskenut marraskuussa sekä vuosi- että kuukausitasolla vertailtaessa.

- Työttömyyden kehityksen suunta muuttui yllättäen syyskuussa ja jatkui lokakuussa sekä marraskuussa. Arvioni on lukujen perusteella sekä talouden odotettavissa olevan kehityksen mukaan työttömien lukumäärä nousisi vielä joulukuussa hieman vuositasolla vertailtaessa. Tilanteeseen vaikuttavat yritysten vähentynyt tarve palkata uutta työvoimaa, arvioi Pirkanmaan ELY-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen.
- Uusien avoimien työpaikkojen määrän aleneminen jatkuu vuositasolla vertailtaessa myös alkuvuonna 2025. Odotettavissa on vuoden 2025 alkupuolelle lievää muutosta positiiviseen suuntaan vuoden 2024 viimeisen neljänneksen lukuihin verrattuna.
Suurimmat työttömien määrät ammattiryhmittäin
- palvelu- ja myyntityö 5 190 henkilöä,
- rakennus-, korjaus- ja valmistustyö 4 938 henkilöä,
- erityisasiantuntijan työ 4 262 henkilöä,
- asiantuntijatyössä 2 624 henkilöä,
- muut työntekijät 2 188 henkilöä.
Marraskuussa ammatteihin lukeutumattomia työttömiä työnhakijoita oli 5 314 henkilöä.
Pirkanmaan työttömyysaste oli marraskuussa 11,2 prosenttia
Vertailuna muiden maakuntien työttömyysasteita:
- Pohjanmaa 7,0 prosenttia,
- Etelä-Pohjanmaa 7,7 prosenttia,
- Lappi 9,2 prosenttia,
- Varsinais-Suomi 10,3 prosenttia,
- Kainuu 10,5 prosenttia,
- Satakunta 10,5 prosenttia,
- Uusimaa 11,0 prosenttia ja
- Pohjois-Savo 11,1 prosenttia.
Työttömät työnhakijat kunnittain
Alle 8 prosentin työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista Juupajoella, Lempäälässä, Kihniössä, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Vesilahdessa ja Ylöjärvellä.
Suurimmat työttömien työnhakijoiden määrien kasvut vuositasolla olivat
- Tampereella 2 587 henkilöä,
- Nokialla 384 henkilöä,
- Kangasalla 265 henkilöä,
- Pirkkalassa 165 henkilöä,
- Lempäälässä 109 henkilöä,
- Ylöjärvellä 104 henkilöä ja
- Sastamalassa 133 henkilöä.
Koko maan tilanne
Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 28 112 henkilöllä. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 10,9 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 292 409 henkilöä, joista lomautettujen osuus oli 24 617 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Liitteet
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme