S-ryhmän ja Vegaanihaasteen yhteistyö laajenee – mukana nyt kaikki S-ruokakaupat
Tammikuussa järjestettävä kaikille avoin ja maksuton Vegaanihaaste kannustaa kokeilemaan kasviperäistä ruokaa kuukauden ajan. S-ryhmä tekee tänä vuonna entistä laajemmin yhteistyötä Vegaanihaasteen kanssa, kun yhteistyö laajenee kaikkiin S-ryhmän ruokakauppoihin (Prisma, S-market, Sale ja Alepa).

”Haluamme tarjota asiakkaillemme monipuolisesti vaihtoehtoja ja tehdä ilmaston kannalta viisaiden valintojen tekemisestä mahdollisimman helppoa. Suurin päivittäistavaraketjumme S-market on ollut mukana Vegaanihaasteessa jo useiden vuosien ajan, ja olemme saaneet yhteistyöstä hyviä kokemuksia sekä paljon kiitosta. Tämän vuoksi on hyvin luontevaa, että yhteistyömme laajenee nyt kaikkiin S-ruokakauppoihin”, kertoo S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Hans Backström.
Vegaanihaasteen suosio näkyy vuosittain kauppojen hyllyllä. Tammikuussa 2024 S-market kannusti asiakkaita kasvipohjaisten tuotteiden valintaan myös tuotealennuksilla. S-marketin vegaanisten tuotteiden myyntimäärät kasvoivatkin keskimäärin 15 prosenttia edellisen vuoden tammikuuhun verrattuna.
”Haluamme osaltamme madaltaa kynnystä kasvipohjaisten tuotteiden kokeiluun ja auttaa niiden arkipäiväistymisessä. Kannustamme tänäkin vuonna asiakkaitamme haasteeseen osallistumisessa muun muassa tuotekampanjoilla: Oddlygood- ja Härkis-tuotteet ovat tammikuun ajan 20 prosentin alennuksessa. Myös Yhteishyvän vegaaniset reseptit tarjoavat edullista ja maukasta vegeinspiraatiota arkeen sekä juhlaan,” sanoo Backström.
S-ryhmän vastuullisuusohjelman tavoitteena on, että 65 prosenttia myydystä ruoasta on kasvipohjaista vuonna 2030. Vuonna 2023 kasvipohjaisen ruoan osuus oli jo 60 prosenttia. Osuuskaupparyhmä on myös yhtenä perustajajäsenenä vuoden 2023 lopussa perustetussa Pro Vege -yhdistyksessä, jonka tarkoituksen on edistää kasvipohjaisen ruoan kehitystä ja kasvua Suomessa.
Reseptejä ja tuotesuosituksia vegempään vuoden aloitukseen
Osana yhteistyötä S-ryhmän kanssa Vegaanihaasteen sosiaalisen median kanavissa julkaistaan S-marketissa ja Prismassa kuvattuja videoita, jotka esittelevät vegaanisia tuotteita eri teemoilla.
Haasteeseen osallistuvat saavat lisäksi kuukauden ajan sähköpostiinsa päivittäisen uutiskirjeen, joka sisältää reseptejä ja muuta hyödyllistä tietoa.
”Vegaanihaasteeseen on osallistunut vuosien aikana jo yli 200 000 suomalaista. Kannustamme kaikkia vegeuteliaita ottamaan haasteen vastaan ja toteuttamaan sen omalla tavallaan! Tuemme osallistujia resepteillä, tuotesuosituksilla, vinkeillä ja inspiraatiolla, joiden avulla kasvisruoan kokeileminen on nyt helpompaa kuin koskaan. Tulemalla mukaan Vegaanihaasteen, saa tuekseen myös alati kasvavan yhteisön: muut osallistujat sekä haasteen vapaaehtoiset tuutorit, joilta voi kysyä neuvoja ja vinkkejä,” kannustaa Vegaanihaasteen kampanjapäällikkö Mia Muhonen.
Lue lisää Vegaanihaasteesta ja ilmoittaudu mukaan: https://vegaanihaaste.fi/
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Juha Nieminen
Ryhmäpäällikkö, SOK Marketkaupan ketjuohjaus
juha.nieminen@sok.fi
puh. 010 7680692
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Seppo Jokisen odotettu uutuusdekkari yksinoikeudella myyntiin Prismoihin ja S-marketeihin12.2.2025 08:12:00 EET | Tiedote
Yhden maamme tunnetuimman dekkaristin Seppo Jokisen suositusta Komisario Koskinen -kirjasarjasta ilmestyy tänä keväänä kolmaskymmenes osa. Viimeinen vääntö -uutuusdekkari saapuu keväällä yksinoikeudella myyntiin Prismoihin ja S-marketeihin sekä Prisma.fi-verkkokauppaan. Kirja on jo ennakkotilattavissa verkkokaupasta.
Marttojen ja S-ryhmän Ässäkokki-kursseilta kotitaloustaitoja ja ruokailoa lapsille11.2.2025 08:05:00 EET | Tiedote
S-ryhmä ja Martat järjestävät tänä vuonna jälleen noin 100 suosittua Ässäkokki-kurssia eri puolilla Suomea, Halikosta Kolariin. Ruokakurssit antavat paitsi tärkeää ruokakasvatusta, ne ehkäisevät myös lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Kursseilla keskitytään taloudelliseen, terveelliseen, maistuvaan ja mukavaan kotikokkailuun koululaisille sopivalla tavalla. Marttojen ja S-ryhmän yhteistä Ässäkokki-toimintaa on järjestetty jo vuodesta 2017 alkaen.
Suomalaisten matkustamisessa tapahtuu nyt selvä muutos – Prisman myynnissä nähty 8-kertainen myyntipiikki vain muutamassa kuukaudessa10.2.2025 10:04:00 EET | Tiedote
Yhä useampi suomalainen vaikuttaa tulevana hiihtolomakautena matkustavan pelkillä käsimatkatavaroilla ja sitä kautta halvemmilla lipuilla, kertoo Prisman tuore myyntidata. Käsimatkatavaroiksi soveltuvien matkalaukkujen ja -kassien myynti on vain muutamassa kuukaudessa kahdeksankertaistunut. Ilmiöstä kertoo myös digitaalisten matkalaukkuvaakojen kysynnän räjähtäminen monisatakertaiseksi.
S-ryhmän tuulivoimainvestoinnit päätökseen – uusin Luvian tuulipuisto käytössä10.2.2025 08:15:00 EET | Tiedote
S-ryhmän uusin tuulivoimapuisto Eurajoen Luvialla on tällä erää viimeisin investointi S-ryhmän uusiutuvan energiantuotannon monivuotisessa suunnitelmassa. Kuluneen kymmenen vuoden aikana S-ryhmä on ollut yksi suurimmista kotimaisista tuulivoimatuotannon rakennuttajista ja investoinut lähes 600 miljoonaa euroa tuulivoimaan.
Terhi Kinnarin valmisruoka-ateriat ovat Suomalainen menestysresepti 2025 – ”Suomalaiset voivat rakastua kauraan muutenkin kuin puurossa”29.1.2025 21:00:00 EET | Tiedote
Suomalainen menestysresepti -kilpailun voitosta käytiin kova taisto kuuden elintarvikealan yrittäjän kesken. Voittajatuote käyttää rakastettua kotimaista raaka-ainetta ennakkoluulottomalla ja helposti lähestyttävällä tavalla. Voittajan ja finalistien kehittämät tuotteet ovat myynnissä S-ryhmän kaupoissa 30.1. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme