Pizza voitti hampurilaiset tänä jouluna – Foodora paljastaa joulun tilaukset
Foodora on jälleen kurkistanut kulissiensa taakse ja analysoinut joulunajan tilausdataansa. Suomalaisten ruokailutottumukset muuttuivat juhlapyhien aikana edellisvuoteen verrattuna. 2023 voittaja oli hampurilainen, mutta tänä vuonna pokaalin vei pizza.

Jouluna perinteisesti kuluttajat suuntaavat omien joulupöytien antimien pariin. Foodoran tilaukset alkavat laskea jo 22. joulukuuta alkaen, mutta ne palautuvat pikkuhiljaa normaalille tasolle tapaninpäivän jälkeen. Välipäivinä tilausmäärät ovat hieman tavallista alhaisemmat.
Tarkemmin tarkasteltuna jouluaattona tilaukset laskivat tänä vuonna 80 prosenttia, kun taas vuoden 2023 jouluna laskua oli peräti 88 prosenttia. Tämän joulun joulupäivänä tilaukset olivat 45 prosenttia alempana normaaliin verrattuna, kun vuonna 2023 laskua oli 37 prosenttia. Tapaninpäivänä näkyy kuitenkin raju nousu tilauksissa, mikä kertoo siitä, että jouluruoka alkaa kyllästyttää.
Vuonna 2023 tilatuin ruoka välipäivinä olivat hampurilaiset, kun taas tänä vuonna selkeäksi voittajaksi selviytyi pizza. Vaikka jouluaattona tilausmäärät putoavat selkeästi, jouluaattona ja joulupäivänä pizza oli suosituin valinta. Vuoden 2024 jouluaattona pizzaa tilattiin peräti 76 prosenttia enemmän kuin hampurilaisia, kun taas joulupäivänä vastaava luku oli 53 prosenttia. Vuonna 2023 hampurilaiset taas ohittivat pizzan yli 23 prosentilla.
Kebabin ja hampurilaisten osuus oli pienimmillään tänä jouluna, mutta erityisesti kebab teki paluun tapaninpäivänä. Hampurilaisia taas syödään tasaisesti ympäri vuoden ja hampurilainen on jatkuvasti suosituimpien ruokien TOP 3.
Intialainen yllätys
Yllättäen kuitenkin intialainen keittiö on suosittua juuri jouluna. Myös muut etniset ruoat, kuten sushi ja thaimaalainen ruoka, kiinnostavat jouluna. Perinteiset suomalaiset jouluruoat, kuten kinkku ja laatikot, eivät sen sijaan näy Foodoran tilauksissa.
Joulun ja uudenvuoden välisellä viikolla tilanne hetkellisesti normalisoituu, kunnes uudenvuoden aatonaattona tilaukset alkavat jälleen laskea. Vuonna 2023 tilaukset laskivat 34 prosentilla.
Uudenvuodenpäivä taas on yksi vuoden kiivaimmista tilauspäivistä ja huomattavaa on, että vuonna 2023 tilaukset nousivat 170 prosentilla normaaliin maanantaihin verrattuna, ja 133 prosentilla uudenvuodenaatosta.
Yhteyshenkilöt
Sanna Mämmi
PR & Communications Lead
press@foodora.fi
040 1645401
Kuvat

Tietoa julkaisijasta
foodora on yksi Pohjoismaiden johtavista ruoan ja päivittäistavarakaupan kuljetuspalveluista, joka toimittaa ravintolaruokia ja päivittäistavaroita suoraan asiakkaiden ovelle. foodora toimii kuudessa maassa Euroopassa - Suomessa, Itävallassa, Tšekissä, Unkarissa, Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa yli 100 paikkakunnalla toimiva foodora aloitti toimintansa Helsingissä kesällä 2015. foodora toimittaa ravintolaruoat, päivittäistavarat ja paljon muuta suoraan ovelle alle puolessa tunnissa. foodora haluaa mahdollistaa kaikille enemmän aikaa heille tärkeiden asioiden parissa; asiakkaille, yrityksille ja läheteille. foodora on osa saksalaista Delivery Hero -konsernia, joka on yksi maailman johtavimmista ruoan ja päivittäistavarakaupan toimitusalustoista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Foodora
Foodora ja SPR yhdessä yksinäisyyttä vastaan28.1.2025 12:47:47 EET | Tiedote
Foodora osallistui Suomen Punaisen Ristin joulukeräykseen, jolla kerättiin varoja yksinäisyyden vastaiseen työhön. Onnistunut kampanja tavoitti lähes kolme miljoonaa silmäparia ja tuotti Foodoran asiakkaiden lahjoittamana tuhansia euroja tärkeään tarkoitukseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Kouvolan, Mikkelin ja Pieksämäen Saleista27.1.2025 09:19:30 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Kouvola, Mikkeli ja Pieksämäki. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Tuore ravintolatutkimus: Yli puolet ravintoloitsijoista uskoo oman liiketoiminnan positiiviseen kehitykseen24.1.2025 09:59:21 EET | Tiedote
Foodoran teettämän tutkimuksen mukaan ravintolat uskovat kasvuun, mutta joka kolmas ravintoloitsija kaipaisi ulkopuolista apua liiketoiminnan kehittämiseen. Kuljetuspalveluiden roolin nähtiin kasvavan, ja Foodora toivookin, että ravintolat ottaisivat kuljetuskumppanin yhä vahvemmin mukaan liiketoiminnan kehittämiseen.
Foodora ja Sale aloittavat yhteistyön - Ruokaa voi tilata jatkossa Porin ja Rauman Saleista20.1.2025 09:11:25 EET | Tiedote
Jatkossa S-ryhmän tuttuja tuotteita voi tilata Foodoran kautta Sale-ruokakaupoista. Mukana palvelussa ovat Porin ja Rauman alue. Tuotteita voi tilata kotiin Foodorasta suoraan kotiovelle tai minne haluaa, jopa puolessa tunnissa.
Vuonna 2024 kuluttajien ruokailutottumukset monipuolistuivat – Etninen ruoka trendaa15.1.2025 13:20:20 EET | Tiedote
Vaikka Foodoran tilatuimpien annosten kolmen kärjessä on ollut jo vuosia pizza, hampurilaiset ja kebab, vuonna 2024 tapahtui merkittäviä muutoksia ruokailutottumuksissa. Kuluttajat tilaavat nyt ruokaa entistä monipuolisemmin, ja erityisesti erilaiset etniset ruoat ovat kasvattaneet suosiotaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme