Vuoden luontokuvat 2024 –näyttelyssä on kuusi espoolaisten ottamaa kuvaa
Vuosittain järjestettävän Suomen suurimman luontovalokuvauskilpailun parhaimmisto on esillä Villa Elfvikin luontotalossa 9.1. - 16.3.2025. Vuoden luontokuvat 2024 – näyttelyssä on esillä kaikki kilpailussa palkitut kuvat.

Valtakunnallisen kilpailun palkituista kuvista peräti kuusi on espoolaisten kuvaajien ottamia. Espooseen tuli kaksi sarjavoittoa, 2. sija sarjassa Ihminen ja luonto, 3. sija sarjassa Muut eläimet sekä kaksi kunniamainintaa.
Nuorten (alle 18 v.) sarjan voitti Tiitus Hanf hauskalla toimintakuvalla rusakoiden karkeloista kevätjäällä. Ihminen ja luonto -sarjan voitti Elmeri Juuti pysäyttävällä ilmakuvalla suoluonnon ahdingosta. ”Kuva sanoittaa yhteiskunnallista keskustelua soiden suojelusta, luonnon ennallistamisesta ja ilmastonmuutoksesta”, toteaa kilpailun tuomaristo.
Muut kilpailussa menestyneet espoolaiset ovat Paul Stevens, Jukka-Pekka Tikkanen, Pekka Tuuri ja Juha Syväranta.
Näyttelyn yhteydessä järjestetään kaksi tapahtumaa:
- Luontovalokuvaaja tavattavissa -tapahtumaan su 19.1.2025 klo 13–15 voit tulla kysymään espoolaisilta kuvaajilta vinkkejä onnistuneen luontokuvan ottamiseen.
- Suon maailmassa -kuvaesityksessä 9.3.2025 klo 13 nähdään Elmeri Juutin kuvia.
44. kerran järjestettyyn kilpailuun osallistui 774 kuvaajaa yli 12 000 kuvalla. Kilpailussa oli tuttuun tapaan yhdeksän sarjaa, joista yhden teema on vaihtuva. Vuonna 2024 uutena sarjana oli Mustavalkoiset kuvat.
Vuoden luontokuvat -näyttelyssä on jokaisesta sarjasta kolme parasta ja kunniamaininnan saanet kuvat, yhteensä 38 kuvaa. Mukana luonnollisesti myös Vuoden Luontokuvaksi 2024 valittu ”Ruuhka”, Timo Myllärin huikea lintukuva lentävästä suokukkoparvesta.
Villa Elfvikin luontotalo (Elfvikintie 4, Espoo) on avoinna ma-pe klo 9–15 ja su klo 10–16. Café Elfvik on avoinna viikonloppuisin talon aukioloaikoina. Näyttelyyn ja tapahtumiin on vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Katri Luukkonen, Villa Elfvikin luontotalo, katri.luukkonen@espoo.fi, puh. 043 826 5253
Kuvat
Linkit
Villa Elfvikin luontotalo
Villa Elfvikin luontotalo kuuluu Espoon ympäristö- ja rakennusvalvontakeskuksen ympäristönsuojelun palvelualueeseen.
Ympäristönsuojelun palvelualue edistää ympäristövastuullisuutta Espoossa vaalimalla ja parantamalla luonnon monimuotoisuutta ja toimintakykyä, ennaltaehkäisemällä ja korjaamalla ympäristöhaittoja sekä lisäämällä ympäristötietoisuutta ja kannustamalla vaikuttamaan.
Seuraa meitä somessa:
Instagram: https://www.instagram.com/villaelfvik/
Facebook: https://www.facebook.com/espoonymparistonsuojelu
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Kulttuurilautakunnan päätöksiä 11.2.202512.2.2025 09:53:21 EET | Tiedote
Vuoden ensimmäisessä kokouksessaan kulttuurilautakunta muun muassa hyväksyi kulttuurin tulosyksikön käyttösuunnitelman vuodelle 2025.
Över 120 hektar nya naturskyddsområden i Esbo11.2.2025 09:51:18 EET | Pressmeddelande
Av Esbos landareal är 13 procent naturskyddsområden. Snart blir också Metajärv, Spångkärret, Teirmossen och Vitmossen samt Hynkänlampi naturskyddsområden.
Espooseen yli 120 hehtaaria uusia luonnonsuojelualueita11.2.2025 09:51:18 EET | Tiedote
Espoossa luonnonsuojelualueet kattavat jopa 13 prosenttia kaupungin maapinta-alasta. Suojeltujen alueiden osuus kasvaa entisestään, kun Mätäjärvi, Pitkoskorpi ja Teirinsuo-Vitmossen sekä Hynkänlampi liitetään mukaan suojelualueiden verkostoon.
Esbo ställde upp ambitiösa mål – färdplanen Natursmart Esbo siktar på år 203511.2.2025 09:36:29 EET | Pressmeddelande
Esbo vill ta hand om naturen samtidigt som staden växer. Staden har gjort upp en ambitiös plan och mål för hur vi ska upprätthålla och öka den biologiska mångfalden under de kommande åren. Detta förutsätter ett nytt slags tänkande, verksamhetssätt och samarbete – natursmarthet. Stadsstyrelsen godkände färdplanen vid sitt möte 10.2.2025.
Espoo asetti kunnianhimoiset tavoitteet – Luontoviisas Espoo -tiekartta tähtää vuoteen 203511.2.2025 09:36:29 EET | Tiedote
Espoo haluaa pitää huolta luonnosta samalla, kun kaupunki kasvaa. Kaupunki on tehnyt kunnianhimoisen suunnitelman ja tavoitteet siitä, miten ylläpidämme ja lisäämme luonnon monimuotoisuutta tulevina vuosina. Tämä edellyttää uudenlaista ajattelua, toimintatapoja ja yhteistyötä – luontoviisautta. Kaupunginhallitus hyväksyi tiekartan 10.2.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme