Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Kaupunginhallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseen

Jaa

Helsingin kaupunginhallituksen kevätkausi alkoi 7. tammikuuta. Kokouksessa kaupunginhallitus hyväksyi muun muassa Helsingin työväenopiston Opistotalon julkisivujen ja vesikaton peruskorjauksen hankesuunnitelman.

Helsingin kaupunginhallituksen istuntosali.
Helsingin kaupunginhallituksen kevätkausi alkoi 7. tammikuuta. Kaupunginhallitus kokoontuu yleensä maanantaisin Helsingin kaupungintalolla. Sakari Röyskö

Kalliossa sijaitsevan Helsingin työväenopiston Opistotalon vanha osa on valmistunut vuonna 1927 ja laajennusosa vuonna 1957. Opistotalon vesikatot ja julkisivujen pinnoitteet sekä ikkunat ja ovet ovat merkittävältä osin teknisen käyttöikänsä päässä ja kunnostuksen tarpeessa. Rakennuksen jatkokäytön turvaaminen edellyttää näiden laajamittaista korjausta.

Kaupunginhallituksen hyväksymän Opistotalon julkisivujen ja vesikaton peruskorjauksen hankesuunnitelman mukaan remontin on tarkoitus alkaa kuluvan vuoden toukokuussa ja valmistua vuoden 2026 lopussa. Tavoitteena on, että suurin osa toimipisteen tiloista on koko perusparannuksen ajan työväenopiston käytössä, mutta toimintaa siirretään tarvittavilta osin väistötiloihin.

Opistotalossa vierailee päivittäin yli tuhat opiskelijaa ja asiakasta.

Kaikki kaupunginhallituksen päätökset ja mahdolliset äänestykset löytyvät päätöstiedotteesta. Päätöstiedote julkaistaan kaupunginhallituksen asiakirjat -sivulla.

Johanna Snellman
Viestintäasiantuntija
P. 040 843 09 15
johanna.snellman@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Elintarvikeostot, maksuhäiriödata sekä lasten ja nuorten liikuntaharrastukset tarkentavat kuvaa Helsingin alueiden eriytymisestä14.2.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Helsingin sisäiset alueelliset erot piirtyvät esiin uusissa tietoaineistoissa, joita kaupunki on saanut käyttöönsä yhdessä THL:n kanssa toteutetussa hankkeessa. Tuore raportti esittelee tuloksia ostokäyttäytymistä, maksuhäiriöitä sekä lasten ja nuorten harrastamista ja fyysistä toimintakykyä koskevien tietojen osalta. Erot näkyvät sekä vertailtaessa postinumeroalueiden ääripäitä että tarkasteltaessa alueita niiden sosioekonomisen aseman mukaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye