Fingrid Oyj

Fingrid on päivittänyt arviotaan sähkön riittävyydestä kuluvan talven ajalle: EstLink 2 -yhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä

Jaa

Päivitetyn arvion mukaan Viron ja Suomen välisen EstLink 2 -sähkönsiirtoyhteyden vikaantuminen heikentää sähkön riittävyyttä erittäin kylminä ja tuulettomina talvipäivinä. Mahdollisissa niukkuustilanteissa sähkön käytön hintajouston odotetaan turvaavan sähkön riittävyyttä, eikä sähköstä arvioida syntyvän pulaa kotimaisten voimalaitosten ja siirtoyhteyksien toimiessa normaalisti. Tavanomaisena talvipäivänä vauriolla on vähäisempi merkitys sähkön saatavuuteen ja sähkön arvioidaan Suomessa riittävän.

Kuvan lähteenä mainittava Fingrid Oyj.

Päivitetyn arvion mukaan sähkö tulee keskivertoisena talvipäivänä riittämään sähkön tuotantolaitosten ja sähkönsiirtoyhteyksien toimiessa normaalisti. Sähköä on tarjolla riittävästi, mutta tilanne voi tiukentua aiemmin ennakoitua herkemmin, mikäli tapahtuu useita samanaikaisia voimalaitosten tai siirtoyhteyksien vikaantumisia.

Erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä sähkön tarjonnassa on niukkuutta. Sähköstä ei kuitenkaan arvioida syntyvän pulaa, mikäli siirtoyhteyksissä tai kotimaisissa tuotantolaitoksissa ei tapahdu häiriöitä. Korkean sähkön hinnan odotetaan aktivoivan kulutusjoustoa, mikä on tärkeää sähkön riittävyyden turvaamiseksi. Merkittävien voimalaitosten tai siirtoyhteyksien vikaantumisen seurauksena tai erittäin haastavan säätilan jatkuessa pitkään, tilanne muodostuu kireäksi ja ajoittaiset tehovajeet ovat mahdollisia.

Tyypillisenä talvisena pakkaspäivänä sähköä on EstLink 2 -vauriosta huolimatta riittävästi tarjolla, jos tekniikka toimii luotettavasti. Mikäli säätila muodostuu poikkeuksellisen kylmäksi ja samaan aikaan on tuuletonta, kulutusjouston merkitys sähkön riittävyyden turvaamiseksi muodostuu keskeiseksi", toteaa Fingridin sähköjärjestelmän käytöstä vastaava johtaja Tuomas Rauhala.

Kotimaisen tuotantokapasiteetin arvioidaan olevan keskimääräisenä talvipäivänä 13 600 MW ja erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä 11 800 MW marraskuussa julkaistun arvion tavoin. Erittäin kylmänä ja tyynenä talvipäivänä sähkön saatavuus rajoittaa suurinta mahdollista kulutustehoa, joten arvioitu sähkönkulutus on laskenut erittäin kylmän ja tyynen talvipäivän osalta 450 MW edellisestä arviosta. Tuontikapasiteetissa on huomioitu EstLink 2 -siirtoyhteyden vikaantuminen, minkä seurauksena Viron tuontikapasiteetti on laskenut 650 MW.

Fingrid arvioi sähkön riittävyyttä jatkuvasti ja tiedottaa tilanteen mahdollisesti muuttuessa.

Lisätietoja:
Yksikön päällikkö Mikko Kuivaniemi, puh. 030 395 5188
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi


Faktalaatikko:

EstLink-siirtoyhteydet

Suomen ja Viron välillä on EstLink 1  ja EstLink 2 -tasasähköyhteydet. EstLink 1 -yhteyden siirtokapasiteetti on 350 MW ja EstLink 2 -yhteyden 650 MW. EstLink 2 vaurioitui joulupäivänä 25.12.2024 ja sähkönsiirtoyhteyden korjauksen arvioidaan kestävän usean kuukauden ajan. Korjausaikataulu tarkentuu vahinkojen tarkempien selvitysten valmistuttua.

EstLink-yhteyksillä siirrettiin vuoden 2024 aikana noin 4,2 TWh sähköä. Valtaosan ajasta, lähes 90 % vuoden tunneista, Suomesta vietiin sähköä Viroon. Muuna aikana Virosta tuotiin sähköä Suomeen ja 400 tunnin ajan tuontia oli molemmilla yhteyksillä. Talvikaudella tyypillisesti Virosta tuodaan sähköä Suomeen tilanteissa, joissa Suomessa sähkön kysyntä on korkea, tarjonta niukkaa ja hinta keskimääräistä korkeampi. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi kylmät ja vähätuuliset talvipäivät.

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.

Fingrid välittää. Varmasti. 
www.fingrid.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj

Fingridin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle 202531.1.2025 15:00:00 EET | Tiedote

Fingrid Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle 2025, että yhtiökokous päättäisi seuraavasti: 1. Hallituksen jäsenten lukumäärä ja kokoonpano Osakkeenomistajien nimitystoimikunta ehdottaa Fingridin hallituksen jäsenten jäsenmääräksi viisi (5) ja että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen Leena Mörttinen, Jero Ahola, Anne Jalkala ja Mikko Mursula toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Nykyisistä hallituksen jäsenistä Hannu Linna ei ole käytettävissä uutta hallitusta valittaessa. Nimitystoimikunta täydentää ehdotustaan valittavista hallituksen jäsenistä, kun ehdokas on nimetty ja tarvittavat hyväksymisprosessit on saatettu päätökseen. Lisäksi ehdotetaan, että nykyisistä hallituksen jäsenistä Leena Mörttinen valitaan uudelleen hallituksen varapuheenjohtajaksi. Nimitystoimikunta täydentää ehdotustaan valittavasta hallituksen puheenjohtajasta, kun ehdokas on nimetty ja valintaan vaikuttavat hyväksymisprosess

Sähkövarastojen verkkoliityntöjen väliaikainen rajoitus poistuu länsirannikolla Vaasan eteläpuolella30.1.2025 09:51:17 EET | Tiedote

Fingrid poistaa rajoituksen sähkövarastoiden sähköverkkoon liittämisestä länsirannikolla Vaasan eteläpuolen osalta 1.2.2025 alkaen. Rajoitus voidaan poistaa suunniteltua aiemmin, koska suuntaajavaltaisen sähköjärjestelmän toiminnan varmistamiseksi on kehitetty uusia menetelmiä ja yhdessä asiakkaiden kanssa on määritetty sähkövarastojen toiminnallisuudet, joilla tuetaan sähköjärjestelmän toimintaa. Sähkövarastot tarjoavat sähköjärjestelmälle joustoa, ja niiden sijainnilla on sähköverkolle suuri merkitys.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye