Pohjois-Savon ELY-keskus

Ylä-Savon ja Siilinjärven liikenneturvallisuudessa huomioidaan erityisesti koulujen saattoliikenne, nuoret, ikäihmiset ja liikennesäännöt

Jaa

Juuri valmistuneessa Ylä-Savon ja Siilinjärven liikenneturvallisuussuunnitelmassa kehitystyötä tehdään aktiivisella viestinnällä ja vaikuttamistyöllä. Kuntien liikenneturvallisuusryhmillä on ollut iso rooli suunnitelman kehittämisessä.

Liikenneturvallisuussuunnitelman tavoitteena on kehittää liikenneturvallisuustyötä ja aktivoida kuntien liikenneturvallisuusryhmien toimintaa.

"Liikenneturvallisuus pyritään saamaan osaksi jokaisen kuntalaisen arkeen vaikuttavia asioita, neuvolasta koulujen kautta työelämän arkiliikuntaan. Vanhemmilla on suuri vastuu lasten liikennekäyttäytymisen kasvatusmalleina ja varsinkin lasten turvalliseen kuljettamiseen tulisi entistä enemmän kiinnittää huomiota. Tämän työn kautta saavat kunnat eväitä niin neuvolatyöhön, kuin myös työkaluja ikäihmisten ajoterveysasioihin, konkreettisia liikenneratkaisuja unohtamatta", liikenneturvallisuusasiantuntija Tanja Seppänen Pohjois-Savon ELY-keskuksesta kertoo.

Liikenneturvallisuussuunnitelmaan valittiin neljä teemaa liikenneturvallisuustyön painopistealueiksi, jotka koettiin suunnittelualueella tärkeiksi: ​ikäihmiset​, nuoret​, liikennesäännöt (erityisesti väistämissäännöt ja liikennesääntöjen tuntemuksen ylläpitäminen)​ sekä koulujen saattoliikenne.

Kehittämistyötä liikenneympäristön toimenpidesuunnitelmien avulla

Työssä laadittiin kuntiin konkreettiset liikenneympäristön toimenpidesuunnitelmat. Niiden avulla kuntien ja ELY-keskuksen on vaivatonta edistää liikenneympäristön turvallisuutta parantavia toimenpiteitä vuosittaisen rahoitustilanteen puitteissa. Toimenpiteet liittyvät muun muassa suojateiden turvallisuuden parantamiseen, liittymäjärjestelyiden kehittämiseen, näkemien parantamiseen ja koulujen saattoliikennejärjestelyiden kehittämiseen. Liikenneympäristön kohteiden määrittelyssä ja painopistealueiden valinnassa hyödynnettiin kuntalaisille ja liikenneturvallisuusryhmille suunnattuja kyselyitä

Ylä-Savon ja Siilinjärven liikenneturvallisuussuunnitelma

Suunnitelma laadittiin Iisalmeen, Kiuruvedelle, Lapinlahdelle, Rautavaaraan, Siilinjärvelle, Sonkajärvelle ja Vieremälle. Työn tilaajina toimivat Pohjois-Savon ELY-keskus ja alueen kunnat. Suunnitelman laatimisesta vastasi rakennetun ympäristön asiantuntijayritys Sitowise Oy. Vastaavanlaisia suunnitelmia laaditaan muissakin Itä-Suomen kunnissa, ja niitä päivitetään noin 5 vuoden välein.

Ylä-Savon ja Siilinjärven liikenneturvallisuussuunnitelman pysyvä osoite on Ylä-Savon ja Siilinjärven liikenneturvallisuussuunnitelma - Doria.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Pohjois-Savon ELY-keskus
Liikenneturvallisuusasiantuntija Tanja Seppänen
puh. 0295 026 762, tanja.seppanen@ely-keskus.fi

Iisalmen kaupunki
Kaupungininsinööri Jyrki Könttä
puh. 040 588 9022, jyrki.kontta@iisalmi.fi

Kiuruveden kaupunki
Tekninen johtaja Kimmo Karoluoto
puh. 050 475 7496, kimmo.karoluoto@kiuruvesi.fi

Lapinlahden kunta
Kuntatekniikkapäällikkö Miikka Hietanen
puh. 040 488 3711, miikka.hietanen@lapinlahti.fi

Rautavaaran kunta
Tekninen johtaja Jaakko Hintikka
puh. 040 860 8216, jaakko.hintikka@rautavaara.fi

Siilinjärven kunta
Kunnossapitopäällikkö Teija Savolainen
puh. 044 740 1526, teija.savolainen@siilinjarvi.fi

Sonkajärven kunta
Tekninen johtaja Ville Kamaja
puh. 040 675 0042, ville.kamaja@sonkajarvi.fi

Vieremän kunta
Tekninen johtaja Mikko Kajanus
puh. 0400 370 112, mikko.kajanus@vierema.fi

Sitowise Oy
Projektipäällikkö Hanna Puolimatka
040 765 7391, hanna.puolimatka@sitowise.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus

Pohjois-Savon ilmastopäästöt ovat laskeneet 15 vuodessa yli 40 % – Sähköntuotannon puhdistuminen leikkaa energiasektorin päästöjä19.3.2025 10:29:46 EET | Tiedote

Pohjois-Savon ilmastokatsauksesta 1/2025 käy ilmi, että kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet 41 % vuosina 2007–2023. Suomen ympäristökeskuksen julkaisemien tietojen mukaan Pohjois-Savon kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2023 olivat 1630 kt CO2-ekv*. Vuosina 2007–2023 kokonaispäästöt ovat laskeneet 41 % ja asukaskohtaiset päästöt 39 %. Vuoden 2023 aikana ilmastopäästöt laskivat 6 %.

Savonlinnan seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat kirittävät kuntia kohti liikenneturvallisuuden nollavisiota13.3.2025 10:52:04 EET | Tiedote

Savonlinnan seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat ovat valmistuneet. Kuntakohtaisissa suunnitelmissa on esitetty toimenpiteitä, joiden avulla liikenneturvallisuustilannetta voidaan parantaa kohti pitkän aikavälin tavoitetta: Kaikki liikennemuodot ovat vuoteen 2050 mennessä niin turvallisia, ettei kenenkään tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Kestävien liikkumismuotojen osuuden kasvulla tuetaan liikenneturvallisuustavoitteiden saavuttamista.

Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 26.2.202526.2.2025 11:10:34 EET | Tiedote

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,01. Taso on edelleen tasan ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvossa. Helmikuussa Kallaveden pinta on laskenut pitkäaikaiskeskiarvon tahdissa 5 cm. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä. Tässä vaiheessa talvea pinnankorkeuden ei anneta nousta isosti, vaikka lunta on maastossa ajankohtaan nähden vähän. Toistaiseksi tämä meneillään oleva sulamiskausi ei ole näkynyt järvien pinnoissa mitenkään, joten vedeksi sulanut lumi on pidättynyt maaston painanteisiin. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet leutoon säähän nähden yllättävän pieniä. Nilsiän reitin säännöstellyt vedenpinnat ovat kesimääräistä korkeammalla ja Juojärven pinta keskimääräistä matalammalla, mutta kaikki vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa. Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 21 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,90. Helm

Vapaaehtoinen metsien ja soiden suojelu kiinnosti Pohjois-Savossa - Uusia luonnonsuojelualueita liki 650 hehtaaria26.2.2025 09:21:19 EET | Tiedote

Viime vuonna 2024 uusia luonnonsuojelualueita perustettiin Pohjois-Savoon yhteensä 635 hehtaaria. Suojelua toteutetaan perustamalla pysyviä yksityisiä suojelualueita ja hankkimalla alueita valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin. Suojelusta maksettavat rauhoituskorvaukset ja kauppahinnat ovat yksityisille maanomistajille verotonta tuloa. Helmi- ja METSO -ohjelmat ovat maanomistajille vapaaehtoisia. Lisäksi liito-oravan suojelua toteutettiin määräaikaisin sopimuksin kahdeksan hehtaarin alalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye