Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Tuhkarokkoon sairastunut matkusti laivalla Tallinnasta Helsinkiin 7.1. – THL ohjeistaa samalla vuorolla matkustaneita

Jaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tietojen mukaan tuhkarokkoon sairastunut henkilö on matkustanut Tallinnasta Helsinkiin Eckerö Linen M/s Finlandia -laivalla tiistaina 7. tammikuuta klo 18:30–21.

Laivamatkan ajan tuhkarokkoon sairastunut henkilö oleskeli hytissään eikä liikkunut laivalla tulonsa ja poistumisensa lisäksi. On mahdollista, että henkilö on lyhyiden siirtymisten aikana tartuttanut tuhkarokkoa. Riski tartunnoille on kuitenkin hyvin pieni.

THL ohjeistaa samassa laivassa matkustaneita

Eckerö Line ottaa erikseen yhteyttä matkustajiin ja laivan työntekijöihin, jotka olivat sairastuneen kanssa samalla M/s Finlandian laivavuorolla 7.1. klo 18:30–21. THL:n ohjeen mukaisesti heitä kehotetaan tarkistamaan, että oma ja perheenjäsenten tuhkarokkosuoja on kunnossa.

THL:n ohjeen mukaan:

  • Kaksi aikaisemmin saatua tuhkarokko- tai MPR-rokotetta antaa hyvän suojan tuhkarokkoa vastaan.
  • Tuhkarokon sairastanut ei tarvitse rokotusta.
  • Jos lapsi on saanut rokotusohjelman mukaisesti ensimmäisen annoksen rokotetta, toista annosta ei tarvitse aikaistaa.
  • Rokottamattomien lasten vanhempia, rokottamattomia aikuisia, rokottamattomia raskaana olevia ja immuunipuutteisia (vastustuskyky voimakkaasti alentunut) kehotetaan ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä omaan terveyskeskukseen tilanteen arvioimiseksi.
  • Henkilöä, jonka rokotussuoja on vajaa, suositellaan ottamaan yhteyttä omaan terveyskeskukseen rokotussuojan täydentämiseksi. MPR-rokotus on kaikille maksuton. 

Tuhkarokkoon sairastuneen ensioireita ovat korkea kuume, hengitystieoireet ja usein silmän sidekalvotulehdus. Ihottuma alkaa 3–5 vuorokauden kuluttua kuumeesta ja kestää runsaan viikon.

Jos matkustajalle tulee tuhkarokkoon sopivia oireita kolmen viikon kuluessa matkan jälkeen, hänen tulee ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen ensin puhelimitse tarkempien toimintaohjeiden saamiseksi.

Tuhkarokko tarttuu helposti

Tuhkarokko on poikkeuksellisen tarttuva sairaus. Se tarttuu huoneilman välityksellä ja tartuntaan voi riittää samassa tilassa oleskelu.

Tuhkarokkoon sairastunut on tartuttava neljä vuorokautta ennen ihottumaa (eli jo vuorokauden ennen ensioireita) ja neljä vuorokautta ihottuman puhkeamisen jälkeen.

Kaksi tuhkarokko- tai MPR-rokoteannosta antaa hyvän suojan tautia vastaan. Suurimmalla osalla ennen vuotta 1965 syntyneistä on sairastetun taudin antama suoja. MPR-rokotus on kaikille maksuton osana kansallista rokotusohjelmaa, ja suojaa myös sikotaudilta ja vihurirokolta.

Tuhkarokko voi olla vakava sairaus iästä riippumatta kenelle tahansa. Etenkin vastustuskyvyltään heikentyneelle tuhkarokko voi olla vaikea, jopa kuolemaan johtava tauti.

Lisätietoja 

Tuhkarokko (THL) 

Tartuntatautilääkäri
THL
puh. 029 524 8557
tartuntatautilaakari@thl.fi

Mia Kontio
johtava asiantuntija
puh. 029 524 8365
etunimi.sukunimi@thl.fi

Eeva Ruotsalainen
apulaisylilääkäri
HUS
puh. 050 427 9117
etunimi.sukunimi@hus.fi

Avainsanat

Tietoa julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL ja viisi muuta eurooppalaista kansanterveyslaitosta: Yhdysvaltojen lähtö WHO:sta haastaisi Euroopan maita ottamaan johtavan roolin järjestössä15.2.2025 07:45:00 EET | Tiedote

THL:n sekä viiden muun eurooppalaisen kansanterveyslaitoksen johtajat ovat julkaisseet avoimen kirjeen Maailman terveysjärjestön WHO:n puolesta arvostetussa Lancet-tiedelehdessä. Kirjeen mukaan Yhdysvaltojen mahdollinen vetäytyminen WHO:sta haastaa Euroopan maat ottamaan nopeasti aiempaa merkittävästi suuremman roolin järjestössä. Euroopan maiden tulisi paitsi rahoittaa WHO:ta nykyistä enemmän, myös lähettää järjestöön asiantuntijoita. Kirjeen ensimmäinen allekirjoittaja on THL. Muut kirjoittajat edustavat Norjan, Tanskan, Ranskan, Itävallan ja Portugalin kansanterveyslaitoksia. ”Vaikka Yhdysvaltojen päätös on toteutuessaan hyvin valitettava, se on myös mahdollisuus. Se antaa Euroopan maille erinomaisen paikan ottaa johtajuutta maailmanlaajuisessa terveyspolitiikassa”, sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti tammikuun lopulla, että maa vetäytyy WHO:sta vuoden 2026 alussa. Sittemmin Trump on myös väläyttänyt harkitsevansa jäsenyyttä uudelleen

THL viikolla 7/20256.2.2025 15:25:33 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 6.2. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Verkkouutiset ke 12.2. Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja terveyden tasa-arvo on päättäjän arvovalinta. Julkaisemme suositukset, miten kunta- ja hyvinvointialueiden päättäjät, luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat voivat edistää alueensa lasten ja nuorten hyvinvointia ja terveyttä kaikilla palvelualueilla. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)thl.fi, puh. 029 524 7678 Blogit ma 10.2. Naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta. Kirjoittajat: Sini Stolt, johtava asiantunt

THL viikolla 6/202530.1.2025 15:43:34 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 30.1. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://www.thl.fi/fi/ajankohtaista/tapahtumat/tapahtumakalenteri THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet ti 4.2. Ketkä toimeentulotukea saavat, miksi ja miten viimesijaista turvaa voitaisiin uudistaa? Julkaisemme toimeentulotuesta kattavan raportin, joka tarjoaa myös useita ehdotuksia viimesijaisen turvan uudistamiseen. Avoin julkistuswebinaari 4.2. klo 13-14.30 Lisätiedot ja materiaalipyynnöt: piritta.rautavuori(at)thl.fi, puh. 029 524 7120 Verkkouutiset pe 31.1. Terveyden edistämisen määrärahaa saavat hankkeet on valittu. Lisätietoja: johanna.leinonen(at)th

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye