Hammashoidon asiakkaiden tietoja on katsottu ilman syytä
Helsingin suun terveydenhuollossa on tullut loppuvuodesta 2024 ilmi, että viisi työntekijää on katsonut asiakkaiden tietoja ilman perusteltua syytä. Tietoturvaloukkauksesta ilmoitetaan kirjeitse henkilöille, joita se koskee.
Tietoturvaepäily heräsi, kun yksi terveydenhuollon työntekijä pyysi lokakuussa omat lokitietonsa. Lokitiedot kertovat, ketkä ovat käsitelleet asianomaisen tietoja asiakas- ja potilastietojärjestelmissä.
Viestimme aiemmin (5.11.2024), että hammashoitaja oli katsonut työkaverinsa ja muidenkin asiakkaiden henkilö- ja terveystietoja luvatta. Tietoturvaloukkauksen laajuus on nyt huolellisen selvityksen jälkeen tiedossa. Kyseinen hammashoitaja on katsellut perusteetta noin 2000 henkilön tietoja.
Tämän selvityksen yhteydessä kävi ilmi, että neljä muutakin hammashoidon työntekijää on katsonut asiakkaiden tietoja luvatta. Tämänhetkisen tiedon perusteella he ovat katsoneet perusteetta noin 1000 henkilön tietoja.
Selvityksessä ei ole tullut ilmi, että asiakkaiden tietoja olisi käytetty väärin, esimerkiksi levitetty eteenpäin. Tapahtunut on kuitenkin erittäin valitettavaa asiakkaiden kannalta.
Helsingin hammashoito on käynyt tapahtuneen vuoksi lävitse asiakastietojen käsittelyyn liittyvää ohjeistusta ja tehostanut omavalvontaa välittömästi ensimmäisen tapahtuman jälkeen. Tämän lisäksi henkilöstön tietoturvakoulutusta on lisätty.
Tietoturvaloukkaukset selvitetään huolellisesti
Tietoturvaloukkausten tultua ilmi, niiden selvittäminen aloitettiin hammashoidossa välittömästi. Ne käsitellään Helsingin kaupungin tietoturvaloukkauskäytännön mukaisesti.
Esihenkilöt ovat käynnistänyt tietoturvaloukkauksia tehneiden työntekijöiden kanssa tarvittavat työsuhteisiin liittyvät toimenpiteet. Nämä työntekijät eivät enää työskentele Helsingin kaupungilla.
Helsingin kaupunki on tehnyt tietoturvaloukkauksista ilmoituksen tietosuojavaltuutetun toimistoon sekä sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoon Valviraan. Kahdesta ensimmäisestä tietoturvaloukkauksesta on tehty tutkintapyynnöt poliisille. Myös muista tapauksista tehdään tutkintapyynnöt, kun hammashoidon selvitykset näihin tapauksiin liittyen valmistuvat.
Tietoturvaloukkauksesta ilmoitetaan asianosaisille
Helsingin hammashoito on lähettänyt marraskuusta alkaen tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen henkilöille, joita asia koskee. Ilmoituksessa kerrotaan myös mistä he saavat lisätietoa ja tukea.
Lisätietoja
Sebastian Kaste, johtajahammaslääkäri, p. 09 310 25590, sebastian.kaste@hel.fi
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan päätöstiedote 11.2.11.2.2025 18:31:09 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 11. helmikuuta 2025. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelu ennätyksellisen korkealla10.2.2025 11:31:17 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen suosittelua mittaava indeksi (NPS) nousi vuonna 2024 ennätyksellisen korkeaksi. Suositteluindeksi oli 64, joka on paras tulos mittaushistorian 2018–2024 aikana. Korkeimmat suosittelulukemat saimme sisätautien poliklinikalla, palvelukeskuksissa ja perhekeskuksissa.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 11.2. kokouksen ennakkotiedote7.2.2025 12:31:41 EET | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla kokous on tiistaina 11. helmikuuta klo 16.15. Lautakunta käsittelee muun muassa uusien ambulanssien hankintaa.
Parannamme yhteyden saamista ja hoitoon pääsyä Helsingin terveysasemilla7.2.2025 08:27:48 EET | Tiedote
Helsingin terveysasemilla on vuosittain lähes kaksi miljoonaa asiointia. Sähköinen asiointi on lisääntynyt, mutta myös puheluja tulee paljon. Olemme ottaneet käyttöön uuden takaisinsoittojärjestelmän, joka auttaa puhelujen hallinnassa. Lisähenkilöstöä on tulossa niille terveysasemille, joilla odotusajat ovat pisimmät. Myös omatiimimalli laajenee kaikille terveysasemille. Valtaosa terveysasemilla asioineista on tyytyväisiä saamaansa palveluun.
Valtakunnallinen #OlenTukena-kampanja tuo esiin tukihenkilötoiminnan positiiviset vaikutukset lasten ja nuorten hyvinvointiin ja elämään5.2.2025 14:57:42 EET | Tiedote
#OlenTukena-kampanjaa vietetään 10.–16.2.2025. Viikon aikana tukihenkilöiden, tukiperheiden ja aikuiskavereiden tarinoita jaetaan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #OlenTukena, #JagStöder ja #IamSupporting.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme