Aluehallitus hyväksyi erityisryhmien asumisen vuokrauksen periaatteet ja palautti uudelleen valmisteltavaksi vammaispalvelulain myöntämisperusteet
Aluehallitus päätti erityisryhmien asumisen vuokrauksen periaatteiden yhdenmukaistamisesta. Vuokrien vuosittainen korotus ei ylitä seitsemän prosentin tai 40 euron korotusta kuukausivuokraan. Uuden vammaispalvelulain mukaiset myöntämisperusteet palautettiin uudelleen valmisteltavaksi, jotta vammaisneuvoston näkemyksiin voidaan paremmin perehtyä.
Aluehallitus päätti erityisryhmien asumisen vuokrauksen yhdenmukaisista periaatteista. Tähän asti vuokrat ovat olleet eri kunnissa erisuuruisia ilman lainmukaista perustetta, ja hyvinvointialue on maksanut kompensaatiota noin 7,6 miljoonaa euroa. Yhdenvertaiseen tilanteeseen pyritään yleisen vuokrakäytännön mukaisilla kohtuullisilla korotuksilla lähivuosien aikana.
Erityisryhmien ara-rahoitteisten asuntojen vuokrat perustuvat omakustannusperiaatteeseen ja lainsäädäntö ohjaa vuokranmääritystä. Vapaarahoitteisten asuntojen vuokratulojen tulee vastata asumiseen käytettävistä tiloista ja yhteistiloista hyvinvointialueelle aiheutuvia kustannuksia. Vuokratasoa ohjaavat muun muassa Kelan ja toimeentulotuen enimmäisasumismenot, sijainti, valmistumisvuosi, kunto, varustelutaso ja käyttäjäryhmä sekä sen kohteelle asettamat toiminnallisuusvaatimukset. Periaatteita sovelletaan myös asumispalvelujen ostopalveluissa.
Aluehallitus päätti yksimielisesti, että vuokrasopimuksia uusittaessa huomioidaan mahdollisen vuokrankorotuksen kohtuullisuus siten, että vuosittainen korotus ei ylitä 7 prosentin tai 40 euron korotusta kuukausivuokraan. Lisäksi aluehallitus linjasi, että jos vuokran korotus tarkoittaisi sitä, että henkilö joutuu maksamaan osan vuokrastaan toimeentulotuen perusosasta, on hyvinvointialueen tarjottava asiakkaalle halvempaa asuntoa.
Hallintosääntömuutoksia esitetään aluevaltuustolle
Aluehallitus hyväksyi osaltaan hallintosääntömuutokset, jotka kytkeytyvät hyvinvointialueen organisaatiorakenteen arviointiin ja uudistamiseen. Esimerkiksi strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueella toimialuerakenteesta siirrytään vastuualueisiin, ja nykyisiä vastuualueita yhdistetään. Aluevaltuusto päättää hallintosäännön muutoksista. Aluehallitus päätti yksimielisesti esittää aluevaltuustolle myös, että aluehallituksen varsinaiset ja varajäsenet nimettäisiin uudelleen valtuustokauden puolivälissä.
Aluehallitus merkitsi maanantaina tiedoksi myös kuluvan vuoden valtion rahoitusosuuden, joka on 2 509 110 838 euroa. Se on noin 1,8 miljoonaa euroa enemmän kuin vuoden 2025 talousarviossa oli ennakoitu. Rahoitukseen ovat vaikuttaneet keskeneräinen ajokorttitarkastuksia koskeva käsittely sekä vammaispalvelulain uudistuminen.
Hallitus myönsi eron Maija-Sofia Ulmaselle (Vapauden liitto) aluevaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä. Veikko Vallinin (ps) tilalle varsinaiseksi jäseneksi konserni- ja toimitilajaostoon valittiin Veli-Matti Ahtiainen ja varajäseneksi Lisa Wesin.
Hallitus jätti aikataulusyistä pöydälle julkisuuslain mukaista ratkaisuvaltaa ja tarkastuslautakunnan väliarviointiraporttia koskevat pykälät.
Yhteyshenkilöt
Hiltunen Kari-MattiAluehallituksen puheenjohtaja
Puh:050 554 8532karimatti@me.comSand JuhaniVs. hyvinvointialuejohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialueen uusi asumispalveluyksikkö tuottaa myös etäturvakotipalvelua6.2.2025 17:33:01 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue avaa uuden naiserityisen asumispalveluyksikön keväällä 2025. Asumispalveluyksikkö on toteutuessaan kansallisesti ainutlaatuinen keskittymä väkivalta- ja kriisityön sekä mielenterveys- ja päihdekuntoutumisen osaamista.
Lasten- ja nuorisopsykiatrian rakennustyömaa on käynnistynyt Tays Keskussairaalan alueella6.2.2025 13:53:14 EET | Tiedote
Tays Keskussairaalan alueelle rakennetaan lasten- ja nuorisopsykiatrian uudisrakennusta osana Taysin uudistamisohjelmaa. Rakennustyöt ovat käynnistyneet uudisrakennuksen tontilla sijaitsevan Y-talon purkutöillä.
Digipalveluiden luvut 2024 – pirkanmaalaiset ovat ottaneet digitaaliset palvelut omakseen6.2.2025 09:55:56 EET | Tiedote
Digitaalinen asiointi lisääntyi vuonna 2024 kaikissa Pirkanmaan hyvinvointialueen digipalveluissa. Lähes puolet pirkanmaalaisista on jo rekisteröitynyt OmaPirha-palveluun.
Aluehallitus ja -valtuusto 10. helmikuuta – seuraa valtuustoa suorana verkossa5.2.2025 15:40:51 EET | Tiedote
Maanantaina 10.2. kokoontuvat sekä aluehallitus että aluevaltuusto.
Hyvinvointialueen valvontayksiköllä 662 omaa ja ostopalvelujen valvontatapahtumaa – vakavia poikkeamia alle kuusi prosenttia3.2.2025 15:48:13 EET | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue valvoo järjestämisvastuunsa vuoksi sekä omien että ulkopuolelta hankittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen laatua ja lainmukaisuutta. Viime vuonna valvontayksiköllä oli yhteensä 662 ohjaus- ja valvontatapahtumaa, joista pääosa etukäteen suunniteltuja. Niistä kirjattiin eri tasoisia poikkeamia, kehittämissuosituksia ja positiivisia havaintoja. Suunnitelmallisen valvonnan lisäksi tuli ilmoituksia myös epäkohdista esimerkiksi aluehallintovirastoilta ja omalta henkilöstöltä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme