Kustantamo S&S

Arvid Lydecken -palkinto Huolisyöpölle

Jaa

Suomen lasten- ja nuortenkirjailijat ry:n palkintoraati on valinnut Arvid Lydecken -palkinnon saajaksi Petra Heikkilän teoksellaan Huolisyöppö. Kirjan on kuvittanut Mirkka Eskonen. Tekijöiden ensimmäinen yhteinen kuvakirja kertoo kekseliäästi ja lämpimästi lapsen arjen huolista, ja se on myös Runeberg Junior -ehdokkaana.

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti: 

"Esikoululainen Nemo on kutsuttu kaverisynttäreille. Mitä antaa lahjaksi, kun kaikki rahat menevät lahjapaperiin eikä äidistä ole apua.  Nemo keksii tehdä tyhjästä rahapussista huolisyöpön, sellaisen minne voi kätkeä paperille kirjoitetut huolet.  Äidilläkin on sellainen, joskin isomman kokoinen. Huolisyöppö on lämminhenkinen kertomus lapsen kekseliäisyydestä hankalassa tilanteessa. Aikuisen ja lapsen huolet ovat eri tasoilla, mutta Nemolla on ratkaisuja molempiin.  Kirjassa työstetään vaikeita asioita, mutta mukana on iloa pienistä asioista sekä toiveikkuutta."

Petra Heikkilä (s. 1976) on taiteen moniottelija, joka rakastaa kirjoittamista, maalaamista ja kuvataidekasvatusta. Heikkilän 2000-luvun alussa kirjoittamat ja kuvittamat lastenkirjat toivat aikoinaan Finlandia Junior -ehdokkuuden, Adventure-kuvituspalkinnon, Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallisen finalistisijan ja yhden japaninkielisen käännöksen. Nykymaailman haasteet ovat saaneet Heikkilän tarttumaan taas kynään, tällä kertaa realistisempaan sävyyn ja keskittyen vain tekstiin.

Mirkka Eskonen (s. 1982) on Helsingissä asuva ja lapsuutensa Kerimäellä viettänyt kuvittaja. Hän on valmistunut Taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta. Kuvittajana häntä inspiroi arkielämän havainnointi piirtämällä. Myös erilaiset kollaasitekniikat ja puupiirros kuuluvat hänen lempitekniikoihinsa. Eskosen kuvittamia kirjoja on valittu Vuoden kauneimpien kirjojen kokoelmaan sekä Rudolf Koivu-palkinnon finalistiksi. Hänen kuvituksiaan on ollut esillä myös Bolognan lastenkirjamessujen näyttelyssä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Kustantamo S&S

Kustantamo S&S
Snellmaninkatu 13
00170 Helsinki

https://kustantamo.sets.fi/

Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S

Helsinki Litiin saapuva Louise Kennedy nousi esikoisromaanillaan yli 50-vuotiaana kirjallisuuden maailmankartalle14.2.2025 11:57:27 EET | Tiedote

Irlantilaisen Louise Kennedyn Rikkomuksia kuvaa nuoren katolisen naisen ja vanhemman protestanttimiehen suhdetta raastavan jakautuneessa Pohjois-Irlannissa 1970-luvulla. Ihastuneen vastaanoton saanut romaani voitti muun muassa Irish Book Awardin ja oli Women's Prize for Fiction -ehdokas. Kirja ilmestyy suomeksi 18.2. Sen on suomentanut Maija Heikinheimo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye