KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta
Yhteisö A oli B L.P. -rahaston äänetön yhtiömies. B L.P. oli puolestaan C L.P. -rahaston äänetön yhtiömies. Kumpikin rahasto oli verotuksellisesti läpivirtaava. C L.P. omisti D Company -nimisen yhtiön koko osakekannan. D Company oli katsottu A:n väliyhteisöksi.
Asiassa oli ratkaistavana, oliko A:lle vahvistettavasta osuudesta B L.P:n tuloon, siltä osin kuin se muodostui välillisesti D Companyn jakamasta osingosta, vähennettävä se määrä, joka A:n tuloverotuksessa oli otettu veronalaisena tulona lukuun D Companylta saatuna väliyhteisötulona samana tai viitenä edellisenä verovuotena.
Väliyhteisölain 4 §:n 2 momentin sanamuoto sinänsä puolsi tulkintaa, jonka mukaan A:n D Companysta saamaa väliyhteisötuloa ei voitaisi ottaa lukuun A:lle B L.P:lta vahvistetun tulo-osuuden veronalaisen määrän vähennyksenä. Suomen tuloverojärjestelmän yleinen periaate kuitenkin oli, että sama rahanarvoinen etuus luetaan vain kerran verovelvollisen veronalaiseen tuloon. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että sama yleinen periaate oli otettava huomioon, kun sovellettiin väliyhteisölain säännöksiä. Tätä tulkintaa puolsi myös mainitun lain esitöissä oleva toteamus siitä, että lain 4 §:n tarkoitus on välttää taloudellinen kahdenkertainen verotus.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että väliyhteisölain 4 §:n 2 momentista ilmenevää periaatetta oli sovellettava myös A:lle vahvistettavaan osuuteen B L.P:n tulosta. Tämän vuoksi A:n osuus B L.P:n tuloon, siltä osin kuin se muodostui välillisesti D Companyn jakamasta osingosta, oli A:n veronalaista tuloa vain siltä osin kuin se ylitti määrän, joka D Companyn tulosta oli samana tai viitenä edellisenä verovuonna luettu A:n väliyhteisötuloksi.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee tietosuojaa26.3.2025 09:32:05 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei asiassa saadusta selvityksestä ollut ilmennyt, että Liikennevakuutuskeskus olisi järjestelmällisesti toiminut yleisen tietosuoja-asetuksen käsittelyn kohtuullisuutta, tietojen minimointia tai sisäänrakennettua ja oletusarvoista tietosuojaa koskevien säännösten vastaisesti hankkiessaan potilastietoja korvausasioiden ratkaisemiseksi. Hallinto-oikeuden päätöstä, jolla se oli kumonnut tietosuojavaltuutetun ja seuraamuskollegion päätökset, ei siten lopputulokseltaan muutettu.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kansainvälistä verotusta25.3.2025 09:30:45 EET | Päätös
Suomessa rajoitetusti verovelvollinen Euroopan talousalueen ulkopuolisen valtion A keskuspankki omisti suomalaisten julkisesti noteerattujen yhtiöiden osakkeita. Asiassa oli ratkaistavana, katsottiinko valtion A keskuspankin rinnastuvan tulon perusteella suoritettavasta verosta vapautettuun Suomen Pankkiin siten, että lähdeveron periminen sen Suomesta julkisesti noteeratuilta yhtiöiltä saamista osingoista muodostaisi Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 63 artiklassa tarkoitetun kielletyn pääomien vapaan liikkuvuuden rajoituksen.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee virkamiehen tehtävään määräämistä21.3.2025 10:19:59 EET | Päätös
Viranomaisessa oli sisäisen haun jälkeen tehty päätös A:n määräämisestä johtavaan tehtävään. Hallinto-oikeus oli jättänyt tehtävää myös hakeneen B:n valituksen tutkimatta siitä syystä, että lain mukaan tehtävään määräämistä koskevaan päätökseen, johon virkamies on antanut suostumuksensa, ei saanut hakea muutosta valittamalla.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee arvonlisäverotusta19.3.2025 10:20:48 EET | Päätös
Yhtiöllä oli oikeus saada arvonlisäverolain 131 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisena palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä arvonlisävero, jos hankinta liittyi sen rahoituspalvelun myyntiin elinkeinonharjoittajalle, jolla oli liiketoiminnan kotipaikka Euroopan unionin ulkopuolella. Merkitystä ei ollut sillä, että tällaisella ostajalla oli mahdollisesti kiinteä toimipaikka unionin alueella.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ympäristölupaa (meluilmoitus)4.3.2025 10:28:50 EET | Päätös
Yara Suomi Oy:lle oli myönnetty ympäristölupa kiertovesialtaan rakentamiseen ja käyttöön osana ympäristölupapäätöksessä tarkoitettua toimintaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme