KHO:n ennakkopäätös, joka koskee elinkeinotulon verotusta
Yhteisö A oli oikeutettu vähintään 25 prosenttiin ulkomaisen B-rahaston voitosta. B-rahasto oli rajoittamattomalle piirille suunnattu avoin ja vaihtuvapääomainen trustimuotoinen sijoitusrahasto. Rahaston harjoittama varsinainen sijoitustoiminta vastasi pitkälti kotimaisen sijoitusrahaston toimintaa.
Asiassa oli kysymys siitä, oliko B-rahastoa pidettävä A:n väliyhteisönä. Arvioitavaksi tuli, oliko B-rahaston katsottava väliyhteisölaissa edellytetyllä tavalla tosiasiallisesti harjoittavan asuinvaltiossaan taloudellista toimintaa.
Väliyhteisölain säännöksiä oli tulkittava niin, että ne täyttävät veronkiertodirektiivissä 2016/1164/EU (ATAD) asetetut vähimmäisvaatimukset. Jotta B-rahastoa ei pidetty A:n väliyhteisönä, sen tuli ATAD:n suomenkielisen kieliversion mukaan harjoittaa merkittävää taloudellista toimintaa, johon liittyy henkilöstöä, laitteita, varoja ja tiloja. Kun kuitenkin otettiin huomioon ATAD:n eri kieliversioissa käytetyt ilmaisut, jo sellaista väliyhteisölain tulkintaa, jossa edellytetään todellisen taloudellisen toiminnan harjoittamista, oli pidettävä ATAD:n mukaisena. B-rahaston toimintaa oli korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä tarkemmin ilmenevin perusteluin pidettävä väliyhteisölain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuna taloudellisena toimintana.
Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.
Kort referat på svenska
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäasiantuntija / kommunikationsexpertkorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee luonnonsuojelulain mukaista poikkeuslupaa6.2.2025 09:37:43 EET | Päätös
Kalatalousalue oli hakenut poikkeuslupaa merimetsojen ampumiseen keväällä ahvenen poikastuotannon turvaamiseksi ja merimetsojen paikallisen pesimäkannan vähentämiseksi. Hakemuksessa tarkoitetut kahdeksan kartalla pistemäisesti osoitettua ampumisaluetta olivat ahvenen tärkeitä lisääntymispaikkoja.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee tietosuojaa3.2.2025 13:44:08 EET | Päätös
A oli vaatinut yleisen tietosuoja-asetuksen oikeutta tietojen poistamiseen ja vastustamisoikeutta koskevien säännösten perusteella, että hänen henkilötietonsa poistetaan kahden sanomalehden verkkosivuilla olevista verokoneista ja että hänen henkilötietojaan ei niissä käsitellä. Nämä verokoneet sisälsivät A:n tuloverotusta koskevia julkisia tietoja.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta31.1.2025 09:26:44 EET | Päätös
Tietopyyntö koski eräisiin lupa-asiakirjoihin sisältyviä tietoja turkistarhojen toiminnanharjoittajien nimistä, Y-tunnuksista ja tarhojen sijaintikunnista. Asiassa oli kysymys siitä, olivatko nämä tiedot yleisen tietosuoja-asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja henkilötietoja.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee ympäristönsuojelulain mukaista hallintopakkoasiaa30.1.2025 09:38:04 EET | Päätös
Yhtiö oli tehnyt eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa annetun valtioneuvoston asetuksen (niin sanottu MARA-asetus) nojalla kaksi rekisteröinti-ilmoitusta betonijätemateriaalin läjittämisestä samalle kiinteistölle. Valvontaviranomainen rekisteröi molemmat ilmoitukset. Valvontaviranomainen määräsi myöhemmin juoksevan sakon uhalla yhtiön poistamaan jätetäytön. Tehty jäterakenne oli suoalueella kosketuksissa veteen, eikä MARA-asetuksen mukainen vähimmäisetäisyysvaatimus pohjaveteen täyttynyt. Rakenteen korkeus ei myöskään vastannut asetuksen vaatimuksia ja rakenne oli ollut peittämättä. Hallinto-oikeus hylkäsi yhtiön valituksen.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee palkkaa vastaavaa korvausta30.1.2025 09:34:49 EET | Päätös
Asiassa oli ratkaistavana, oliko B:n kaupungilla ollut kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu peruste ottaa A määräaikaisiin virkasuhteisiin kaupunginteatterin teatterinjohtajaksi noin kahdeksaksi vuodeksi. Erityisesti kysymys oli siitä, mikä merkitys teatterialan erityispiirteillä oli arvioitaessa määräaikaisten virkasuhteiden käyttämisen edellytyksiä pysyväisluonteisessa teatterinjohtajan tehtävässä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme