Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

26 vinkkiä maatalouden vesiensuojeluun

Jaa

MTK, MTK-Varsinais-Suomi ja Varsinais-Suomen ELY-keskus ovat yhteistyössä koonneet 26 maatalouden vesiensuojeluvinkkiä, joiden tehtävänä on auttaa tunnistamaan erilaisia maatalouden vesiensuojelutoimenpiteitä. Vinkit nostavat esille esimerkkejä toimenpiteistä, joilla viljelijät voivat parantaa ravinteiden ja maa-aineksen pysymistä pellolla, jotta ne eivät päädy ojia pitkin vesistöihin.

Essi Hillgren

Maatalouden vesiensuojelu on tärkeää sekä vesistöjen että kestävän maatalouden kannalta. Maatalouden vesiensuojelua voi tehdä esimerkiksi lisäämällä ja kohdentamalla talviaikaista kasvipeitteisyyttä, viljelysuunnittelulla, kierrättämällä ravinteita, huolehtimalla pellon vesitaloudesta, vähentämällä tulvahaittoja, perustamalla suojavyöhykkeen tai käyttämällä maanparannusaineita.

"Maataloudessa tehdään paljon vesiensuojelutoimia - niin vapaaehtoisia, tuettuja kuin lakisääteisiä. On tärkeää, että näistä kerrotaan, koska säännöllisesti kuulee, että mitään ei tehdä", kertoo MTK:n asiantuntija Airi Kulmala.

26 maatalouden vesiensuojeluvinkkiä -kampanja on osa Saaristomeri-ohjelmaa, jota toteutetaan eri toimijoiden kanssa laajana yhteistyönä. Vinkkejä julkaistaan MTK:n, MTK-Varsinais-Suomen ja ELY-keskuksen some-kanavilla muutaman viikon välein koko vuoden 2025 ajan. Vinkkejä saa mieluusti jakaa tai julkaista omissa some-kanavissa tai muissa viestintäkanavissa.

Lisätietoja: 

Essi Hillgren, Saaristomeri-ohjelman ohjelmapäällikkö

essi.hillgren@ely-keskus.fi

0504783528

Airi Kulmala, MTK:n asiantuntija

airi.kulmala@mtk.fi

0400755454

Kuvat

Kalkitusta pellolla
Kalkitusta pellolla
Airi Kulmala Kaikki oikeudet kuviin
Lataa
Kosteikko
Kosteikko
Essi Hillgren Kaikki oikeudet kuvien käyttöön
Lataa
Kosteikko
Kosteikko
Airi Kulmala Kaikki oikeudet kuviin
Lataa
Pohjapatoratkaisu
Pohjapatoratkaisu
Airi Kulmala Kaikki oikeudet kuviin
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry

Mikä tekee perunasta suomalaisen ruokakulttuurin kulmakiven?7.2.2025 08:24:00 EET | Tiedote

Peruna on ollut suomalaisen ruokapöydän peruspilari jo vuosisatojen ajan. Sen monipuolisuus, ravitsevuus ja edullisuus tekevät siitä ainutlaatuisen raaka-aineen, joka yhdistää perinteet ja nykypäivän ruokatrendit. Maailmassa tunnetaan tuhansia perunalajikkeita, jotka vaihtelevat muodoltaan, kooltaan ja maultaan. Suomessa viljellään tällä hetkellä arviolta noin 70 ruokaperunalajiketta. Tämä monimuotoisuus ja lajikkeiden kirjo mahdollistavat perunan käytön monenlaisissa ruokalajeissa ja -kulttuureissa.

Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon edistää ruokaviennin kasvua5.2.2025 17:04:54 EET | Tiedote

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK on tyytyväinen ulkoministeriön työhön Team Finland -yrityspalveluiden vaikuttavuuden lisäämiseksi. Business Finlandin ulkomaantoimintojen integraatio ulkoasiainhallintoon mahdollistaa sen, että suomalaisille yrityksille on jatkossa tarjolla sellaisia vienninedistämispalveluja, joita Business Finland ei ole enää muutamaan vuoteen katsonut tehtäväkseen tuottaa. On selvää, että kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa vientipalvelut parantavat merkittävästi yritysten kansainvälistä kilpailukykyä.

Lunastuslain muutos etenee vihdoinkin – sähkölinjojen osalta uudistus ei ole riittävä31.1.2025 11:12:57 EET | Tiedote

Petteri Orpon hallitus esittää muutoksia lunastuslain nojalla myönnettäviin korvauksiin maanomistajille. Lunastuksista maksettaisiin jatkossa markkina-arvon mukainen korvaus. Lisäksi lunastuskorvauksiin lisättäisiin kiinteä 25 prosentin korotus. Asumiseen ja elinkeinon harjoittamiseen käytettävän omaisuuden turvaa parannettaisiin ja laista kumottaisiin asemakaavoituksesta johtuvat arvon leikkaamista koskevat säännökset.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye