Näyttelyopastukselle museoon kulttuurikavereiden seurassa
Vaasan museoissa järjestetään kevään aikana näyttelyiden yleisöopastuksia asiantuntijoiden johdolla. Paikalla on tuolloin myös kulttuurikavereita, jotka ovat kulttuuritarjontaan perehtyneitä vertaisohjaajia, ja heitä voi kuka tahansa pyytää seuraksi eri kulttuurikohteisiin.

Kuntsin modernin taiteen museossa järjestetään keskiviikkona 22.1. klo 15 kuraattorikierros ruotsiksi amanuenssi Janna Sirénin johdolla. Kierroksella kuullaan ruotsalaistaiteilija Meta Isæus-Berlinin taiteesta ja teoksista näyttelyssä Filosofi.
Pohjanmaan museossa järjestetään torstaina 20.2. klo 15 asiantuntijakierros suomeksi näyttelyssä Pohjoistuulen metsä. Amanuenssi Noora Lehtovuori johdattaa kierroksella palkittujen valokuvataiteilijoiden Ritva Kovalaisen ja Sanni Sepon teoksiin luonnonmetsistä.
Myös perinteisiä yleisöopastuksia kulttuurikavereiden seurassa on luvassa Tikanojan taidekodin Eero Järnefelt-näyttelyssä 20.3. klo 13-15 ja 17.5. klo 13-17 sekä Pohjanmaan museossa 19.4. klo 15-16.30.
-Tällä toiminnalla haluamme kertoa erilaisista mahdollisuuksista käyttää kulttuuripalveluita matalalla kynnyksellä. Kulttuurikaverit toimivat kanssakulkijoina museoissa, taidenäyttelyssä, teatterissa, musiikkiesityksissä tai muualla lähiympäristössä, kertoo yleisötyön päällikkö Leena Nyqvist.
Kulttuurikaveria seuraksesi mukaan tapahtumaan voit tiedustella Suomen Punaisen Ristin Vaasan suomalaiselta osastolta numerosta 044 763 1066.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Nyqvist, yleisötyön päällikkö, Vaasan museot, puh:+358404828430, leena.nyqvist@vaasa.fi
Linkit
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Försök med extra luftrenare i daghem: ingen inverkan på sjukfrånvaron10.2.2025 10:18:58 EET | Pressmeddelande
Inom småbarnspedagogiken i Vasa har man testat hur extra luftrenare påverkar sjukfrånvaron bland barn och personal. Ett försök med extra luftrenare har gjorts vid Purolan päiväkoti under hösten 2024. Ingen betydande ändring kunde observeras i sjukfrånvaron bland barn och personal.
Päiväkodissa kokeiltiin lisäilmanpuhdistimia: ei vaikutuksia sairauspoissaoloihin10.2.2025 10:17:36 EET | Tiedote
Vaasan varhaiskasvatuksessa on testattu lisäilmanpuhdistimien vaikutusta lasten ja henkilökunnan sairauspoissaoloihin. Ylimääräisiä ilmanpuhdistimia kokeiltiin Purolan päiväkodissa syksyllä 2024. Lasten ja henkilökunnan sairauspoissaoloissa ei havaittu merkittävää muutosta.
Unga elever får möjlighet att spela med symfoniorkester7.2.2025 10:35:40 EET | Pressmeddelande
På konserten Unga solister uppträder 12 elever ackompanjerade av Vasa stadsorkester. Den traditionella konserten visar att det musikaliska kunnandet fortsätter att leva starkt bland de österbottniska ungdomarna.
Nuoret oppilaat pääsevät soittamaan sinfoniaorkesterin kanssa7.2.2025 10:31:48 EET | Tiedote
Nuoret solistit konsertissa esiintyy 12 oppilasta Vaasan kaupunginorkesterin säestyksellä. Perinteinen yhteiskonsertti osoittaa, että musiikin taito elää pohjalaisnuorissa edelleen vahvana.
Barn och unga vill ha bussar som kommer i tid, fler fotbollsplaner och mer gröt till skolan7.2.2025 10:01:00 EET | Pressmeddelande
Vilka saker vill barn och unga påverka i Vasa? Vi frågade det här i oktober, och vår enkät besvarades av 322 barn och unga i Vasa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme