UMK25: Pohjois-Karjalasta Berliiniin – Goldielocks on kansainvälisillä markkinoilla nouseva poptähti
Uuden Musiikin Kilpailun 2025 kuudes kilpailubiisi, Goldeilocksin Made Of on julkaistu tänään. Yle Areenassa voi katsoa kappaleen musiikkivideon. Artistikuvat löytyvät UMK:n pressipankista.

Goldielocks, oikealta nimeltään Ella Mäntynen, 23-vuotias UMK25-kuopus, kuvailee itseään tavalliseksi tytöksi Pohjois-Karjalasta. Goldielocks on Mäntysen luoma hahmo, joka on "rocktähti poptähden kuoressa". Inspiraationa alter egon luomiselle toimi Disney Channelin sarja Hannah Montana, jossa näyttelijä ja artisti Miley Cyrus muuntautui peruukin avulla fiktiiviseksi poptähdeksi.
“Minulle iskostui hyvin vahva alter ego -ajattelu sen sarjan ansiosta jo tosi nuorena. Goldielocks on paranneltu versio itsestäni: satuhahmo, jonka kautta voin tehdä mitä tahansa”, Mäntynen sanoo.
Goldielocksin urapolku on vienyt hänet Joensuusta Helsingin kautta nykyiseen asuinkaupunkiinsa Berliiniin. Ennen soolouraansa hän kirjoitti musiikkia Suomen suurimmille pop-tähdille, kuten Gaselleille, Isac Elliotille, Abreulle ja Sara Siipolalle. Etenkin uran alkuvaihe oli täynnä pitkiä työpäiviä.
“Sain juuri sen verran rahaa, että pystyin elämään makaroonilaatikolla ja maksamaan vuokran. Halusin viettää mahdollisimman paljon aikaa studiolla harjoitellen kirjoittamista ja biisien tekemistä.”
Vuoden 2020 alussa Goldielocks solmi ensimmäisen kustannussopimuksensa M-Eazy Musicille, vuonna 2021 managerointisopimuksen Comusic Managementin kanssa ja vuonna 2022 levytyssopimuksen Sony Music Finlandin kanssa. Keväällä 2023 julkaistiin ensimmäinen single Electrifying, ja syksyllä alkoi keikkailu.
Goldielocksin urakehitys on ollut päätä huimaavaa. Kaikki Suomen suurimmat keikkalavat ovat tulleet jo tutuiksi.
“Tänä kesänä vedettiin Ruisrock, Ilosaarirock, Qstock sekä Flow’n päälava. Haluaisin olla esimerkki siitä, että englanninkielisellä pop-musiikilla voi myös Suomessa pärjätä.”
Itäsuomalaisesta pikkukaupungista kotoisin oleva, musiikkialalla täysin tuntematon suomalainen muuttaa Berliiniin ja alkaa tehdä musiikkia huipputuottajien kanssa. Sen Goldielocks määrittelee suomalaiseksi versioksi kuuluisasta amerikkalaisesta unelmasta. Hän haluaa toimia esimerkkinä nuorille ja näyttää, ettei musiikkiala edellytä tiettyä opiskelutaustaa tai teknistä osaamista.
“Olen kirjoittanut platinaa striimanneita kappaleita osaamatta nuotteja yhtään. Tietyssä mielessä olen Pop & Jazz Konservatorion pahin painajainen”, Goldielocks kuvailee.
Nyt Goldielocks on hyvää vauhtia lyömässä läpi kansainvälisesti, oman levy-yhtiönsä tukemana. Goldielocksin mukaan asenneilmapiiri englanninkielisen popmusiikin ympärillä on murroksessa samaan suuntaan kuin se länsinaapurissa on ollut jo pitkään.
“Ruotsissa kansainvälistymistä tuetaan ja ajatellaan, että hei tässä on meidän tähtemme ja toivottavasti hänestä tulee jotain maailmanlaajuisesti isoa. Tähän suuntaan ollaan onneksi Suomessakin menossa, vaikkakin työsarkaa vielä riittää”, Goldielocks sanoo.
Myös Goldielocksin veli Lauri Mäntynen asuu Berliinissä, sillä sisarukset tekevät musiikkia yhdessä. Lauri on myös koko projektin vastaava tuottaja. Muutto Berliiniin on mahdollistanut sen, että Goldielocksin pöydällä on nyt kansainvälinen kustannussopimus.
“Muutin Berliiniin ja aloitin ihan nollasta, eikä kukaan siellä tiennyt kuka olen. Nyt olen sellaisissa huoneissa, joissa muilla kirjoittajilla saattaa olla CV:ssä useampi Billboard-hitti ja sessioita Dua Lipalle.”
Goldielocksin urahaaveet ovat selkeät.
“Toivon vielä joskus voittavani Grammyn ja saavani oman Billboard-listan ykkössijan. Nyt kuitenkin ensimmäinen hullu unelmani on Euroviisut.”
Made Of syntyi Berliinissä
Tarttuva ja puhdasta poppia edustava UMK-biisi Made of syntyi eräänä studiopäivänä Berliinissä Goldielocksin, Mäntysen ja tuottaja Topi Kilpisen yhteistyönä. Kappaleen voi nähdä joko artistin omana pohdiskeluna itsestään, tai jostakin toisesta henkilöstä.
“Olen tavannut muutamia ihmisiä, joista en osaa sanoa rakastanko vai vihaanko heitä. Tämä pätee myös varmasti itseeni. Jonkun tarinassa voin olla varmasti sankari ja jonkun toisen tarinassa pahis. Biisin sanoma kiteytyy siihen, että ole mitä olet kuha olet oma itsesi, mikään ei ole kuitenkaan niin vakavaa.”
Euroviisuedustajuus olisi Goldielocksille unelmien täyttymys.
“Rakastan Euroviisuja yli kaiken. Se oli lapsena ensikatsaus jättiluokan show’hun”, Goldielocks kiteyttää.

Kuuntele ja katsele Made Of
Goldielocksin UMK-kappale ja musiikkivideo löytyvät nyt Yle Areenasta ja YouTubesta sekä Spotifysta ja muista musiikin suoratoistopalveluista. Areena-videot ovat vapaasti upotettavissa mille tahansa nettisivuille. Upotuskoodin saat viemällä hiiren videon päälle ja klikkaamalla "Jaa".
Goldielocks - Made Of
Biisintekijät: Ella Bine, Lauri Mäntynen, Topi Kilpinen
UMK25-tapahtuma ja -show 8. helmikuuta Nokia Arenalla Tampereella
Uuden Musiikin Kilpailun voittaja valitaan 8.2.2024 Tampereen Nokia Arenan UMK25-tapahtumassa. Suora lähetys UMK-show’sta nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa sekä Ylen radiokanavilla. Voittaja selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.
Materiaalia medialle:
UMK25-mediakansio
Yle.fi/umk
Mediakontaktit:
Goldielocksin haastattelupyynnöt:
Tommi Saarikoski, Sony Music
tommi.saarikoski@sonymusic.com
040 532 7345
UMK ja Euroviisut:
Juhani Lassila
Mediasuhteet ja PR
ext-juhani.lassila@yle.fi
040 541 2365
UMK ja Euroviisut:
Anssi Autio
Päätuottaja
anssi.autio@yle.fi
040 749 0047
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhani Lassilamediaviestinnän asiantuntija
Puh:040 541 2365ext-juhani.lassila@yle.fiKuvat
Linkit
Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Tässä ovat Sointu Borg & Tyrkyt -sarjan kilpailijat! – Mukana mm. ammattiprinsessa, poliisi ja tanssija5.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Sointu Borg & Tyrkyt -kilpailureality sukeltaa someammattilaisuuden ytimeen Yle Areenassa 17.2. alkaen
Yles Tävling för Ny Musik tolkas igen till teckenspråk – nya teckenspråkiga artister medverkar4.2.2025 08:00:04 EET | Pressmeddelande
Tävlingen för Ny Musik 2025 tar teckenspråkstolkningen till en ny nivå genom att introducera nya artister. Produktionen på finlandssvenskt och finskt teckenspråk är inte längre bara ett översättningsarbete, utan utgör en självständig, visuell upplevelse som tar tillgängligheten i den finländska kulturen till en ny nivå. UMK på teckenspråk innebär att uttryck och kultur på teckenspråk blir tillgängligt för alla.
Ylen Uuden Musiikin Kilpailu versioidaan jälleen myös viittomakielelle – mukana uusia viittomakielisiä esiintyjiä4.2.2025 08:00:04 EET | Tiedote
Uuden Musiikin Kilpailu 2025 vie viittomakielisen versioinnin uudelle tasolle tuomalla ruutuun uusia esiintyjiä. Viittomakielinen tuotanto ei ole enää vain käännöstyötä, vaan se muodostaa itsenäisen, visuaalisen elämyksen, joka vie suomalaisen kulttuurin saavutettavuuden uudelle tasolle. Samalla viittomakielinen UMK tuo viittomakielisen ilmaisun ja kulttuurin kaikkien nähtäväksi.
Yle TV1:n ääniongelmien syynä oli vika lähetysjärjestelmässä3.2.2025 13:10:14 EET | Tiedote
Yle TV1:n suorista lähetyksistä puuttui ääni sunnuntaina 2.2.2025. Vika paikannettiin lähetysjärjelmään ja saatiin korjattua illan aikana.
Tarinoita Ylestä: ”Kuka tää Jere Pöyhönen Vantaalta on?” – show-tuottaja Matti Myllyaho paljastaa UMK25:n väliaikanumeron ja vertaa työtään karkkeihin3.2.2025 08:31:00 EET | Artikkeli
UMK-show’n rakentaminen on maajoukkueajattelua, spagetin heittämistä seinään ja yhtä salailua. Sen merkitys kotimaiselle kulttuurille on kuitenkin kiistaton.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme