Rakkausteemainen yleisöluento aloittaa Aalto-yliopiston ja Espoon kaupungin kaikille avoimet tiedetapahtumasarjat
Niin aikuisille kuin koululaisillekin suunnattujen tapahtumasarjojen tavoitteena on kertoa eri tieteenalojen tutkimuksesta kiinnostavalla tavalla, ja samalla tehdä Otaniemestä ja Espoosta houkutteleva vierailukohde.

Aalto-yliopiston kampuksella alkavat kaikille avoimet suomenkieliset tapahtumasarjat, jotka toteutetaan yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa. Tavoitteena on saada yliopiston toimintaa, tiedettä ja taidetta, innovaatioita ja kestävän kehityksen ratkaisuja entistä laajemman joukon ulottuville. Tapahtumasarjojen lisäksi osana kumppanuutta toteutetaan yhteistyönä myös Aalto-yliopiston ja EMMA – Espoon modernin taiteen museon EMMA TALKS -keskustelusarjaa vuonna 2025.
Yhteistyön käynnistää helmikuun 11. päivä alkavat Aalto Ahaa -yleisöluennot ystävänpäivään liittyen rakkausteemalla. Maaliskuun 21. päivä alkaa puolestaan Aalto-yliopisto Juniorin Tiedeteatteri, joka on suunnattu 9–12-vuotiaille koululaisille opettajan tai muun aikuisen seurassa.
“Olemme innoissamme saadessamme näyttää, miten Aalto-yliopiston tutkimus ja työ vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme inspiroivilla tavoilla. Espoon kaupungin mahdollistamien tapahtumien kautta voimme tuoda yliopiston lähemmäksi ihmisiä, ja näin herättää kiinnostusta opiskeluun eri elämänvaiheissa. Otaniemen kampus on viime vuosina muuttunut entistä kaupunkimaisemmaksi, ja liikenneyhteydetkin ovat nyt erinomaiset. Kutsumme mielellämme kaikki kylään Espooseen”, sanoo Aalto-yliopiston viestintäjohtaja Laura Aalto.
Espoon kaupunki ja Aalto-yliopisto ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Viime vuoden lopussa allekirjoitettiin uusi viisivuotinen kumppanuussopimus.
”Otaniemen alue on Euroopan kansainvälisimpiä, vetovoimaisimpia ja monimuotoisimpia innovaatio- ja yrittäjyysekosysteemejä. Lisäksi Otaniemi on arkkitehtuurin, taiteen, tieteen ja tapahtumien kaupunginosa, jonka tarjontaan voi tulla tutustumaan kauempaankin. Espoon kaupungin ja Aalto-yliopiston yhteistyöllä on tuotettu kaikille avoimet tapahtuma- ja luentosarjat, jotka ovat samalla Espoon kaupungin lahja 15 vuotta täyttävälle Aallolle ja sitä kautta kaikille espoolaisille ja suomalaisille”, sanoo elinvoimajohtaja Mervi Heinaro Espoon kaupungilta.
Tapahtumat järjestetään Aalto-yliopiston kampuksen sydämessä syksyllä avautuneessa Marsio-rakennuksessa. Kaikille avoimen tapahtumatilan tavoitteena on tuoda yliopiston toimintaa ihmisten lähelle. Aalto Ahaa -luennot järjestetään kolme kertaa lukukaudessa tiistaisin, ja Tiedeteatterit kaksi kertaa lukukaudessa perjantaisin. Niitä pystyy seuraamaan myös jälkikäteen tallenteina.
Tarkemmat tiedot tapahtumasarjoista
Aalto Ahaa -yleisöluennot
Kohderyhmänä on tieteestä ja maailmantilasta kiinnostuneet uteliaat kansalaiset Espoossa ja lähialueilla. Lisäksi tallenteiden kautta sisältöihin voi tutustua kauempanakin asuvat. Tavoite on tehdä näkyväksi Aalto-yliopistossa tehtävän tutkimuksen ja työn vaikutusta jokapäiväiseen elämään inspiroivalla ja innostavalla tavalla. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Espoon kanssa. Tapahtumaa voi seurata paikan päällä Marsio -rakennuksessa, verkkolähetyksenä tai tallenteena.
Aalto Ahaa -tapahtumia järjestetään kolme keväällä ja kolme syksyllä tiistaisin kello 17–18.30. Syksyn ohjelma julkaistaan myöhemmin. Kevään 2025 tapahtumapäivät ja teemat ovat seuraavat:
-
tiistai 11.2. – Rakkaus
-
tiistai 18.3. – Vesi, jää ja vastuullinen ruuantuotanto
-
tiistai 8.4. – Luova ajattelu ja tulevaisuuden rakentaminen
Aalto-yliopisto Junior Tiedeteatteri
Kohderyhmänä on 9–12-vuotiaat koululaiset, jotka tulevat tapahtumaan koululuokan kanssa (aamupäivän tapahtuma) tai vanhemman, mummin, kummin tai muun aikuisen kanssa (iltapäivä). Tapahtumista tuotetaan tallenteet, jotka sopivat käytettäväksi osana kouluopetusta. Tavoite on innostaa ja inspiroida sekä saada sisältöjen pariin myös ne lapset ja nuoret, joilla ei välttämättä ole kontaktipintaa yliopisto-opiskeluun oman lähipiirin kautta.
Tiedeteattereita järjestetään kaksi keväällä ja kaksi syksyllä aina siten, että aamupäivällä tapahtumassa vierailee koululuokkia ja iltapäivällä tilaisuus on avoinna perheille ja kaikille kiinnostuneille. Ilmoittautuminen avataan noin kuukautta ennen ja osa kapasiteetista arvotaan, jotta voidaan varmistaa yhdenvertainen mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Syksyn ohjelma julkaistaan myöhemmin. Kevään 2025 tapahtumapäivät ja teemat ovat seuraavat:
-
perjantai 21.3. – Äärettömyys: avaruus ja numerot
-
perjantai 9.5. – Pelisuunnittelu
Ensimmäisten tapahtumien aikaan on mahdollista tutustua yliopiston 15-vuotissyntymäpäivien kunniaksi koottavaan näyttelyyn, joka esittelee yliopiston saavutuksia teemalla ”Lahja”. Näyttely on avoinna 5.2.–21.3.2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura Aalto
Viestintäjohtaja, Aalto-yliopisto
laura.aalto@aalto.fi
p. 040 507 9660
Lea Rintala
Tapahtumajohtaja, Espoon kaupunki
lea.rintala@espoo.fi
p. 046 877 1952
Kuvat
Linkit
Tietoa julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu noin 13 000 opiskelijaa ja yli 4 500 työntekijää, joista 400 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
KAJ-yhtyeen Eurooppaa kiertänyt sauna mallinnettiin 3D:nä – Aalto-yliopisto tallentaa Pohjanmaan kulttuuriperintöä virtuaalitodellisuuteen16.5.2025 13:50:00 EEST | Tiedote
Kuka tahansa voi kurkistaa sisään Euroopan sydämet valloittaneen KAJ-yhtyeen kuuluisaan saunaan, sillä se on nyt mallinnettu 3D:nä. Aalto-yliopiston tutkijat kuvasivat saunan Vöyrillä osana laajempaa hanketta, jossa tallennetaan pohjalaista kulttuuriperintöä uudella tavalla. 3D-malli saunasta on nyt median vapaasti ladattavissa tästä kansiosta. Aalto-yliopiston Rakennetun ympäristön mittauksen ja mallinnuksen instituutti eli MeMo on parhaillaan Pohjanmaan kiertueella mallintamassa paikallisia museoita, rakennuksia ja esineitä. Tarkoituksena on kehittää uudenlaisia tapoja visualisoida ja pelillistää kulttuuriperintöä, ja näin innostaa nuoria sen pariin. Samalla luodaan saavutettavia virtuaalikokemuksia – teekkarimaisella rohkeudella, MeMon johtaja Hannu Hyyppä muistuttaa. Mallinnusta tehdään useilla erilaisilla 3D-teknologioilla. ”Drooniteknologialla mallinnamme rakennetun ympäristön. Tätä yhdistetään sitten laserkeilausaineistoon, jota otetaan sekä ulkoa että sisältä. Erilaiset kamera-
Ennallistamisasetus ei yksin pysäytä luontokatoa kaupungeissa – laatu ratkaisee, ei pelkkä vihreän määrä15.5.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Helsingistä laaditut erilaiset skenaariot kaupungin kasvun ja kaupunkivihreän yhteensovittamisesta osoittivat, että viherryttämisellä on melko pieni vaikutus luonnon monimuotoisuuteen. Lisäksi viherryttäminen edellyttäisi kaupunkirakenteen huomattavaa tiivistämistä.
EU Nature Restoration Law alone won’t halt urban biodiversity loss, says study15.5.2025 13:30:00 EEST | Press release
Urban greening alone has limited impact on biodiversity, and meeting EU restoration targets may require significantly densifying city structures, shows a new study.
Aalto-yliopiston muodin ja tekstiiliosaamisen kärkitapahtuma Näytös/Näyttely25 nyt laajempana kuin koskaan14.5.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Toukokuun lopussa kansainvälisen muoti- ja tekstiilimaailman katseet kohdistuvat Aalto-yliopistoon ja sen kärkitapahtumaan Näytös/Näyttely25. Mukana on koko Aallon tekstiilin, vaatteen ja muodin alueen osaaminen, kun sekä muodin kandidaattipääaineesta että muodin ja tekstiilin maisteripääaineesta (Fashion, Clothing and Textile Design) valmistuvat opiskelijat esittelevät opinnäytetyönsä. Tapahtuma on kaksiosainen. Näytös25-muotinäytöstä on mahdollista seurata livelähetyksenä verkossa osoitteessa aalto.fashion tai Instagram-tilillä @aalto_fashion torstaina 22.5.2025 alkaen klo 20.30. Tekstiilin, vaatteen ja muodin konsepteja näyttelyn muodossa esittelevä Näyttely25 on yleisölle avoinna 16.–31.5.2025 Otaniemen kampuksen Väre-rakennuksessa. Suomalaiselle muoti- ja tekstiiliosaamiselle on paljon kysyntää Muoti peilaa ympäröivän yhteiskunnan tilaa ja on jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä kestävyyskriisin keskellä kamppaileva maailma tarvitsee erityisen paljon luovien alojen tarjoamaa pos
Filosofi Frank Martela tutki Minecraftia ja tappajadroonia – havaitsi, että tekoälyllä on vapaa tahto13.5.2025 16:00:00 EEST | Tiedote
Tutkimuksessa tarkasteltiin Minecraft-pelin Voyager-agenttia ja kuvitteellista tappajadroonia. Martelan mukaan ne täyttävät kolme vapaan tahdon ehtoa – ja siksi tekoälylle tarvitaankin moraalista kompassia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme